

Kansanedustaja Sami Savio ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri esittelemässä perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia. / LEHTIKUVA
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti 2018: Työtä, turvaa ja oikeudenmukaisuutta suomalaisille
Kansallinen etu on aina perussuomalaisen politiikan lähtökohta. Sisäinen solidaarisuus on sitä, että suomalaiset ovat keskenään samalla viivalla toisistaan huolta pitäen. Perussuomalaiset tarjoavat työtä, turvaa ja oikeudenmukaisuutta. Ketään ei jätetä yksin, tehdään kansalaisen oikeudentajua vastaavia päätöksiä ja mahdollistetaan hyvät edellytykset työlle ja yrittämiselle.
Asumisesta halvempaa
Ensimmäinen paketti on asumisen halpuutuksen paketti. Jotta suomalaisilla on jatkossakin varaa asua, tarvitaan muun muassa mutkatonta asuintuotantoa, muuttoavustuspaketti ja kohtuuhintaista energiaa. Perussuomalaiset haluaa järkeistää kaavoitusbyrokratiaa ja selkeyttää rakennusmääräyksiä. Rakennusmääräyksissä on myös osasyy homeongelmiin.
– Lisäksi puutumme sähkön siirtohinnoitteluun laskemalla sähkönsiirron tuottovaadetta emmekä korota lämmityspolttoaineiden veroa, perussuomalaiset linjaavat vaihtoehtobudjetissaan.
Tuetaan yrittäjyyttä ja työllisyyttä
Toinen paketti panostaa yrittäjyyteen, työllisyyteen ja koulutukseen. Perussuomalaiset haluaa parantaa yrittäjyyden edellytyksiä ja helpottaa yrittäjäksi ryhtymistä.
– Haluammekin luoda työtilimallin, joka vapauttaa aloittavan yksinyrittäjän työllistävästä byrokratiasta. Lisäksi yrittäjät saavat apua muun muassa arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamisesta ja kotitalousvähennyksen korottamisesta.
Työllisyys paranee sääntelyn purkamisella, pitkäaikaistyöttömien ja vajaakuntoisten työllisyysohjelmalla, matkailunedistämispaketilla ja oppisopimuskoulutuksen Mestari-kisälli-mallilla.
– Lisäksi helpotamme maatalouden ahdinkoa luomalla satovahinkovakuutusrahaston ja tukemalla lomitusta.
Koulutukseen ja tutkimukseen perussuomalaiset antavat tukea muun muassa ammatillisen- ja korkeakoulutuksen lisäresursointiin. Myös ryhmäkokojen pienentämiseksi osoitetaan määräraha ja vapaaehtoista kielivalintaa halutaan laajentaa.
Ostovoimaa lapsiperheille ja eläkeläisille
Koti, hoiva ja hoito on perussuomalaisten kolmas paketti.
– Vaihtoehdollamme pieni- ja keskituloisille lapsiperheille jää jopa merkittävästi enemmän rahaa käyttöön. Nuorisopaketti huolehtii lasten ja nuorten mielenterveydestä ja jaksamisesta.
– Annamme vaihtoehdossamme arvokkaan vanhuuden panostamalla muun muassa henkilöstömitoitukseen ja omaishoitajille. Puutumme myös eläkeläisköyhyyteen kohtuullistamalla lääkekustannuksia ja keventämällä verotusta. Perumme kansaneläkeindeksiin sidottujen tukien indeksijäädytykset. Tämä auttaa monia eläkeläisistä lapsiperheisiin ja sairaisiin, perussuomalaiset listaavat.
Kehitysyhteistyö ja maahanmuutto leikkuriin
Perussuomalaiset eivät tingi turvallisuudesta. Paketti sisältää resursseja poliisille, tullille, rajavartiolaitokselle ja oikeuslaitokselle. Kansalaisen oikeusturva ja turvallisuus vaativat näitä panostuksia. PS ottaa myös asevelvolliset sotilaiden tapaturmasuojan piiriin.
– Toimenpidepaketti on viiden paketti. Siinä tarjoamme esimerkiksi perussuomalaisen kehitysyhteistyömallin, joka säästää suorasta valtion tuesta jatkossa jopa 550 miljoonaa euroa, mutta joka antaa mahdollisuuden merkittävästi kasvattaa kehitysavun vaikuttavuutta antamalla veronmaksajille suoran vaikutusmahdollisuuden.
– Maahanmuuttopolitiikan alueella säästämme reilusti turvapaikkaturismin aiheuttamista kohtuuttomista kuluista. Vaadimme, että hallitus noudattaa omaa toimenpideohjelmaansa vuodelta 2015 täysimääräisesti, perussuomalaiset painottavat.
Yleltä pois 50 miljoonaa euroa
Varallisuusveroa perussuomalaiset haluavat kerätä varakkaimmalta kymmenykseltä, ja laittaa suursäätiöt ja –yhdistykset verolle oikeudenmukaisen veropohjan laajentamiseksi. Uudistus koskee ainoastaan varakkaita säätiöitä ja yhdistyksiä, joilla on yli 100 000 euron pääomatulot.
Uudistuksen ulkopuolella olisivat Linnanmäkeä pyörittävän Lasten Päivän Säätiön kaltaiset hyväntekeväisyystoimijat.
– Ylen toimintaa tehostamme vaihtoehdossamme niin, että veronmaksajien rahoja kuluu 50 miljoonaa vähemmän.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset palasivat juurilleen: ”Huonoa politiikkaa voi muuttaa vain äänestämällä”

PS: Järkeistämistä maasta ulos suuntautuviin rahavirtoihin – velanotto kuriin, veroeurot suomalaisten hyväksi

Perussuomalaiset: Raha tulee taloutemme rattaisiin työstä ja yrittämisestä

Hallituksen perhepoliittinen uudistus kaatuu – perussuomalaiset oli taas askeleen edellä

Juvonen: Naisen urakehityksen pysäyttävät rekrytoinnista päättävät – ei kotihoidontuki tai perhevapaa

Kankaanniemi: Hallitus ei tunnista köyhyyttä
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











