

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tukholman vt. poliisipäällikkö: ”Jengit ovat yhteiskunnan syöpä”
Jengirikolliset värväävät pikkulapsia ja kaduilla taistellaan asein huumekaupan reviireistä. Yhä useammat jengirikolliset istuvat telkien takana ja uusi polvi hamuaa valtaa. – Tilanne huononee vielä tästäkin, ennen kuin lähdetään parempaan suuntaan, luonnehtii poliisipäällikkö jengien terrorisoimaa Ruotsia.
Rikollisjengejä löytyy jo kaikkialta Ruotsista, mutta tiivein keskittymä on pääkaupunkiseudulla. Tukholmassa toimii 50 rikollisverkostoa, joista useimmilla on yhteyksiä kautta maan. Tilanne alueella on tällä hetkellä erityisen rauhaton, sillä monet jengipomot istuvat pidätettyinä odottamassa oikeudenkäyntiä ja valtatyhjiöt odottavat täyttäjäänsä.
Ranskan poliisi onnistui runsas vuosi sitten murtamaan rikollisten käyttämän Encrochat-viestipalvelun ja se on avannut aivan uudenlaisen näkymän rikolliseen maailmaan koko Euroopassa. Ruotsissa Encrochatin viestien perusteella on pidätetty 230 henkilöä ja yli 500 on epäiltynä rikoksista.
– Kaikkea ei ole käyty läpi ja selvityksiin menee vielä aikaa. Luultavasti sangen monella encro-puhelimen haltijalla on melkoisen epävarma olo, vaikka olisikin yhä vapaalla jalalla, sanoo Tukholman vt. aluepoliisipäällikkö Robert Karlsson.
Jengipomot yhä väkivaltaisempia
Poliisin mukaan nuoremmat jengiläiset yrittävät nyt ottaa johdon käsiinsä, kun monet vanhemmat istuvat kaltereiden takana. Nuoret eivät ole tottuneet johtotehtäviin ja heillä on herkkä liipaisinsormi. On valitettavan loogista, että jengien sisäiset ja keskinäiset jännitteet purkautuvat lisääntyneenä väkivaltana ja ampumisina.
– Niinhän se menee, että tilanne huononee vielä tästä ennen kuin lähdetään parempaan suuntaan. Painostamme rikollisia ankarasti ja otamme heiltä rahat, autot, aseet ja arvokellot. Siitä seuraa jännitteitä.
Jengit elävät pääosin huumekaupalla ja huumeiden kysyntä ei osoita heikkenemisen merkkejä. Huolimatta siitä, että yhä useampi rikollinen jää poliisin haaviin.
– Kun vangitsemme jengien johdon, se ei tarkoita sitä, että huumeiden käyttö ja kysyntä loppuisi. Markkina on aina olemassa.
Lapset asialle
Jengit rekrytoivat yhä nuorempia tekemään rikoksia myymällä mielikuvaa arvostuksesta ja vauraudesta, joita rikoksia tekemällä voi saavuttaa. Poliisi on havainnut työssään kymmenvuotiaita poikia, jotka väijyvät virkavaltaa kadunkulmissa tai varastoivat huumeita ja aseita.
– On hirvittävän kyynistä hyödyntää kaikkein nuorimpia ja jättää heidät sitten oman onnensa nojaan. On päivänselvää, ettei kukaan välitä pätkääkään näiden lasten kohtalosta.
Karlsson on nähnyt vuosien saatossa monen pojan ja nuorukaisen tuhoutuvan rikollisuuden rattaissa. Heidät on tapettu tai he ovat kuolleet huumeisiin, jääneet huumekoukkuun tai uponneet pelon ja ahdistuksen syövereihin.
– Mitä se on sellainen elämä, jossa myydään nuorille huumeita ja varastetaan vanhoilta. Ruotsissa on valtavasti mahdollisuuksia elää ihan normaalia elämää.
”Jengirikollisuus on yhteiskunnan syöpä”
Poliisipäällikkö nimittää jengirikollisuutta ”syöväksi, jolla usein on suuri vaikutus paikallisyhteiskuntaan”. Kyse on asukkaista, jotka eivät uskaltaudu asuintalonsa kellariin, koska siellä majailee rikollisjengi. Kyse voi olla kioskikauppiaasta, joka katsoo sormiensa läpi, kun jengiläiset piilottavat huumeita makeishyllyihin. Kyse voi myös olla yön kulkijasta, joka välttelee huumekauppiaita kuhisevia katuja.
– Nyt rikollisia suljetaan telkien taakse enemmän kuin koskaan. Kyseessä on tosin hetken tyven, joka ratkaisee ongelman vain tilapäisesti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- huumekoukku yhteiskunnan syöpä Tukholman poliisipäällikkö Robert Karlsson jengioikeudenkäynnit maahanmuuttajatausta Encrochat rikollisverkosto jengiampumiset huumekuolemat ampumiset ongelmalähiöt huumekauppa Jengirikollisuus Tukholma Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus haluton puhumaan maahanmuuttajien aiheuttamasta turvallisuusuhasta – PS: ”Me puhumme maahanmuuttajien rikollisuudesta ja jengeistä, te vastaatte koronalla ja kokoomuksella”

Ennätysten ilta Eskilstunassa: Jengi poltti kymmeniä autoja puolessatoista tunnissa – kyseessä mahdollinen kosto rikollispomon pidätyksestä

Jimmie Åkesson synkistä ampumistilastoista: ”Hallitusten täydellinen epäonnistuminen – Ruotsista on tullut Euroopan Chicago”

Ulkomaalaistaustaisten nuorten väkivalta lisääntynyt ja raaistunut huolestuttavasti – Koponen: ”Tästä ongelmasta täytyy pystyä puhumaan”

Rikollisten klaanisukujen lapset vaativat Ruotsissa ikätovereiltaan palveluksia ja kunnioitusta
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













