LEHTIKUVA
Tavio: Hallituksen velanottoa hillittävä
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on aloittanut mittavien koronatoimien rahoittamisen velkarahalla.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mielestä valtion tulisi samalla priorisoida kulujaan tarkemmin. Pelkästään viime viikolla annettu lisätalousarvio lisää Suomen nettolainanottoa 9,4 miljardilla eurolla.
– Ei voi olla niin, että rajaton piikki on auki kaikille, Tavio sanoo.
– Valtion menoja täytyy koronakriisin takia karsia, vaikka joku rahoituksensa valtiolta saava taho tulisi pettymään.
Työllisyystavoite ei toteudu
Pääministeri Antti Rinne (sd.), jonka hallitukselle nykyinen hallitusohjelma laadittiin, kertoi viime vuonna, että hallitus ei ole edes miettinyt säästöjä, koska se on niin varma työllisyystavoitteidensa toteutumisesta. Nyt on Tavion mukaan selvää, että aiemmin kirjattu 75 prosentin työllisyystavoite ei tule toteutumaan.
Tavio muistuttaa, että hallituksen talouspolitiikka on rakentunut sen oletuksen varaan, että talous kasvaa ja työllisyys paranee.
– Aikooko pääministeri Marin jatkaa Rinteen linjalla vai suunnitteleeko hallitus säästöjä? Tavio kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työllisyystavoite Sanna Marin Ville Tavio Antti Rinne Velanotto perussuomalaiset SDP hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste
Suomi tilasi sairaalakäyttöön suojamaskeja, joita ei voi käyttää sairaalassa – miksei Huoltovarmuuskeskus tilannut kolmostason suojia?
Elomaa: Valtion on hillittävä ylivelkaantumista koronakriisin keskellä
Ulkoministeriö jakoi taas miljoonia maailmalle – suomalaisten verovaroja sujahti Kongoon, presidentti Tarja Halosen kehityspoliittisiin tehtäviin ja YK:n ympäristörahastoon
Perussuomalaiset: Julkisen talouden suunnitelma vielä hataralla pohjalla – menoja on karsittava
Purra: Hallituksen on nyt kyettävä priorisoimaan – ”Ensisijaisesti tuettava vahvoja, uusiutumiskykyisiä vientiyrityksiä”
Hallituksen työllisyystavoitteet puutaheinää – työelämän murros jo käynnissä
Viikon suosituimmat
Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
Demaripomo Razmyar kommentoi maahanmuuttajien Pisa-tuloksia – PS:n Koponen: ”Kujalla kuin käkikello”
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”
Tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti suosituin kansalaisaloite ajaa anarkistiliike Elokapinan kieltämistä. Lainsäädäntöuudistusehdotuksen ja ryhmittymän lakkauttamisen lisäksi aloite samalla lähettää vahvan viestin radikaalisti toimiville ympäristöaktivisteille. - Viesti on selvä. Kansa ei hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa. Mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat tärkeitä asioita mutta asiat täytyy hoitaa lakien ja asetusten mukaan, aloitteen tekijät kertovat Suomen Uutisille.
PISA: Kun vasemmiston argumentit loppuvat, rasismisyyttely alkaa – Miko Bergbom antaa Li Anderssonin kuulla kunniansa
Kansallisarkiston ex-pääjohtajalta vakava varoitus Elokapinan radikalisoitumisriskistä – vertaa terroristijärjestö Punaiseen armeijakuntaan
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Onni Rostilan kolumni: Sunnuntainen suru-uutinen
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Väestökello näyttää, miten ulkomaalaistaustaisten ihmisten osuus vauhdilla kasvaa Suomessa: Nykytahdilla joka neljäs helsinkiläinen on vieraskielinen jo vuonna 2038
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Polvinen: Helsingin Kaisaniemen puistossa näkyvät monikulttuurisuuden ongelmat pienoiskoossa
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.
Uusi dokumentisarja kertoo jihadistien seksiorjuutuksesta ja joukkoraiskauksista Syyriassa – seksiorjuus perustellaan sharia-lailla
Center for Peace Communications -keskuksen (CPC) uusi dokumenttisarja "Hizbollahin panttivangit" todentaa Hizbollahin tekemät järkyttävät seksuaalirikokset. Sen taistelijat seksiorjuuttivat ja joukkoraiskasivat syyrialaisnaisia.