Tagi: veronmaksajat

PS ARKISTO

Ilmastovuosikertomus 2023 herätti eduskunnassa värikästä keskustelua. – Oppositiosta on tänään kerrottu, että elämme dystopiassa ja katastrofi on saapumassa. Enää puuttuvat heinäsirkkaparvet, summasi perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom vihervasemmiston puheenvuorot.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Korkotason nousu euroalueella on siivittämässä EU:n matkaa yhä pidemmälle kohti velka- ja tulonsiirtounionia. EU-komission heinäkuisen tiedonannon mukaan EU:n kaikkiaan noin 800 miljardin euron elvytyspaketin korkomenot ovat vuosina 2021–2027 jopa 17–27 miljardia euroa suuremmat kuin aiemmin on oletettu. Suomelle kohdistuva osuus elvytyspaketista on kutistunut sadoilla miljoonilla euroilla, mutta maksettavaa on tulossa enemmän.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YLE

Valtiovarainministeri Riikka Purra korosti eilen Ylen A-studiossa, että julkisen talouden korjaaminen on välttämätöntä tulevaisuutta ja hyvinvointijärjestelmän kestävyyttä ajatellen. Valtion velkaantumisen pysäyttäminen kuitenkin vie useita vuosia aikaa, johtuen etenkin kasvavista sotemenoista. Myös edellisinä vuosina otettu velka rasittaa valtion taloutta. Ensi vuonna valtion budjetista pelkkiin velan korkomenoihin kuluu 3,2 miljardia euroa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Nobelisti Bengt Holmström kiittelee Kauppalehden haastattelussa uutta hallitusohjelmaa, joka vastaa siihen huutoon, että työntekoon tulee kannustaa eikä tukia saa vastikkeetta. Holmström myös katsoo, että yksilöiden liiallinen riippuvuus valtiosta on omiaan lisäämään ahdistusta tai yksinäisyyden kokemusta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

On tämä kieltämättä kummallista. Keskusta sai eduskuntavaaleissa kunnolla takkiinsa, koska se on jo vuosia myötäillyt vihreätä politiikkaa, joka on tehnyt tuhoaan erityisesti suurimpien taajamien ulkopuolella. Vihreät teki toki (tietenkin) myös vihreätä politiikkaa ja kärsi historiallisen tappion. Samaten vasemmistoliitto. Eduskuntavaalien tulos kiteytettynä: vedä viheröverit, kärsi vaalitappio.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten työmiehenä 13 vuotta toiminut Matti Putkonen avaa tuoreessa Työmies-elämäkertateoksessa värikkäitä vaiheitaan niin uraltaan ammattiyhdistysliikkeessä kuin politiikan taustavaikuttajana. Putkonen kertoo myös kunnioittavansa suuresti luontoa, vaikka fanaattista viherväkeä kohtaan sietokyky on usein ollut koetuksella.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Rakennusalan yrittäjä Jorma Piisinen nousi 7 118 äänen rytinällä eduskuntaan Uudeltamaalta. Osana laajempaa perussuomalaisten vaalikampanjaa Piisinen rakensi oman vaalityönsä kolmen t:n varaan, eli talous, terveys ja turvallisuus. Myös EU-parlamentin päätöksestä asettua tukemaan energiatehokkuusdirektiivin uudistamista puhuttiin paljon vaaliteltoilla.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset eroaa monilla tavoilla muista puolueista, joista yksi on se, että perussuomalaiset ei halua käyttää veronmaksajien rahaa eliitin unelmien toteuttamiseen. Vanhoista puolueista poiketen perussuomalaisuuden lähtökohta ei ole hakea hyväksyntää ja kiitosta siitä, kun veronmaksajan rahaa kaadetaan miljardikaupalla hyviin tarkoituksiin maailmalla. – Me haluamme huolehtia erityisesti tästä maasta, Purra kuvasi perussuomalaisten linjan.  Lue lisää >