

LEHTIKUVA
Hallituksen perhepoliittinen uudistus kaatuu – perussuomalaiset oli taas askeleen edellä
Helsingin Sanomat kertoi perjantaina, että hallituksen perhevapaauudistus kaatuu. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti, että uudistus olisi vaatinut onnistuakseen taloudellista lisäpanostusta.
Ymmärrys siitä, että jonkinlaiset lisäresurssit ovat välttämättömiä, oli perussuomalaisten näkemys jo elokuussa 2017, kun puolue julkaisi oman mallinsa perhevapaiden uudistamiseksi.
Toisaalta perussuomalaiset on tuonut voimakkaasti esille, että muiden puolueiden ajama maksuton varhaiskasvatus tulisi maksamaan huomattavasti enemmän kuin perhevapaamallin onnistunut uudistaminen – sen lisäksi, että maksuttomuuteen sisältyy monia muitakin ongelmia.
– Juuri kukaan taho ei ottanut näissä malleissa riittävän hyvin kokonaisuutta huomioon, Saarikko selittää Helsingin Sanomille.
Hallituksen temppuilu merkillistä
Perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Riikka Purra ei Saarikon väitteitä niele:
– Hallituksen temppuilu on merkillistä. Ainakin perussuomalaisille oli täysin selvää, että julkituotuihin tavoitteisiin ei voida päästä pelkästään siirtelemällä vähän etuuksia iseille tai kepittämällä äitejä pois kotoa.
Purra huomauttaa, että hallitus meni perhevapaauudistukseen jälleen vain kaunis ajatus edellä, vaikka näytti selvältä, että kokoomus ja keskusta eivät hevillä pääse yhteisymmärrykseen.
– Eikö keskusta ihan oikeasti käsittänyt, mitä kokoomus ajoi? Tasa-arvon ja muiden lempeiden käsitteiden taakse voi piilottaa niin monenlaista. Perussuomalaiset on johdonmukaisesti tuonut esille, miksi etenkin kokoomuksen hellimä perheiden kustannuksella tapahtuva kepittävä työllisyyspolitiikka ei vain toimi, Purra toteaa.
Lisätään joustoa ja vahvistetaan isän roolia
Perussuomalainen perhepolitiikka ottaa kaikki osat huomioon.
– Esittämässämme mallissa on pidennetty vanhempainvapaa ja porrastettu hoitovapaa. Siinä lisätään joustoja ja vahvistetaan selvästi isän roolia. Perheiden valinnanvapaus omiin ratkaisuihin säilyy, vaikka erilaisia kannustimia lisätään työllisyys- ja muut näkökulmat huomioiden, Purra esittelee.
– Osallistumme mielellämme jatkossa uudistuksen eteenpäin viemiseen, sillä asia on meille hyvin tärkeä.
Perheiden saatava päättää itse
Kansanedustaja Arja Juvosen mielestä perhevapaauudistuksen kaatuminen hyvä asia perheiden oman päätäntävallan takia.
– Perheille tulee jatkossakin antaa mahdollisuus päättää itse siitä, kuka ja miten lastenhoito perheissä järjestetään. Juvosen mielestä olisi suuri virhe viedä perheiltä päätäntävalta ja asettaa pakkokiintiöitä.
Jatkuvaa eripuraa ja vääntöä
Muutoinkin hallituksen toimet ja epävarmuus monissa toimissa saa Juvoselta kritiikkiä.
– Kuulimme eilen kyselytunnilla moneen otteeseen, miten aktiivimalli on jossakin ihme ”prosessissa”. Näyttää nyt sille, että koko hallitus on prosessissa. Vaikuttaa sille, että hallituksen eväät ovat vähissä ja kissanhännän veto erilaisten asioiden kanssa suuri. Tällainen eripura ja vääntö heikentää luottamusta hallitukseen. Onko tämä hallitus kyvykäs viemään sotea saati muita isoja asioita maaliin, kun niin monet asiat tökkivät?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti 2018: Työtä, turvaa ja oikeudenmukaisuutta suomalaisille

Perussuomalaiset ottaa laajassa varjobudjetissaan kantaa muun muassa asumiseen, homeongelmaan, yrittäjyyteen, työllisyyteen, koulutukseen, hoivaan ja turvallisuuteen

Juvonen: Naisen urakehityksen pysäyttävät rekrytoinnista päättävät – ei kotihoidontuki tai perhevapaa

Elomaa ja Savio: Lapsen näkökulma unohtui varhaiskasvatuslakia uudistettaessa
Viikon suosituimmat

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











