Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”

25.02.2025 |12:48

Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Uutisessa väitetään muun muassa, että Friedrich Merz nousee johtamaan Saksaa, koska maa on kriisiytynyt lisääntyvän maahanmuuttokritiikin vuoksi.

– Pelkästään Berliinissä tehdään noin kymmenen veitsi-iskua päivässä. Veitsi-iskijöistä 60 prosenttia on ulkomaalaisia, ja heistä 30 prosenttia on alle 21-vuotiaita. Merz on tunnettu suhtautumisestaan jyrkän kielteisesti turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen. Hän on luvannut määrätä ensimmäisenä virkapäivänään liittokanslerina rajakäännytykset toteutettavaksi. Tämä on todellinen syy hänen nousulleen, mutta Yle jatkaa tosiasioiden vääristelyä ja propagandansa levittämistä, Sanna Antikainen kritisoi.

Yle peittelee kriisiä

Antikainen ihmettelee, miten Yle voi härskisti sivuuttaa ja kiistää maahanmuuton aiheuttaman turvallisuuskriisin.

– Vuonna 2015 Saksassa oli 17,1 miljoonaa maahanmuuttajataustaista ihmistä, mutta vuonna 2024 jo 24,9 miljoonaa. Seurauksena ovat kasvavat väkivallanteot ja turvattomuus. Saksassa tehtiin toissa vuonna lähes 9 000 vakavan ruumiinvamman aiheuttanutta veitsi-iskua ja lähes 5 000 ryöstöön liittyvää veitsi-iskua. Lisäksi Saksassa on ollut lukuisia tapauksia, joissa “auto ajoi väkijoukkoon” – näin Yle usein muotoilee uutisensa, jotta todelliset syyt, kuten terroristiset motiivit, jäävät mainitsematta.

Saksa pahoissa ongelmissa

Antikaisen mukaan Saksa ei ole kriisissä lisääntyneen maahanmuuttokritiikin vaan rajoittamattoman maahanmuuton vuoksi.

– Yle sen sijaan on kriisissä, koska se ei voi uutisoida asioista niin kuin ne ovat, vaan niin kuin Yle wokeilussaan haluaisi niiden olevan. Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa, kunnes siellä havahdutaan ja aletaan uutisoida totuudenmukaisesti.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Saksan vaaleissa kävi virta vasemmalta oikealle, mutta politiikkaa jatketaan vanhoilta pohjilta – vaalitulos heijastaa saksalaisten huolia ja pelkoja

24.02.2025 |23:00

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää