Artikkeli kuva

Tossavainen: Jos itsensä pettää, niin kuka jää jäljelle?

04.02.2015 |10:33

Vaalien lähestyessä ja perussuomalaisten pelossa erityisesti keskustalaiset, demarit ja kokoomuslaiset ovat nyt omasta mielestään suomalaisten etujen puolustajia. Siksi pieni kertaus on paikallaan, jotta totuus ei peittyisi katteettomaan sanahelinään.

Demarit vastustivat ensimmäistä apupakettia. Esimerkiksi Eero Heinäluoma totesi silloin, että ”pitää puuttua taudin syihin. Keskeisin syy on täysin holtittomaksi päästetyt markkinat. Kun riskit laukeavat, lasku tuodaan veronmaksajille myös täällä Suomessa”.

Toista Kreikka-pakettia demarit kannattivat sen jälkeen, kun ensin kansalaisten hämäämiseksi neuvoteltiin surullisen kuuluisat “vakuudet”. Noin vuosi sitten demareiden nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne vaati Kreikan velkojen leikkausta. Nyt mies puhuu aivan päinvastaista. Siksi voidaan perustellusti kysyä moraalin ja vastuullisuuden perään!

Kreikan ensimmäinen apupaketti myönnettiin Matti Vanhasen keskustajohtoisen hallituksen aikana. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli totesi silloin, että ”me olemme mukana sammuttamassa tulipaloa, eikä ole oikein, että jotkut pistävät letkut kiinni”.

Toista apupakettia keskusta sitten jo oppositiossa vastusti. Nyt se moittii jo ensimmäistä, jota se oli myöntämässä. Siksi on syytä kysyä myös keskustan moraalin ja vastuullisuuden perään!

Kokoomus on johdonmukaisesti toiminut Suomen kansallisten etujen vastaisesti ja on siis kannattanut kaikensorttista tukea niin Kreikalle kuin muillekin maille. Tavoitteena on liittovaltio, maksoi mitä maksoi. Nyt vaalien lähestyessä puolue “vastustaa” Kreikan lainaehtojen helpottamista. Kaksinaismoraalista peliä jos mikä.

Vasemmistoliiton takki on kääntynyt sen mukaan onko puolue ollut hallituksessa vaiko ei. Hallituksessa puolue on kannattanut suomalaisten veronmaksajien rahojen haaskausta, mutta oppositiosta käsin huudellaan toisin. Takki on kääntynyt tässäkin asiassa useita kertoja. Arvelen, että edes Tilastokeskus ei ole pysynyt laskuissa mukana. Valitettavasti on todettava, että vasemmistoliitonkin toiminta on kaksinaismoraalista peliä jos mikä.

Perussuomalaiset puolustivat ennen vaaleja suomalaisia veronmaksajia. Vaalien jälkeen hallitusneuvotteluissa Jyrki Katainen vaati tuon linjan muutosta, mutta me emme halunneet pettää suomalaisia. Nyt neljä vuotta myöhemmin voimme todeta, että olimme oikeassa.

Timo Soini kysyi neljä vuotta sitten, että ”jos itsensä pettää, niin kuka jää jäljelle?”

Minä vastaan, että jäljelle jäävät petetyt äänestäjät ja huono omatunto.

Voin selkä suorana ja pystypäin kansalaisten edessä todeta, että vain perussuomalaiset ovat olleet ja ovat edelleen johdonmukaisia, ryhdikkäitä ja vastuullisia!

Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
3.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
8.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
10.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää