

LEHTIKUVA
Tavion aloite lapsivaikutusarvioinnista sai eduskunnassa yli sata allekirjoitusta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa tänään toimenpidealoitteen, jotta lakien lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnista tulisi vakiintunut osa lainvalmistelutyötä. Aloite esittää, että lapsia koskevissa hallituksen esityksissä tulee tämän jälkeen käydä ilmi, että lapsivaikutusarvio on tehty.
Tavion laatima toimenpidealoite on saanut kannatusta kaikista eduskuntaryhmistä. Aloitteen on allekirjoittanut 118 kansanedustajaa eli eduskunnan enemmistö.
Maailma lapsen näkökulmasta
Tavio kertoo ajatuksen aloitteeseen tulleen eduskunnan saamasta lapsiasiavaltuutetun kertomuksesta.
– Lapsiasiavaltuutetun kertomus sai minut pohtimaan lasten asemaa uudesta näkökulmasta. Aikuisten tulee ymmärtää lapsuuden itseisarvo ja päättäjien on kyettävä näkemään maailma lasten näkökulmasta, Tavio sanoo.
Kaikki kantamaan vastuuta
Tavio päätti kerätä aloitteelle eduskunnan enemmistön allekirjoitukset, jotta eduskunta osoittaisi tahtonsa tehdä lapsimyönteistä lainsäädäntöä.
– Politiikkaa tehdään erilaisten arvojen keskellä, mutta uskon jokaisen kansanedustajan tahtovan kantaa vastuuta lasten oikeuksista, Tavio sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Lakien vaikutus lapsiin tutkittava aina

Juvosen lakialoitteille vastakaikua: Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista annettavat tuomiot kovenemassa – ”Myös oikeuskäsittelyä nopeutettava”

Eerola: Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan

PS: Perhevapaauudistuksen kaatuminen on pelkästään hyvä asia

Meri ja Immonen äitiyslain käsittelystä: Pelättiinkö, että perustuslakivaliokunnan lausunto ei olisi ollut mieluinen?
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää














