sosiaali- ja terveysministeri

Wille Rydman soten ruorissa: Potilasturvallisuus, hoidon jatkuvuus ja lastensuojelulaki – näihin uudistuksiin ministeri haluaa jättää jälkensä

Sosiaali- ja terveysministerin tehtävä on yksi Suomen politiikan vaativimmista. Päätökset koskevat lähes jokaista kansalaista – lääkärijonoista vanhusten hoivaan ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Kun jo elinkeinoministerinä toiminut Wille Rydman siirtyi kesken hallituskauden sote-ministeriksi, hän astui suoraan politiikan vaikeimpaan kenttään. Mitä hän haluaa ehtiä tehdä ennen vaalikauden päättymistä?

05.04.2026 |13:00

Avustuksia saavat järjestöt paasaavat nyt valtamediassa – veronmaksajan ääni ei juuri kuulu

Vanha valtamedia on asemoitunut mukaan poliittiseen keskusteluun kolmannen sektorin järjestöjen valtionavustuksista. Asetelma on usein yksipuolinen, sillä järjestöjen edustajat ovat vahvasti esillä puolustamassa asemiaan, mutta veronmaksajan kriittinen ääni ei juuri kuulu.

31.03.2026 |15:11

Wille Rydman: Hoivahenkilöstön kielitaito kuntoon – puutteet vaarantavat potilasturvallisuuden

Sosiaali- ja terveysministeriksi nouseva perussuomalaisten Wille Rydman on huolissaan hoiva-alan tilasta ja henkilöstön kielitaidosta. Hänen mukaansa alalla on ilmiselviä puutteita, ja erityisesti suomen ja ruotsin kielen osaaminen on saatava riittävälle tasolle vielä tämän hallituskauden aikana. Rydman kertoi sosiaali- ja terveysalaan liittyvistä näkemyksistään MTV:n ja Ylen haastatteluissa keskiviikkoiltana.

19.02.2026 |12:19

Wille Rydman palaa ministeriksi hyvillä mielin: ”Ei ministeriksi joka päivä kysytä, vaikka tämä on toinen kerta tämän hallituskauden aikana”

Wille Rydman sanoo, ettei tarvinnut harkinta-aikaa, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kysyi ja esitti häntä sosiaali- ja terveysministeriksi.

18.02.2026 |20:48

Wille Rydman on uusi sosiaali- ja terveysministeri

Uusi sosiaali- ja terveysministeri on Wille Rydman. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ilmoitti nimityksestä tiedotustilaisuudessa perussuomalaisten puoluetoimistolla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

18.02.2026 |18:36

Ministerin tehtävästä luopuneelle Kaisa Juusolle tulvii kiitosta ja tukea – ”Kiitos työstäsi näinä vaikeina talousaikoina”

Sosiaali- ja terveysministerin tehtävä on yksi hallituksen raskaimmista. Kun Kaisa Juuso ilmoitti eroavansa tehtävästään ja jäävänsä sairauslomalle, eri kanavista on saapunut hänelle lämpimiä kiitoksia ja kannustusta tehdystä työstä.

13.02.2026 |10:00

Leikkausjonoista hakeudutaan yhä useammin hoitoon ulkomaille – ministeri Juuso: ”Yksityistä sektoria pitäisi hyödyntää paljon nykyistä paremmin”

Suomalaiset ovat jo parin vuoden vuoden ajan voineet halutessaan hakeutua hoitoon ulkomaille. Harvat näin vielä tekevät, mutta virta voi kasvaa, jos leikkausjonot eivät Suomessa lyhene. - Parempi olisi, jos hyvinvointialue antaisi palvelusetelin ja järjestäisi hoidon täällä Suomessa, linjasi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso Huomenta Suomi -lähetyksessä.

20.10.2025 |12:17

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”

Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

17.07.2025 |16:54

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää