

LEHTIKUVA
PS: Perhevapaauudistuksen kaatuminen on pelkästään hyvä asia
Helsingin Sanomat uutisoi (13.2.), että hallitus kaavaili perhevapaauudistuksen yhteydessä merkittäviä leikkauksia kotihoidontukeen. Kahden vuoden jälkeen tuki olisi tippunut jopa 140 euroa kuukaudessa.
Perussuomalaisten kansanedustajien Arja Juvosen ja Jani Mäkelän mukaan hallitus oli sanelemassa äitejä pois lastensa hoidosta ja lapsia aikaisemmin päivähoitoon.
– Perheiden tulee saada itse jatkossakin päättää siitä, miten he järjestävät lastenhoidon. Perheiden päätäntävaltaa ei saa viedä, Juvonen toteaa.
Työelämässä tarvitaan joustoa
Juvosen mielestä yhteiskunnan tehtävä on tukea lapsiperheitä ja tiukkojen normien sijaan kannustaa. Hän pitää vieraana ajattelutapaa, jossa työurakehitys on tavoiteltavampaa kuin lapsiarki.
– Työelämässä tarvitaan joustoa lapsiperheille, mutta myös yleisesti rakenteiden muutosta, jossa tasa-arvo ja urakehitys on turvattu molemmille sukupuolille. Se tulee voida olla mahdollista myös ennen ja jälkeen vauva-arjen. Tämä ei kuitenkaan toteudu sanelemalla perheitä, Juvonen lisää.
Kokoomuksen ja vihervasemmiston ideologiaa
Kansanedustaja Mäkelän mukaan oli pelkästään hyvä asia, että perhevapaauudistus kaatui esitetyssä muodossa. Koska hallitus ei ollut osoittamassa lisää rahaa perhevapaisiin, kyseessä olisi ollut tosiasiassa vain kotihoidontuen leikkaus.
– Jos isien käyttämiä perhevapaita painostetaan pidentämään, miten se voisi ilman lisärahaa tapahtua muuten kuin äitien vapaita lyhentämällä? Muutos olisi vienyt perheiden valinnanvapautta elämänsä järjestämisen ja lasten hoidon suhteen.
– Vihervasemmiston sekä kokoomuksen mielestä ilmeisesti lähimmän omaisen pitäisi olla viranomainen. He yrittävät pakottaa muutkin mukautumaan ideologiaansa – lapset yhteiskunnan ja systeemin hoitoon, vanhempien sijaan. Tätä en missään tapauksessa hyväksy! Mäkelä lataa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Naisen urakehityksen pysäyttävät rekrytoinnista päättävät – ei kotihoidontuki tai perhevapaa

Hallituksen perhepoliittinen uudistus kaatuu – perussuomalaiset oli taas askeleen edellä
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Heinäluoma selittää koulushoppailun asuntopolitiikalla – tilastot kertovat toista
SDP:n Eveliina Heinäluoma selitti tällä viikolla koulushoppailun asuntopolitiikan syyksi ja nosti Myllypuron esimerkiksi onnistuneesta kehityksestä. Asuntomarkkinadata kertoo kuitenkin toista tarinaa.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














