

lehtikuva Patricia Gabriel-Robez
Teuvo Hakkarainen: Kataisen Himas-koplaus
Pyysin yhdeksän muun kansanedustajan kanssa perustuslakivaliokuntaa tutkimaan pääministeri Jyrki Kataisen menettelyä hänen osallistuessaan rahoituksen järjestämiseen Sofos Oy:lle tulevaisuusselonteko-hankkeen toteuttamiseksi. 700 000 euron tutkimus tilattiin Pekka Himaselta ilman kilpailutusta eli käytännössä ilman avointa hakua ja voisi sanoa, että samalla myös jopa tieteen julkaisuperiaatteita loukattiin. Selonteko siis junailtiin ohi normaalikäytäntöjen. Väistämättä tulee mieleen, ettei hanke olisi varmaan edennyt mihinkään, jos se olisi käynyt läpi normaalin prosessin. Onko Kataisen todellisuudentaju jo niin hämärtynyt, että hän kuvittelee voivansa tehdä mitä vain jäämättä siitä kiinni tai joutumatta siitä tilille?
Tällä kertaa mielestäni Himasta ja Kataista voidaan kutsua suuruudenhulluiksi. Toiminta on röyhkeää. Nyt tutkitaan onko valtion varoja käytetty väärin. Kenen etua tässä on todella ajettu? Vaikea kuvitella, että yleistä etua olisi ajateltu. Kataisen suosikki Himanen tästä on hyötynyt eniten. Hallitus on myös tähdännyt siihen, että tutkimuksen tulos pönkittää sen poliittista ohjelmaa.
Kun Kataiselta heti perustuslakivaliokunnalle tehdyn muistutuksen jälkeen kysyttiin onko hän huolissaan tästä muistutuksesta, hän vastasi jotenkin tähän suuntaan: ”En ollenkaan”. Huolestuttavaa. Mitä se tarkoittaa? Eikö häntä yhtään mietitytä tai hävetä? Ei näköjään. Katainen tuntee olevansa koskematon ja voivansa tehdä mitä haluaa.
Näyttää vahvasti siltä, että Pekka Himaselta tilatussa konsulttisopimuksessa on rikottu julkisia hankintoja koskevia lakeja ja muita määräyksiä. Silti Katainen ei ole huolissaan – yhtään. Päätyykö perustuslakivaliokunta, joiden jäsenet ovat enimmäkseen hallituspuolueen edustajia, ehkä myös hyviä veljiä, siihen ettei 0,7 miljoonan euron ohjaamisessa yksityiseen taskuun ole mitään väärää? Tähän lopputulokseen en halua varautua. Toivon edelleen, että Suomi on edes ajoittain oikeusvaltio.
(Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 4/2013-lehdessä)
Teuvo Hakkarainen
kansanedustaja
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää