

LEHTIKUVA
Venäjän varjolaivasto seilaa nyt Pohjoisella jäämerellä – ympäristökatastrofi vain ajan kysymys
Länsimaiden pakotteet pakottivat Venäjän kyhäämään kokoon varjolaivaston, jotta öljy- ja kaasurahat kilisisivät edelleen kleptokratian sotakassaan. Öljykatastrofi on vain ajan kysymys, sillä alukset ovat vanhoja, vakuuttamattomia ja monet vailla jäävahvistusta. Riski on erityisen suuri Pohjoisella jäämerellä, jossa öljyvahinkojen siivoaminen on lähes mahdotonta.
Venäjän sotakoneisto kylvää tuhoa ja kuolemaa Ukrainassa. Putinin diktatuuri levittää valheita ja lietsoo terroria koko maailmassa. Maa elää sotataloudessa ja kaikki valtion resurssit on alistettu palvelemaan tuhoa ja hävitystä.
Ei siis ole ihme, jos roistovaltio pian saa aikaan myös ympäristökatastrofin.
Se tapahtuu joko Itämerellä, Suomenlahdella tai Pohjoisella jäämerellä, jossa sielläkin Venäjän ympäri maailmaa haalima romulaivasto kyörää öljyä sekä kaasua opportunisteille Kiinaan ja Intiaan.
Haamulaivoilta puuttuu monessa tapauksessa jääluokitus, vakuutuksia ei ole ja vastuunkantajista ei ole havaintoa. Niiden tehtävä on auttaa kleptokratiaa kiertämään länsimaiden asettamia pakotteita ja taata säännöllinen kassavirta Venäjän eliitin ja sotakoneiston käyttöön.
Riski ja liikenne kasvavat
Lokakuun toisella viikolla seilasi 60 aluksen laivasto Barentsinmereltä Beringin salmelle, kertoo Barents Observer. Aluksista 11 on ilman jääluokitusta. Monet aluksista ovat yli 20 vuotta vanhoja ja ne seilaavat Panaman ja Sierra Leonen lipun alla.
– Venäjän vastaiset pakotteet ovat johtaneet siihen, että länsimaiset alukset eivät enää liikennöi reitillä. Venäläiset ovat korvanneet puuttuvan kaluston pienemmillä aluksilla, joita ei ole rakennettu jäissä kulkua varten, sanoo Ruotsin ulkopoliittisen instituutin tutkija Patrik Andersson, Dagens Nyheterissä.
– Öljypäästöjen riski lisääntyy ja kaiken lisäksi liikenne Venäjän Jäämeren rantareitillä on kasvamaan päin.
Jälkien siivoaminen lähes mahdotonta
Öljykatastrofi Jäämerellä on erityisen vakava siksi, että jälkien siivoaminen on lähes mahdotonta. Se puolestaan johtaa vakaviin vaurioihin jo muutenkin hauraassa ekosysteemissä.
Venäjä ilmoitti vuonna 2023, että se vetäytyy pois Barentsin euroarktisesta neuvostosta. Neuvoston jäseniä ovat Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä, Tanska, Islanti ja EU.
Syyksi Venäjä kertoi, että se “likvidoi lännen vakoojapesäkkeen Arktiksella”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Patrik Andersson Pohjoinen Jäämeri jäävahvistetut alukset öljykatastrofi öljypäästöt öljyn- ja kaasunkuljetukset mukavuuslippu Venäjän varjolaivasto Venäjän vastaiset pakotteet Sierra Leone Kleptokratia Panama
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää