

PS ARKISTO
Kaisa Garedew: “Hiilineutraalisuuden hintalappu niin tavalliselle kansalaiselle kuin valtiollekin on selvitettävä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on huolissaan siitä, että ilmastotoimien kokonaiskustannuksia ja kuluttajavaikutuksia ei selvitetty silloin kun ilmastolaki ja sen sisältämä tavoite vuonna 2022 säädettiin.
Kaisa Garedew sanoo, että edellinen hallitus asetti Suomelle täysin epärealistisen tavoitteen olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Esimerkiksi EU:n tavoitevuosi on vasta 2050.
– Päästövähennykset ja puhdas siirtymä vaativat niin valtiolta, kunnilta kuin yrityksiltäkin lukuisia erilaisia toimintatapojen muutoksia ja hankintoja. Nämä aiheuttavat merkittäviä kustannuksia, jotka siirtyvät väistämättä myös kuluttajahintoihin tai valtion kompensoitaviksi, Garedew muistuttaa.
Suomen luovuttava epärealistisista ilmastotavoitteista
Ilmakehässä on 0,04 prosenttia hiilidioksidia. Tuosta hiilidioksidimäärästä 96 prosenttia syntyy ilman ihmisen vaikutusta, luonnosta ja meristä. Neljä prosenttia hiilidioksidista on ihmisten aiheuttamaa. Tästä neljästä prosentista Suomen päästöt ovat 0,1 prosenttia.
– Pähkähullu hiilineutraalisuustavoite on jo aiheuttanut Suomelle kilpailijamaihin verrattuna enemmän kuluja ja rajoituksia, ja heikentää täten Suomen kilpailukykyä, Garedew toteaa.
– Tämän vuoksi ja hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti Suomen tulisi luopua kaikista sellaisista ilmastotoimista, joiden todetaan heikentävän Suomen kilpailukykyä tai nostavan suomalaisten arjen kustannuksia joko suoraan tai välillisesti.
Jo maksetut maksut ja hintalappu selvitettävä
Garedew yhtyy metsäalan järjestöjen, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin, valtiovarainministeri Riikka Purran ja monien muiden kantaan ilmastolain avaamisen tarpeellisuudesta ja on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen hiilineutraalisuustoimien kustannusten laskemiseksi ja hiilineutraalisuustavoitteen siirtämiseksi.
– Hiilineutraalisuuden hintalappu niin tavalliselle kansalaiselle kuin valtiollekin on selvitettävä. Kuinka paljon Suomi on tavoitteestaan jo tähän mennessä maksanut ja mitä vielä on odotettavissa, Garedew toteaa.
Talouden tasapainottaminen ja turvallisuus etusijalle
Aloitteen mukaan Suomen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden varmistamisen, hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden säilyttämisen ja valtiontalouden tasapainottamisen tulee olla ensisijaista.
– Hiilineutraalisuudesta syntyy valtiolle, yrityksille ja kansalaisille enemmän menoja kuin tuloja, Garedew korostaa.
– Hiilineutraalisuuteen ei tule pyrkiä selvittämättä toimien kokonaiskustannuksia. Tavoitteesta tulisi luopua, sillä Suomen päästöillä ei ole vaikutusta koko maapallon ilmaston lämpenemiseen, ja koska siihen pyrkiminen hankaloittaa monien arkea, nostaa tavallisen ihmisen elämisen kustannuksia ja aiheuttaa valtiolle mittavia lisäkuluja, joilla ehkäistään negatiivisten vaikutusten kasautumista kansalaisille. Tavoitteessa pysyminen ei ole kestävä ratkaisu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU:n ilmastotavoitteet talouden tasapainottaminen hiilineutraalisuustavoite hyvinvointiyhteiskunta Kaisa Garedew veronmaksajat kustannukset palvelut Suomi Turvallisuus hallitus Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

AKT-pamppu Ismo Kokon mielestä bussiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia – PS:n Grönroosilta tyly kuitti: ”AKT:n kaverilla kysynnän ja tarjonnan perusasiat hukassa”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.