Tagi: Poliisi

LEHTIKUVA

Sisäministeri Mari Rantanen vakuutti eduskunnassa tänään, että uusi hallitus pyrkii vahvasti korjaamaan viime kaudella tekemättä jääneitä asioita ja niitä asioita, joita ei ole riittävällä tavalla edistetty. Rantanen nosti esille vahvasti työperäisen maahanmuuton kysymykset sekä katujengien tekemät rikokset, joihin tullaan puuttumaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Poliisin ohje, etteivät nuoret liikkuisi yksin edes päiväsaikaan juna-asemilla tai liikenneasemilla herätti ihmisten huomiota. Monet kysyivät, onko tilanne Suomessa tosiaan jo näin paha. Nyt Itä-Uudenmaan poliisi peruuttelee kohulausuntoaan ja kieltäytyy kommentoimasta tilannetta tarkemmin. Se on kuitenkin selvää, että nuoriin kohdistuvia ryöstöjä tapahtuu paljon, ja vain harvat niistä pääsevät lehtien otsikoihin.  Lue lisää >

Vankiloiden määrää suunnitellaan pienennettäväksi Suomessa lähes puolella seuraavien 20 vuoden aikana. Itä- ja Kaakkois-Suomi sekä iso osa Länsi-Suomea saattaisivat jäädä kokonaan ilman vankilaa. Jos suunnitelma toteutuu, poliisi joutuu kuljettamaan epäiltyjä ja vangittuja rikoksentekijöitä pitkiä matkoja. Myös kuulustelumatkat lisääntyvät.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Vihervasemmistopuolueet, kokoomus ja keskusta ovat seuraavallakin eduskuntakaudella valmiita jatkamaan hyysäämistä, paapomista ja kotouttamista vastauksena Suomen kaupunkeja piinaavaan maahanmuuttajajengien väkivaltarikollisuuteen. Ylen puoluejohtajien vaalitentissä perussuomalaisten Riikka Purra huomautti kollegoilleen, että kotouttamiseen on jo nyt käytetty valtavasti aikaa ja rahaa, mutta tuloksia ei ole tullut.  Lue lisää >

Varsinais-Suomen Perussuomalaisten puheenjohtajan Jyrki Ålandin autosta lyötiin lasit rikki viime yönä Turun Härkämäessä. Auton omistaja arvioi, että anarkistit kohdistivat iskun autoon takalasissa olleen vaalimainoksen vuoksi. – Rankasti ottaa päähän, mutta en päästä tapausta ihon alle. Jatkan normaalisti vaalityötä piirin eduskuntavaaliehdokkaiden puolesta, Åland sanoo.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansanedustaja Mari Rantanen sanoo, että perussuomalaiset on valmis korottamaan poliisin määrärahoja ja kiristämään rangaistuksia osana laajempia toimia, jotta Suomea piinaavaa katurikollisuutta saadaan hillittyä. Vasemmistoliitto puolestaan reagoisi rikollisuuteen lähinnä pehmeillä keinoilla ja jatkaisi ymmärtäväistä hyssyttelylinjaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustajan Wille Rydmanin uutuuskirjassa Salaisuus jota ei ollut Rydman kertoo asemastaan aiemmassa puolueessaan kokoomuksessa 2020-luvun ensimmäisinä vuosina, taustoittaen välillä tarinaa myös aikaisempiin vaiheisiin ja vuosiin. Rydman paljastaa nyt myös syyt, miksi kokoomusjohdon linja julkisuudessa usein näyttäytyy ailahtelevana ja poukkoilevana.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunnan hallintovaliokunta sai poliisilta karun lausunnon työperäisen maahanmuuton todellisuudesta käsitellessään ulkomaalaislain muutosta. Käytännössä kaikki kehitysmaista Suomeen tulevat joutuvat maksamaan tänne päästäkseen Suomessa jo oleskeleville maanmiehilleen keskimäärin 15 000 euron ”kynnysrahan”. Perussuomalaiset vastustaa hallituksen siunaamaa ihmiskauppaa.  Lue lisää >