

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tavio: Polttoaineiden arvonlisäveroa alennettava
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ehdottaa bensiinin ja dieselin arvonlisäveron madaltamista. Vähintään veron keräämiselle tulee Tavion mielestä asettaa yläraja, koska arvonlisäveroa maksetaan kohonneidenkin öljyhintojen päälle.
– Ymmärtääkö hallitus hintalappua ihmisille, yrityksille ja valtiolle, jos Suomen pyörät eivät enää pyöri? Ville Tavio kysyy.
Tavio katsoo myös, että dieselin käyttövoimavero ei ole oikeutettu, kun dieselin hinta on lähellä bensiinin hintaa. Dieselautoilija ei pääse enää ajamalla hyötymään dieselauton valitsemisesta.
Ilmastotoimiin aikalisä
Hallituksen ilmastotoimiin, jotka vaikuttavat polttoaineiden hintoihin, tulee Tavion mielestä ottaa välittömästi aikalisä Ukrainassa käytävän sodan takia. Sodan alettua dieselin litrahinta on kohonnut jo yli 20 sentillä.
– Suomen hallitus pyrkii nostamaan autoilun hintaa jopa muuta EU:ta voimakkaammin, sillä Suomi tekee Euroopan kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa, kuten pääministeri Sanna Marin on myöntänytkin, Tavio sanoo.
– On käsittämätöntä, että keskusta ja kokoomus tukevat vihervasemmiston suunnitelmaa siitä, että Suomi toteuttaa ilmastotoimia 15 vuotta nopeammin kuin Euroopan unioni, Tavio moittii.
Bensiinin kuluttajahinnasta noin 60 prosenttia ja dieselin hinnasta noin 50 prosenttia koostuu erilaisista veroista.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- bensiinin ja dieselin arvonlisävero Ukrainan sota ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka dieselin hinta ilmastotoimet öljynhinta käyttövoimavero polttoaineiden hinta vihervasemmisto Euroopan unioni bensan hinta Arvonlisävero Sanna Marin Ville Tavio Keskusta Kokoomus verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Suomen energiahuollon toimittava myös poikkeusoloissa

Ukrainan sota kallistaa lähes kaikkea – reaalipalkkojen lasku yksi huoli globaalien ongelmien rinnalla

Dieselin ja bensan hinnat nousivat yli kipurajan – tästä ei selittämällä selviä

Energiakriisin juuret ovat syvemmällä kuin Ukrainassa – nollapäästötavoite kaiken taustalla

Hallitus suunnittelee taas uusia ilmastorasitteita – Purra: ”Miksi ette tässäkään tilanteessa voi luopua kustannuksia lisäävistä toimista?”

Sota riehuu Ukrainassa, hallitus pelastelee ilmastoa

Wihonen: Ymmärretäänkö räjähdysmäisesti nousevan polttoaineen hinnan vaikutukset yhteiskunnalle?

Tavio: Jakeluvelvoite keskeytettävä – dieselin hinta alas
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









