

LEHTIKUVA
Puhemies Halla-aho Washingtonissa: Suomi tekee parhaansa näyttääkseen esimerkkiä Euroopan puolustamisessa
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen osallistuivat Yhdysvaltain Washingtonissa järjestettyyn Naton parlamentaariseen huippukokoukseen.
Kokoukseen oli kutsuttu Nato-maiden parlamenttien puhemiehet ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen kansallisten valtuuskuntien puheenjohtajat.
”Meillä ei ole varaa olla naiiveja”
Puhemies Jussi Halla-aho kiitti liittolaisia heidän tuestaan Suomen jäsenyysprosessin aikana. Hänen mukaansa Venäjä on ja on aina ollut eksistentiaalinen turvallisuushaaste Suomelle.
– Meillä ei ole varaa olla naiiveja Venäjän päämäärien ja tavoitteiden suhteen. Jos hyökkäystä ei pysäytetä Ukrainassa, se jatkuu muuallakin. Lisäksi, jos Venäjän annetaan saavuttaa tavoitteensa Ukrainassa, se lähettää vaarallisen, rohkaisevan viestin kaikille maailman roistovaltioille, että länsi on heikko, ja että aggressio palkitaan.
– Meidän on panostettava enemmän kykyymme tuottaa aseita ja ammuksia ja näytettävä siten venäläisille, että aika ei ole heidän puolellaan, Halla-aho korosti.
Kaikkien tehtävä voitavansa
Halla-aho muistutti myös Suomen panoksesta Ukrainan tukemiseksi.
– Kansallisella tasolla Suomi tekee parhaansa näyttääkseen esimerkkiä. Pidämme puolustusmenomme kahden prosentin rajan yläpuolella, ja olemme tähän mennessä lähettäneet Ukrainaan 24 pakettia sotilaallista apua. Kehotamme kaikkia tekemään voitavansa.
Puhemies Halla-aho tapasi myös Yhdysvaltain edustajainhuoneen ja senaatin parlamentaarikkoja sekä ajatushautomoiden edustajia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puhemies Halla-aho tapasi Euroopan parlamentin puhemiehen – rajaturvallisuus esillä: ”EU:n tulee pystyä vastamaan nykyistä tehokkaammin ja määrätietoisemmin muuttoliikkeen välineellistämiseen”

Puhemies Halla-aho Ruotsissa: Ympyrä sulkeutuu – ja olemme taas sotilaallisia liittolaisia

Jussi Halla-aho: Eurooppa ei saa loputtomasti luottaa siihen, että yhdysvaltalaiset veronmaksajat haluavat rahoittaa turvallisuuttamme

Lue puhemies Jussi Halla-ahon koko vappupuhe

Tynkkynen: Lesbo-, trans- ja liittovaltiojärjestöille jaettavat EU-rahat ohjattava Ukrainan puolustukseen
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Antikainen ja Aittakumpu: Tuoreet paljastukset osoittavat, että Opetushallituksen aika on ohi
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Pekka Aittakumpu ovat jättäneet eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa he vaativat Opetushallituksen lakkauttamista ja sen ydintehtävien siirtämistä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen.















