
PS ARKISTO
Turvallisuus ja puolustus etusijalla vuoden 2025 joululahjarahoissa – Ronkainen: ”Turvallisuus on yhteiskuntamme peruspilari”
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on päättänyt jälleen vuosittaisista jakovarakohteistaan vuodelle 2025. Valtiovarainvaliokunnan alaisen hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Ronkainen iloitsee laajamittaisista panostuksista turvallisuuteen ja puolustukseen.
– Nämä kohteet vahvistavat merkittävästi suomalaista turvallisuuskulttuuria sekä kansallista ja kansainvälistä toimintakykyä. On ilo huomata, että voimme tänäkin vuonna tukea niin vapaaehtoista maanpuolustustyötä, viranomaistoimintaa kuin kansalaisjärjestöjäkin, jotka kaikki edistävät turvallisuuden tunnetta ja valmiutta yhteiskunnassamme, painottaa Jari Ronkainen.
Tukea suunnataan muun muassa Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle (MPK), joka edistää kansalaisten maanpuolustustaitoja ja turvallisuuskoulutusta. Lisäksi Reserviläisliitto ja Reserviupseeriliitto saavat tukea toimintaansa.
– Näillä panostuksilla varmistamme, että suomalaisilla on mahdollisuus kehittää turvallisuuteen ja maanpuolustukseen liittyviä taitoja. MPK:n ja reserviläis- sekä reserviupseerijärjestöjen toiminnan tukeminen on keskeinen osa vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämistä, Ronkainen toteaa.
Ampumaratojen kehittäminen tukee maanpuolustusta
Ampumaratojen kehittämiseen osoitetut varat tukevat sekä harrastus- että viranomaistoimintaa niin kuin myös reserviläistenkin ampumataitojen ylläpitoa. Samalla nämä panostukset vievät Suomea eteenpäin kohti hallitusohjelmassa asetettua tavoitetta 1 000 ampumaradasta.
– Ampumaratojen ylläpitäminen ja kehittäminen on välttämätöntä, jotta reserviläiset voivat harjoitella keskeisiä taitojaan. Tämä tukee niin reservin suorituskykyä kuin laajempaa turvallisuuskulttuuriakin yhteiskunnassamme, korostaa Ronkainen.
Turvallisuustoimijoiden valmius vahvistuu
Myös poliisin operatiivista toimintakykyä parannetaan investoimalla johtobussiin, joka tulee tehostamaan suurten operaatioiden ja kriisitilanteiden hallintaa. Lisäksi rauhanturvaajien toimintaan tullaan osoittamaan tukea.
– Turvallisuus on yhteiskuntamme peruspilari. Poliisin toimintavalmiuden vahvistaminen, rauhanturvaajien tukeminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen luovat perustan kriisinkestävälle Suomelle, summaa Ronkainen.
Suomen Uutiset
Lue myös
Kansanedustajat Junnila ja Valkonen kiittelevät Varsinais-Suomeen kohdistuvia budjettipäätöksiä
PS-edustajat: Koulutus, liikenne ja turvallisuus vahvasti esillä myös ensi vuonna
Simula: ”Olemme ensimmäinen hallitus, joka tukee ampumaratoja suunnitelmallisesti”
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ampumaradat Suomen Reserviupseeriliitto Reserviläisliitto Maanpuolustuskoulutusyhdistys jakovara kriisinkestävyys toimintakyky vapaaehtoinen maanpuolustus rauhanturvaajat Jari Ronkainen Turvallisuus Poliisi maanpuolustus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansalaisaloite miinakiellosta irtautumiseksi kerää nimiä huimaa vauhtia – ”Puolustusvoimille on saatava se kriittinen varustelumahdollisuus, joka Suomen turvaamiseksi vaaditaan”
Vantaan perussuomalaisten aktiivien ja luottamushenkilöiden toimesta laadittu kansalaisaloite jalkaväkimiinoista irtautumiseksi ja miinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron sallimiseksi sai heti jättisuosion. Aloite alkoi kerätä nimiä keskiviikkona, ja allekirjoituksia oli kertynyt torstaina iltapäivällä jo yli 7 000.

Bergbom: Suomen puolustus edellyttää vahvaa valtiontaloutta
Yhdysvaltojen huomio saattaa jatkossa olla yhä enemmän indopasifisella alueella muun muassa Kiinan toimien vuoksi, jolloin Euroopan on kannettava enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan. Perussuomalaisten kansanedustajan Miko Bergbomin mukaan oleellista Suomen puolustusmenojen vahvistamisessa on nyt jatkuvuus tulevien hallituskausienkin aikana. - On tärkeää, että parlamentaarisesti voidaan jakaa laajasti sama analyysi ja tilannekuva siitä, että puolustuksen resursseja on nostettava, Bergbom sanoo.

Mäenpää kysyi Libanonissa palvelevien rauhanturvaajien turvallisuudesta – puolustusministeri Häkkänen: ”Turvajärjestelyt ovat ihan kunnossa”
Eduskunnan täysistunnoissa on käsitelty tällä viikolla valtion talousarviota vuodelle 2025. Torstaina eduskunnan salissa käytiin läpi puolustusministeriön hallinnonalaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kysyi muun muassa Libanonissa tehtäviään suorittavien suomalaisten rauhanturvaajien turvallisuustilanteesta, mihin saatiin vastaus puolustusministeri Antti Häkkäseltä.

Puhemies Halla-aho Washingtonissa: Suomi tekee parhaansa näyttääkseen esimerkkiä Euroopan puolustamisessa

Perussuomalaiset: Tärkeintä on aina itsenäisyyden turvaaminen ja kansallisen turvallisuuden varmistaminen
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












