Saksa
Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.
4. luetuin
Wille Rydman: Turun telakan taloudellinen tulos kääntyi viime vuonna jo selvästi voitolliseksi – ”Me onnistuimme siinä, missä samaan aikaan Saksassa epäonnistuttiin”
Wille Rydman kirjoittaa, että kun hän aloitti elinkeinoministerinä kesällä 2023, olivat Suomen kaikki kolme tärkeintä telakkaa isoissa vaikeuksissa. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, näyttää tulevaisuus valoisalta sekä Turun, Helsingin että Rauman telakalla.
Kiista laittomien siirtolaisten palautuksista kiristää Puolan ja Saksan välejä
Saksan ja Puolan suhteita hämmentää yhä selvemmin laittomien siirtolaisten palautuksista syntynyt kiista. Väki osoittaa mieltään ja aktivistien mielestä kyse on tavallisten puolalaisten turvallisuudesta sekä paikallisyhteisön suojelemisesta. Puolan pääministeri olisi valmis palauttamaan osittaiset rajatarkistukset maiden rajalle mahdollisimman pian.
Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.
Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.
Suomi ei voi vastaanottaa maailmaa kylään, sillä se maksaa julmetusti – Purra tulisessa puheessaan: ”Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto, sairaala eikä koulu”
Perussuomalaiset on tehnyt hallituksessa jo runsaasti toimia, joilla maahantuloa rajoitetaan, taantumusta estetään sekä integraatiota edistetään ja edellytetään. Kuitenkin toimia tarvitaan paljon vielä lisää, sanoo valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.
Saksa keskeyttää perheiden yhdistämisen ja nostaa vaatimuksia kansalaisuuden saamiselle
Saksan uusi kristillisdemokraattien johtama hallitus rajoittaa kansalaissotapakolaisten oikeutta yhdistää perheitään. Se lopettaa myös edellisen punavihreän hallituksen säätämän pikakansalaisuuden sekä pitää rajat kiinni laittomilta siirtolaisilta.
Siirtolaisvirtojen lähteet muuttuvat nopeasti – mutta muslimimaat ovat aina mukana
Maahanmuuton luonne ja kansainvaellusten lähtömaat muuttuvat jatkuvasti. Pohjoismaihin tulijat ovat tänään harvemmin vääryyttä pakenevia ja yhä useammin parempaa elämää tai terveydenhuoltoa etsiviä. Pysyvää on se, että maahanmuutto muslimimaista Pohjolaan näyttäisi jatkuvan.
Viha juutalaisia ja Israelia kohtaan yhdistää Saksassa palestiinalaisia, islamisteja ja vasemmistoradikaaleja – antisemitistisiä ja juutalaisvihamielisiä rikoksia tehdään yhä enemmän
Lähi-idän konflikti ja Gaza näkyvät Saksan rikostilastossa. Poliisi rekisteröi viime vuonna 6 236 antisemitististä rikosta, mikä on viidennestä enemmän kuin edellisvuonna. Washingtonissa israelilaisiin diplomaatteihin kohdistuneen veriteon pelätään saavan seuraajia myös Saksassa.
Moskovan värväämät ukrainalaiset suunnittelivat Saksassa sabotaasi-iskuja tavaraliikenteeseen
Saksan valtionsyyttäjä on vanginnut kolme ukrainalaista miestä sabotaasien valmistelusta Venäjän toimeksiannosta. Saksan johto syyttää Moskovaa yrityksestä horjuttaa eurooppalaista demokratiaa.
Saksan uusi sisäministeri määräsi estämään laittoman maahantulon kaikilla rajoilla – Merkelin avoimet rajat siirtyvät historiaan
Saksan tiistaina virkaansa astuneen mustapunaisen hallituksen sisäministeri Alexander Dobrindt (CSU) on määrännyt liittovaltion poliisin käännyttämään laittomat maahantulijat kaikilla rajoilla.
Perussuomalainen Nuoriso: Saksa uhkaa tuhota demokratiansa
Perussuomalainen Nuoriso on huolissaan Saksassa käytävästä julkisesta keskustelusta, jossa valtaapitävät poliitikot harkitsevat vakavissaan Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) kieltämistä. Puolue luokiteltiin vastikään maan tiedustelupalvelun toimesta “äärioikeistolaiseksi ääriliikkeeksi” maahanmuutto- ja islamkriittisen politiikkansa vuoksi. Tällä hetkellä Vaihtoehto Saksalle on gallupeissa Saksan suosituin puolue.
Onni Rostilan kolumni: Saksan demokraattinen tasavalta
Saksan kotimaan tiedustelupalvelu luokitteli maahanmuutto- ja islamkriittisen AfD:n ”demokratiaa uhkaavaksi äärijärjestöksi”. Samalla laajenivat toimivaltuudet vakoilla puolueen toimijoita, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Kuntapoliitikko Robert Heleniuksen elämänohje lapsille ja nuorille: Omien unelmien saavuttaminen vaatii päättäväisyyttä ja tekoja
Ex-ammattinyrkkeilijä Robert Helenius nousi kuntavaaleissa ensiyrittämällään valtuutetuksi perussuomalaisten riveistä. Tuoreessa videohaastattelussa Helenius avaa taustoja sille, miksi lähti politiikkaan mukaan, ja kertoo omista poliittisista teemoistaan. Heleniuksen mukaan myös terve kilpailuhenkisyys kuuluu elämään. Mies vierastaa yhteiskunnan nykyhenkeä, jossa asioita usein kannetaan valmiina ihmisten nenän eteen ilman, että niiden eteen on jouduttu ponnistelemaan.
Saksan tuleva hallitus haluaa kieltää valehtelun ja viedä kansankiihottajilta oikeuden asettua ehdokkaaksi vaaleissa
Saksan kristillisdemokraattien ja demarien hallituskoalitio aikoo säätää desinformaation levittämisen rangaistavaksi teoksi. Valeuutisten levittämistä tehostavien verkkorobottien käyttö kielletään. Mediaa valvomaan se haluaa oman koneistonsa. Kritiikissä kysytään, aikooko mustapunahallitus perustaa myös totuusministeriön.
Saksassa tehtiin ennätysmäärä väkivaltarikoksia – tekijä on usein turvapaikanhakija tai muu ulkomaalainen
Saksan viranomaiset ovat tuoreen rikostilaston valossa erityisen huolissaan lasten ja nuorten tekemien väkivaltarikosten kasvusta. Myös tyttöihin ja naisiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat lisääntyneet. Ulkomaalaisten osuus väkivaltarikosten tekijöistä on huomattavasti suurempi kuin heidän osuutensa väestöstä.
Saksan armeijaa halutaan varustaa sodan varalta – 1 000 miljardilla saa aseita ja ammuksia, mutta mistä sotilaita?
Saksan armeijan komentajan mukaan Saksaan ja Eurooppaan kohdistuu todellinen sotilaallinen uhka. Venäjä olisi hyökkäyskykyinen saksalaisarvioiden mukaan vuonna 2029. Saksa aikoo panostaa puolustukseensa jopa yli 1 000 miljardia euroa ja laskee kuluja myös siltä varalta, jos USA jättää puolustusliiton.
Purra Suomen Uutisten Perusasiaa-videolla: Julkisesta taloudesta huolehtiminen on oleellinen osa kokonaisturvallisuutta
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ottaa tuoreella Suomen Uutisten Perusasiaa-videolla esille maanpuolustusasiat. Purra ei muista, että vaaliteltoilla olisi koskaan puhuttu näin paljon puolustuspolitiikkaa.
Vasemmistolle maistuisi EU-puolustuksen yhteisvastuun kasvattaminen – Huhtasaari: Kaikkien EU-maiden tulee kantaa vahvaa omaa vastuuta puolustuksestaan
Euroopan unionissa kaavaillaan jättimäisiä panostuksia puolustukseen. EU-komissio julkisti äskettäin suunnitelman Euroopan uudelleen aseistamiseksi vuoteen 2030 mennessä 800 miljardin puolustusinvestointisuunnitelman myötä. Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari totesi eilen Ylen A-talkissa että, uusia mekanismeja tai rahoitusvälineitä ei nyt tarvita.
Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta
Saksalainen feministinen aikakauslehti Emma kirjoittaa Ramadan-hypestä. Julkaisu kysyy, miksi ennen yksityisenä uskonnollisena juhlana vietetty Ramadan on muuttunut julkiseksi ilmiöksi. Suurissa kaupungeissa Ramadan on näkyvästi esillä katukuvassa valaistuksen ja paaston päättymisjuhlallisuuksien muodossa. Kaikkien muslimien mielestä tämä ei ole hyvä asia. Paasto oli ennen yksityisasia, aivan kuten viisi kertaa päivässä tapahtuva rukoileminen.
Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.
Uusi poliittinen raportti varoittaa: Kiina voisi tuulivoimaloiden avulla painostaa Saksaa ja tuottaa epävakautta
Saksan puolustusministeriön tilaama tuore raportti paljastaa, että Saksan poliittinen järjestelmä ja jopa yhteiskunnallinen yhteenkuuluvuus ovat vaarassa, ellei maassa pysäytetä kiinalaisen tuulivoimateknologian käyttöä.
Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.
Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: ”Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.
Saksan vaaleissa kävi virta vasemmalta oikealle, mutta politiikkaa jatketaan vanhoilta pohjilta – vaalitulos heijastaa saksalaisten huolia ja pelkoja
Vaikka valitsijoiden virta kävi Saksassa vasemmalta oikealle, niin vaalit voittaneet kristillisdemokraatit tähtäävät hallituskoalitioon historiallisen tappion kärsineen demaripuolueen kanssa. Vihreät jätetään oppositioon ja vaihtoehtopuolue edelleen palomuurin taakse. Voittajat vaativat virkaa tekevältä punavihreältä hallitukselta pidättäväisyyttä tärkeiden päätösten tekemisessä. Uutta hallitusta odotetaan pääsiäiseksi.
Riikka Purra uskoo: Saksan uusi johto vie asioita parempaan suuntaan
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi Saksan vaaleja myös viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan vaalitulos aloittaa viikon optimismilla.
Riikka Purra Saksan vaalituloksesta: Saksalaiset haluavat kireämpää maahanmuuttopolitiikkaa
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra oli myöhään sunnuntai-iltana MTV3:n Uutisextran vieraana kommentoimassa Saksan vaalitulosta. Purran mukaan vaalitulos on merkki siitä, että saksalaiset äänestäjät haluavat maahanmuuttoon selkeitä kiristyksiä.
Saksan liittopäivävaalien ovensuukyselyt: Kristillisdemokraatit ja AfD kohti vaalivoittoa – demareille tulossa rökäletappio
Saksan liittopäivävaalien ovensuukyselyiden mukaan kristillisdemokraatit (CDU/CSU) ovat saamassa 29,0 prosenttia äänistä, joka riittää vaalivoittoon, mutta on ennustettua alhaisempi.
Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää