Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kokoomuslainen valtuutettu haluaa tehdä poikien ympärileikkauksista bisnestä – Turun PS-valtuutettu: “En ymmärrä tällaisia avauksia – ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin”

07.03.2018 |13:15

Kaupunginvaltuutettu Muhis Azizi (kok.) haluaa herättää Turussa perusteellista keskustelua halal-lihasta ja ympärileikkauksista. – Ei kuulosta fiksulta. Överiksi menee, sanoo perussuomalaisten valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Mikael Miikkola.

Kokoomusta Turun valtuustossa edustava Muhis Azizi haluaa, että kaupungissa pitäisi käydä perinpohjainen keskustelu halal-lihasta ja poikien ympärileikkauksista.

Ympärileikkaukset kuuluvat olennaisesti islamilaiseen kulttuuriin.

– Näistäkään asioista ei ole paljon puhuttu. Kissa pitäisi nostaa pöydälle, jotta ihmiset eivät enää vie poikalapsiaan ulkomaille ympärileikattavaksi. Siellä se on vaarallisempaa. Sama pieni operaatio voidaan tehdä esimerkiksi Turussa niin, ettei pienelle pojalle tule riskiä, Azizi sanoo Turkulainen-lehden haastattelussa.

Ympärileikkauksesta bisnestä

Lehtiartikkelin mukaan Azizi jopa pohdiskelee, kuinka poikien ympärileikkauksesta voisi tehdä kannattavaa liiketoimintaa, kun vanhempien ei tarvitsisi enää viedä lapsia ulkomaille kalliiseen leikkaukseen.

Muusta kuin lääketieteellisestä syystä tehty ympärileikkaus kuitenkin katsotaan yleensä pahoinpitelyrikokseksi. Korkein oikeus on tosin ratkaisukäytännössään linjannut, kuinka tietyillä edellytyksillä menettely ei poikkeuksellisesti ole rangaistava, jos ympärileikkaukselle on muun muassa molempien vanhempien suostumus.

“Muslimit tarvitsevat halal-lihaa”

Azizi ottaa kantaa myös halal-lihan tuotantoon. Azizi huomauttaa, kuinka muslimien määrä on kasvussa.

– Muslimit tarvitsevat Turussakin lihaa. Meidän pitää keskustella, miten sitä saadaan. Me voimme tehdä halal-lihan tuotannosta bisnestä, hän esittää.

Halal-liha on islamin uskonnollisten ohjeistusten mukaan teurastetun eläimen lihaa. Menetelmään kuuluu, että eläimen kaulavaltimo viilletään auki terävällä veitsellä. Samaan aikaan teurastajan on lausuttava islamilaisia rukouksia.

Salateurastukset eläinrääkkäystä

Suomessa halal-lihaa tuotetaan muutamissa teurastamoissa. Lain mukaan eläin on kuitenkin ennen uskonnollista teurastusta tainnutettava ja eläinlääkärin on oltava tällöin paikalla.

Ongelmana ovat laittomat ja valvomattomat teurastukset, jotka eivät tule viranomaisten tietoon.

Turun seudulla paljastui vuoden 2015 lopulla tapaus, jossa mies oli teurastanut kolme lammasta viiltämällä niiltä kaulat auki. Jäännökset mies oli sullonut säkkeihin ja heittänyt maastoon. Viime lokakuussa Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen eläinsuojelurikoksesta ja jätelain rikkomisesta sakkorangaistukseen.

“Kuuluvatko nämä kokoomuksen ohjelmaan?”

Perussuomalaisten Turun kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Mikael Miikkola sanoo, ettei ymmärrä kokoomusvaltuutettu Azizin keskustelunavauksia.

– Nämä ajatukset eivät kuulosta fiksuilta, överiksi menee. Ensinnäkin tuo ympärileikkausasia, eihän se kuulu suomalaiseen kulttuuriin. On vieras ajatus, että tällaisesta voitaisiin rakentaa bisnestä, Miikkola sanoo.

Hän kummastelee, kuuluvatko ympärileikkaukset ja halal-teurastukset laajemminkin hallituspuolue kokoomuksen ohjelmaan.

– Kaikkea sitä saa kuulla. Monet ihmiset ovat nyt huolissaan perustoimeentulosta ja Suomessa tuloerot kasvavat. Sitten saa kuulla tällaisia avauksia. Olen hämmästynyt, Suomen Uutisten hiihtolenkiltä tavoittama Miikkola sanoo.

ILKKA JANHUNEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää