
SU
Tomi Immonen Venäjän vaikutuksesta Suomen turvallisuuteen: ”Venäjä ei ole koskaan niin heikko tai niin voimakas kuin se antaa ymmärtää”
Ensimmäisen kauden kansanedustaja Tomi Immonen kiersi kuluneena lauantaina pohjoista Keski-Suomea yhdessä Perussuomalaisten Keski-Suomen piirijärjestön kanssa. Immonen kävi kiertueen aikana keskusteluja keskisuomalaisten kanssa muun muassa Suomen turvallisuustilanteesta.
Kansanedustaja Tomi Immosen kiertue ylsi yhteensä kuudelle paikkakunnalle: Saarijärvelle, Kannonkoskelle, Kivijärvelle, Kyyjärvelle, Karstulaan sekä Viitasaarelle.
Kiertue käynnistyi aamuyhdeksältä Saarijärveltä, josta nykyisin Laukaassa asuva Immonen on itsekin alkujaan kotoisin. Piirijärjestön mukana kulkevalla soppatykillä riitti jonoa jo aamutuimaan.
Paikkakunnilla kansalaisilla oli aiheita laidasta laitaan: Donald Trumpin valinnan vaikutus Suomen turvallisuuteen, montako sukupuolta on olemassa, tuulivoima, apteekkien tulevaisuus, suurpedot ja laajakaistayhteydet.
– Trumpin valinta tuli kaikkien koteihin television välityksellä, vaikka ei olisi vaaleja erityisemmin seurannutkaan, ja luonnollisesti toimittajien ja asiantuntijoiden pohdinta vaaleista näkyy huolena myös kotien kahvipöytäkeskusteluissa, toteaa Immonen.
Venäjän vaikutus turvallisuustilanteeseen
Yksi kansanedustajan oleellisimmista tehtävistä on viestiä omaan maakuntaansa, miten ja millaisia päätöksiä eduskunnassa tehdään ja miten ne heijastuvat suomalaisten elämään.
– Nykyisellä hallituksella onkin osoittaa lukuisia konkreettisia tekoja suomalaisten ja keskisuomalaisten elämän helpottamiseksi, vaikka oppositio yrittääkin parhaansa mukaan viestiä aivan toisenlaista kuvaa Arkadianmäeltä. Esimerkiksi vesihuollon yksityistäminen estetään, maakuntalentojen jatkuvuus varmistetaan ja poliisin määrärahoja katu- ja jengirikollisuuden torjumiseen lisätään huomattavasti, luettelee Immonen.
Keski-Suomen väkiluvultaan toiseksi pienimmällä paikkakunnalla Kivijärvellä arvioitiin Venäjän vaikutusta Suomen turvallisuuteen.
– Venäjä ei ole koskaan niin heikko tai niin voimakas kuin se antaa ymmärtää, kuvailee Immonen käytyjen keskustelujen antia.
Päätöksenteon oltava läpinäkyvää
Kiertuepäivän viimeisenä etappina toimi Viitasaari, jossa illan pimetessä nousivat esille pohjoisen Keski-Suomen laajakaistahankkeet, joiden yhteydessä oli myynnin edistämiseksi esitetty jopa virheellisiä tietoja.
– Kun kunta käyttää veronmaksajien rahoja esittääkseen elinvoimaisuutta, tulee kaiken päätöksenteon olla läpinäkyvää ja myös faktojen olla aina tarkistettavissa. Tietoa ei saa pimittää, pohtii Immonen.
Kotimaakunnassa vietetyn viikonlopun jälkeen Immonen palaa vielä työntäyteiseksi viikoksi eduskuntaan, jonka päätteeksi on tiedossa vuoden viimeinen Kanadaan suuntautuva ulkomaanmatka Naton parlamentaarisen yleiskokouksen (NATO PA) Suomen valtuuskunnan puheenjohtajan ominaisuudessa.
Vaikka erityisesti puolustusvaliokunnan jäsenyys sekä NATO PA:n valtuuskunnan puheenjohtajuus vievät Immosta työmatkoille tasaisin väliajoin, lupaa Immonen kuitenkin, että aikaa löytyy jatkossakin omalle kotimaakunnalle.
– Keski-Suomen asiaa pidetään eduskunnassa vahvasti esillä, ja esimerkiksi eduskunnan jakovarasta eli niin kutsutuista joululahjarahoista on tulossa jälleen resursseja erinäisille hankkeille myös omaan maakuntaan, huomauttaa Immonen.
Suomen Uutiset
Lue myös
Perussuomalaiset: Ukraina taistelee myös meidän puolestamme
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Perussuomalaisten Keski-Suomen piiri sukupuolten lukumäärä katurikollisuus Tomi Immonen suurpedot laajakaista maakuntalennot apteekit vesihuolto turvallisuustilanne Jengirikollisuus Donald Trump Puolustusvaliokunta Keski-Suomi Tuulivoima Venäjä nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Venäjän varjolaivasto seilaa nyt Pohjoisella jäämerellä – ympäristökatastrofi vain ajan kysymys
Länsimaiden pakotteet pakottivat Venäjän kyhäämään kokoon varjolaivaston, jotta öljy- ja kaasurahat kilisisivät edelleen kleptokratian sotakassaan. Öljykatastrofi on vain ajan kysymys, sillä alukset ovat vanhoja, vakuuttamattomia ja monet vailla jäävahvistusta. Riski on erityisen suuri Pohjoisella jäämerellä, jossa öljyvahinkojen siivoaminen on lähes mahdotonta.

Halla-aho Krimin foorumissa: Riittämätön ja rajoitettu apu Ukrainalle vain rohkaisee Venäjää
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho osallistuu Krimin foorumin parlamentaariseen huippukokoukseen Riiassa 23.–24. lokakuuta. Foorumissa käyttämässään puheenvuorossa Halla-aho painotti länsimaiden päättäväisyyden tärkeyttä Ukrainan tukemisessa.

Venäjä harjoittaa laaja-alaista vaikuttamista EU:ssa – Suomi on varautunut hyvin erilaisiin uhkiin
Suomessa on varauduttu laajalla rintamalla vastaamaan erilaisiin ulkopuolisen toimijan vaikuttamisyrityksiin. Keskeisiä tekijöitä ovat ajan tasalla oleva ja päivittyvä lainsäädäntö, ennakoiva ohjaus ja valvonta sekä tiivis viranomaisyhteistyö, joka kattaa myös yhteistyön elinkeinoelämän suuntaan. Kyberturvallisuudessa Suomi on jo nyt yksi maailman huippumaita.

Mikkeliin sijoitettava Nato-esikunta tuo Etelä-Savoon turvallisuutta, vahvistaa taloutta ja lähettää Venäjälle selkeän viestin – Jaana Strandman: ”Erinomainen asia”
Suurimman Nato-maan Yhdysvaltojen tuella Mikkeliin perustetaan Yhdysvaltojen Norfolkin päämajan alaisuudessa toimiva Naton maavoimien alaesikunta. Näin Naton maavoimien Pohjois-Euroopan toimintaa suunnitellaan ja johdetaan lähivuosina Etelä-Savosta.

Venäjän oppositio: ”Hyökkäyssodan häviäminen on aina ollut suurin muutosvoima Venäjällä”
Elokuussa vankienvaihdon yhteydessä vapautetut venäläiset opposition edustajat kiertävät maailmaa ja antavat haastatteluja Putinin ajasta, jonka he soisivat pian päättyvän. Muutos kuplii jo pinnan alla ja kun aika on kypsä, tapahtumat etenevät nopeasti. Muutos voi tapahtua vain, jos Ukrainaa ei unohdeta.
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.














