Tagi: Sisäministeriö

MATTI MATIKAINEN

Kansanedustaja Olli Immonen toi perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa esille maahanmuuttopolitiikan päivitys- ja kehitystarpeita. Immosen puheenvuorossa korostui useita keskeisiä periaatteita sekä pääkohtia, joille perussuomalainen maahanmuuttopolitiikka rakentuu, mutta Immosella oli tarjota myös konkreettisia uusia politiikkatoimia, joihin kansanedustaja toivoi kokousväeltä näkemyksiä ja kannanottoja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus perustelee esitystään kansalaisuuslain muuttamiseksi säädöshuollolla sekä olemassa olevan sääntelyn ajantasaistamisella. Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen huomauttaa, että käytännössä hallitus on jälleen kerran löysentämässä kansalaisuuden saamisen edellytyksiä, eli alentamassa Suomen passin arvoa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ylen A-Studiossa puhuttiin tiistaina hallituksen piirissä valmistuneesta maahanmuuttoselvityksestä, jossa esitetään oleskelulupien myöntämistä laittomasti maassa oleville. Koska hankkeeseen liittyy suuria turvallisuusriskejä ja kustannuksia veronmaksajille, Yle esti ikävät kysymykset ja huomiot niin, että oppositiota ei otettu mukaan tv-keskusteluun.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustajat Riikka Purra (ps), Kari Tolvanen (kok) ja Eveliina Heinäluoma (sd) keskustelivat tänään Ylen aamuohjelmissa poliisin rahoituksesta, joka on jäämässä riittämättömäksi tehtävien kasvaessa. Perussuomalaiset ovat toistuvasti vaatineet poliisin rahoituksen turvaamista sekä varoittaneet resurssien heikentämisen seurauksista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUKUVA

EU:n jäsenmaiden edustajat kokoontuivat pohtimaan ulkorajojen valvontaa. Konferenssin lopuksi 16 jäsenmaata allekirjoitti julistuksen, jossa vaadittiin laittomien rajanylitysten estämiseen tiukempia toimia, kuten raja-aitoja. Suomi ei allekirjoittanut julistusta. Sisäministerin valtiosihteeri arvioi, että Suomen itärajan aitaaminen maksaisi noin 1,3 miljardia euroa eli suunnilleen saman kuin kehitysapu vuodessa ja kysyy: ”Mihin sinä käyttäisit sellaisen summan yhteistä rahaa?”  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Vaikka poliitikot ovat lupailleet, että karkotuksia pyritään panemaan toimeen tehokkaammin, tahti ei ole vuosien mittaan juurikaan parantunut. Ruotsin maahanmuuttovirasto antaa poliisin toimeenpantavaksi noin 18 000 karkotuspäätöstä joka vuosi. Viime vuonna poliisi etsintäkuulutti yli 10 000 karkotuspäätöksen saanutta henkilöä, joiden olinpaikasta poliisilla ei ollut tietoa. Suomessa hallitus puolestaan haluaa auttaa ”paperittomia” jäämään maahan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/ARKISTO

Perussuomalaiset otti tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla kantaa sisäministeriön suunnitelmiin jakaa oleskelulupia tuhansille Suomessa laittomasti oleskeleville henkilöille. Perussuomalaisten mielestä sisäministeriö on romuttamassa koko turvapaikkajärjestelmää ja poistamassa viimeisetkin rajoitteet Suomeen suuntautuvan maahanmuuton hallitsemiseksi.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Sisäministeriössä valmistellaan selvitystä, jossa pohditaan laittomasti maassa oleville ulkomaalaisille myönnettäviä oleskelulupia. Hankkeessa pohditaan muun muassa sitä, tulisiko vuonna 2015-2016 tulleiden kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden saada oleskelulupa, koska heitä ei ole saatu palautettua lähtömaahan. Tällaisia henkilöitä on Suomessa noin 3 000.  Lue lisää >