
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Ukraina taistelee myös meidän puolestamme
Eduskunnassa keskusteltiin tänään Ukrainan ajankohtaisesta tilanteesta, jossa Venäjän täysimittaiset sotatoimet ovat jatkuneet nyt 1,000 päivän ajan.
Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Jari Ronkainen korosti ryhmäpuheessaan, kuinka Ukrainan tukemista on välttämätöntä jatkaa paitsi humanitaarisista syistä, myös osana laajempaa läntisen maailman vastuuta.
Euroopalla keskeinen vastuu Ukrainan tukemisessa
Ronkainen nosti puheessaan esiin, kuinka Venäjän kyky jatkaa hyökkäyssotaansa ulkopuolisten asetoimitusten avulla lisää painetta Ukrainan rintamalla. Tämä korostaa entisestään Euroopan vastuuta huolehtia siitä, että Ukraina saa tarvitsemansa sotilaallisen ja humanitaarisen avun.
– Jos Venäjän sallitaan voittaa, eivät seuraukset tule rajoittumaan vain Ukrainaan. Se olisi viesti autoritaarisille voimille ympäri maailmaa siitä, että kansainvälistä oikeutta ja valtioiden suvereniteettia rikkomalla voi saada oman tahtonsa läpi. Tämä olisi sellainen isku koko läntisen maailman arvopohjalle, jota emme voi sallia, Ronkainen totesi.
Ukraina taistelee myös Euroopan puolesta
Euroopan on osoitettava sitoutumisensa ja lisättävä panostusta sekä yhteiseen puolustukseen että puolustusmateriaalin toimittamiseen Ukrainalle.
– Tähän mennessä Yhdysvallat on ollut Ukrainan keskeisin tukija, mutta myös Euroopan on osoitettava, että olemme valmiita kantamaan oman vastuumme, Ronkainen painotti.
Yhteinen taistelu demokratian puolesta
Ukrainalaiset ovat puolustautuneet urhoollisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Ronkaisen mukaan Ukrainan sota ei ole vain alueellinen konflikti, vaan ennen kaikkea globaali haaste, joka määrittää demokratian ja kansainvälisen oikeuden aseman tulevaisuudessa.
– Tuhat päivää sotaa on tuhat päivää liikaa. Samalla se on ennen kaikkea osoitus siitä, miten lujasti ukrainalaiset ovat omaa vapauttansa ja maansa itsenäisyyttä puolustaneet.
– Lännen tehtävänä on varmistaa, että Ukrainalla on kaikki mahdolliset resurssit ja tuki itsenäisyytensä säilyttämiseen. Ukraina ei taistele vain itsensä, vaan koko demokraattisen maailman puolesta, ja meidän on seisottava heidän rinnallaan niin pitkään, kuin on tarpeen. Slava Ukraini! päätti Ronkainen puheensa.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Tomi Immonen Venäjän vaikutuksesta Suomen turvallisuuteen: ”Venäjä ei ole koskaan niin heikko tai niin voimakas kuin se antaa ymmärtää”
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Valtiovarainministeri Purra Brysselissä: Olemme sitoutuneet Ukrainan tukemiseen – pakotelainsäädännön muuttaminen edellyttää yksimielisyyttä, jota ei vielä ole
Valtiovarainministeri Riikka Purra osallistui maanantaina ja tiistaina Brysselissä pidettyihin euroryhmän sekä talous- ja rahoitusasioiden neuvoston (Ecofin) kokouksiin. Kokouksissa käsiteltiin muun muassa digiajan arvonlisäverotusta, Ukrainan tukemista ja euroalueen kilpailukykyä.

Halla-aho Krimin foorumissa: Riittämätön ja rajoitettu apu Ukrainalle vain rohkaisee Venäjää
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho osallistuu Krimin foorumin parlamentaariseen huippukokoukseen Riiassa 23.–24. lokakuuta. Foorumissa käyttämässään puheenvuorossa Halla-aho painotti länsimaiden päättäväisyyden tärkeyttä Ukrainan tukemisessa.

Suomen vahva tuki Ukrainalle jatkuu – Tavion päätöksellä neljä miljoonaa euroa humanitaarista tukea talven yli selviytymiseen
Suomi on yksi Ukrainan vahvimmista tukijoista Euroopassa. Suomen tuki Ukrainalle on laaja-alaista: puolustusmateriaalia, siviilimateriaalia, humanitaarista apua ja kehitysyhteistyötä. Viimeksi syyskuussa Suomi on ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion päätöksellä myöntänyt Ukrainalle neljä miljoonaa euroa humanitaarista tukea talven yli selviytymiseen.

”Älkää toistako meidän virhettämme” – Tynkkynen tapasi Ukrainan ex-presidentin, joka kehotti rakentamaan esteitä Suomen rajalle Venäjää vastaan

Suomi tekee merkittäviä panostuksia omaan puolustukseensa – Ukrainaa tuetaan voittamaan ja jälleenrakentumaan
Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi vuoden 2025 talousarvion lähetekeskustelussa Suomen osoittavan Nato-jäsenyyteen liittyviin uusiin resurssitarpeisiin yhteensä 67 miljoonan euron lisämäärärahan. Myös Ukrainan tukemista jatketaan määrätietoisesti.

Puhemies Halla-aho Washingtonissa: Suomi tekee parhaansa näyttääkseen esimerkkiä Euroopan puolustamisessa
Viikon suosituimmat

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Halla-aho: Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki muuttunut valtavirraksi – ilman että kukaan myöntää sitä
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho arvioi Suomen Uutiset perusasiaa -ohjelman tuoreessa jaksossa länsimaiden tilannetta, maahanmuuton seurauksia ja sitä, miksi hänen vuosikymmeniä sitten esittämänsä huomiot ovat vasta nyt nousseet poliittiseen valtavirtaan.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Mäkelä: Perussuomalaisten pitkään peräänkuuluttamat uudistukset toteutuvat
Perussuomalaisten pitkä ja johdonmukainen työ Suomelle elintärkeiden uudistusten toteuttamiseksi on tuottanut tulosta myös vuonna 2026. Kiristyksiä on tullut muun muassa maahanmuuttoon ja vankeusrangaistuksiin, minkä lisäksi hallitus on korjannut ennätysmäärän edellisten hallitusten tekemiä, Suomea heikentäviä päätöksiä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













