Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tolppanen ei hyväksy pääsykokeilla rahastamista

12.06.2014 |15:30

Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppanen ei hyväksy oppilaitosten pääsykokeilla rahastamista. Esimerkiksi valtakunnallisessa yhteishaussa mukana oleva Stadin ammattiopisto järjestää hakijoilleen maksulliset pääsy- ja soveltuvuuskokeet.

– Minusta on suorastaan pöyristyttävää, että peruskoulunsa juuri päättäneeltä nuorelta edellytetään 55 euron maksua, jotta hän voi osallistua pääsykokeeseen.

Tolppasen mukaan yhteishaussa mukana oleviin oppilaitoksiin pitää olla vapaa maksuton haku.

– On hyvä, että sosiaali- ja terveysalalle hakeutuvalta edellytetään soveltuvuuskoetta, mutta se ei saa olla maksullinen. 16-vuotiaalla koulunsa juuri päättäneellä nuorella ei tällaisia varoja ole. Pääsykoemaksun periminen yhteishaun oppilaitoksiin hakevilta nuorilta on epäoikeudenmukaista ja asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan varallisuudesta riippuen. Maksu voi sysätä nuoren kokonaan ammatillisen koulutuksen ulkopuolelle ja se aiheuttaa syrjäytymistä, Tolppanen sanoo.

Nuorisotyöttömyys kasvussa

Nuorisotyöttömyys on Suomessa noussut nuorisotakuusta huolimatta. Samaan aikaan Suomessa on pula sosiaali- ja terveysalan ammattitaitoisista henkilöistä. Esimerkiksi sairaanhoitajia on tuotettu Espanjasta ja Thaimaasta.

– Tässä tilanteessa olisi tärkeää, että nuorten pääsemistä oppilaitoksiin ennemminkin helpotettaisiin, eikä luotaisi opiskelulle ylimääräisiä taloudellisia esteitä. Jos oppilaitokset ulkoistavat pääsykokeensa, pitää niiden huolehtia kokeiden kustannuksista itse. Pääsykoemaksuista ei saa tehdä estettä nuoren ammatinhankinnalle, Tolppanen huomauttaa.

Apua omille nuorille

Tolppanen muistuttaa, että samanaikaisesti, kun omilta nuorilta edellytetään maksua jo pääsykoevaiheessa, tarjoaa Suomi ilmaiseksi opiskelupaikkoja ulkomaalaisille yliopisto-opiskelijoille.

– Nyt tarvitaan valtion auttavaa kättä myös omien nuortemme tulevaisuuden takuuksi.

Tolppanen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii nuorille maksutonta osallistumista ammattiopistojen sisäänpääsykokeisiin.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
6.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
9.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää