Pirkko Mattila ja Hanna Mäntylä tiedotustilaisuudessa 16.8.2016.

Terho: Kiitän Mäntylää hyvästä työstä

16.08.2016 |11:21

Sosiaali- ja terveysministeri vaihtuu. Perussuomalaisten Hanna Mäntylä luopuu ministerin tehtävästä. Uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi nousee eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila.

Mäntylä jatkaa kansanedustajana perussuomalaisten eduskuntaryhmässä.

– Hanna Mäntylä on tehnyt ison työn muun muassa sosiaali- ja terveysuudistuksen parissa. Kiitän lämpimästi koko ryhmämme puolesta Mäntylää työstään ministerinä, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.

– Pirkko Mattila jatkaa nyt Mäntylän työtä. Mattila on toiminut ennen ministerin tehtävää ansiokkaasti jo toista kautta hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Hänen mukanaan sosiaali- ja terveysministeriöön tulee vahvaa kuntapuolen osaamista ja ryhmä tulee parhaansa mukaan tukemaan hänen työtään niin sote-uudistuksen parissa kuin muutenkin, toteaa Terho.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Suomen media vaikenee Etelä-Afrikan valkoisten maanviljelijöiden brutaaleista murhista

19.05.2025 |16:12
2.
Suomen uutiset logo

Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”

19.05.2025 |16:16
3.
Suomen uutiset logo

Trump vaati Etelä-Afrikan presidentiltä vastauksia valkoisten vainoamisesta – esitti todisteeksi videon, joka veti vieraan hiljaiseksi

22.05.2025 |20:19
7.
Suomen uutiset logo

Lakialoite vaatii Malmin lentoasemaa liitettäväksi Sipoonkorven kansallispuistoon – Mäenpää: “Ennallistaminen tulisi aloittaa Malmilta ja palauttaa se 50-luvun loistoonsa”

22.05.2025 |14:17

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää