

PS ARKISTO
Elomaa: Valtion on hillittävä ylivelkaantumista koronakriisin keskellä
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa laati kirjallisen kysymyksen ylivelkaantumisesta. Hän tiedustelee hallitukselta millä keinoin se pyrkii hillitsemään ylivelkaantumista kriisin keskellä.
– Tein tämän kirjallisen kysymyksen, koska pidän erittäin tärkeänä, ettei ylivelkaantuminen lähtisi aivan käsistä koronan aiheuttaman talouden alamäen seurauksena, Ritva ”Kike” Elomaa kertoo.
– Mielestäni hallituksen pitäisi tässä vaikeassa tilanteessa puuttua perintätoimistojen ja ulosoton toimintaan, rajoittaa pikalainojen korkoja sekä niiden markkinointia. Myös velkojen vanhentumista tulisi miettiä uudemman kerran ja velkaneuvontaa pitäisi vahvistaa tuntuvasti.
Yksityishenkilöillä ennätysmäärä maksuhäiriömerkintöjä
Ylivelkaantuminen on ollut Suomessa mittava ongelma jo ennen koronan rantautumista. Vuoden 2019 aikana ulosoton perintätoimien kohteena oli peräti 562 144 henkilöä. Suomen Asiakastiedon mukaan vuonna 2019 yksityishenkilöille rekisteröitiin ennätysmäärä maksuhäiriömerkintöjä. Lukumäärä oli vajaa 1,9 miljoonaa. Lähes 400 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä.
Velkaantuminen Suomessa on ollut jo pitkään kasvu-uralla ja on perusteltua olettaa, että koronaviruksen vaikutusten seurauksena velkaongelmat tulevat kasvamaan entisestään.
– On aivan päivän selvää, että kun iso joukko yrityksiä taistelee olemassaolostaan ja yt-neuvottelujen piirissä on tällä hetkellä jo yli 300 000 ihmistä ja määrä kasvaa päivä päivältä ei tämä voi olla heijastumatta velkaantumiseen, Elomaa sanoo vakavana.
Ylivelkaantumisen vaikutukset pitkäkestoisia
Hallitus pyrkii vähentämään koronasta aiheutuvia haittoja eri hallinnonaloilla ja kyseessä on suuri kokonaisuus. Onnistumalla terveyden ja talouden haittojen minimoimisessa, vaikutetaan myös velkaongelmiin, mutta niiden lisäksi tarvitaan kohdennettuja toimia.
– Ymmärrän, että kyseessä on laajamittainen kriisi, jonka keskellä yksityiskohtaisemmat asiat saattavat jäädä helposti taka-alalle. Siksi haluan erikseen korostaa ylivelkaantumisen vakavuutta ja ilmiön yhteyskunnallisia vaikutuksia. Kyseessä ei ole pieni asia ja sen puolesta puhuvat velkaantumiseen liittyvät tilastot. Lisäksi ylivelkaantumisen vaikutukset ovat monesti hyvin pitkäkestoisia. Tästä esimerkkinä 90-laman jälkipyykki, Elomaa toteaa.
– Tällä hetkellä esimerkiksi velkojen perinnässä vallitsee villin lännen säännöt ja ihmisiä laskutetaan aivan törkeästi jopa ilman perusteita ja pikavippifirmojen toimintaa ei ole saatu vieläkään kuriin. Näihin tulee puuttua kovalla kädellä nyt erityislaatuisen tilanteen takia. On tärkeää ennaltaehkäistä ylivelkaantumista kaikin keinoin ja auttaa ihmisiä hädässä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perintätoimistot koronakriisi velkaneuvonta maksuhäiriömerkintä ulosotto suomalaiset Pikavipit Ylivelkaantuminen Ritva ”Kike” Elomaa perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yli 380 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä – Elomaa: ”Velallisia rahastetaan surutta, tähän on tultava loppu”

Koponen: Missä ovat hallituksen lupaamat toimet ylivelkaantumisen vähentämiseksi?

Tynkkyseltä viisi aloitetta velkaantumisen pysäyttämiseksi – ulosotossa jo yli puoli miljoonaa suomalaista

Elomaa: Valtion on puututtava velkaantumiseen kovalla kädellä

Tavio: Hallituksen velanottoa hillittävä

Mäkynen: Merkinnät maksuhäiriöistä keskeytettävä koronan ajaksi

Koponen huolissaan väliaikaisen pikavippiä säätelevän lain raukeamisesta: ”Velkaongelmat tulevat räjähtämään käsiin”

Kulutusluottojen järjettömät korot kuriin – ”Ylivelkaantuminen voi tuhota luottotietojen lisäksi perheen, parisuhteen, työpaikan ja terveyden”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









