Turkulainen-lehden mukaan syyttävä sormi osoittaa Työ- ja elinkeinoministeriöön (TEM). Tämä oli aiemmin luvannut telakalle ja sen omistajalle, että valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus (Tesi) järjestää pääomalainan tai vastaavan takauksen kolmelle alukselle. Rahoitusta valmisteltiin vuodesta 2012 alkaen silloisen työ- ja elinkeinoministerin Jyri Häkämiehen johdolla.
Tesi käänsi kuitenkin kelkkansa marras-joulukuussa 2012. Tällöin raukesivat myös erityisluottolaitos Finnveran vientitakuut. Tesi ja TEM muuttivat aikaisempia menettelytapojaan – yhtäkkiä ne halusivatkin rahoittaa vain hyvin kannattavia yrityksiä.
Ministereille väärää tietoa, Häkämies karkasi hallituksesta
Tesin johto alkoi vedota EU:n kilpailusäädöksiin, joiden mukaan pääomatuki olisi voitu tulkita kielletyksi valtionavuksi. Tätä viestiä vietiin myös pääministeri Jyrki Kataiselle (kok) ja Jutta Urpilaiselle (sdp). TEM:n virkamiehen mukaan ministerit saivat ”väärän briiffauksen”. Turkulaisen haastattelema demarien sisäpiiriläinen kertoo nykyisen työ- ja elinkeinoministerin Jan Vapaavuoren hypänneen raiteiltaan menneeseen junaan. Edellinen työ- ja elinkeinoministeri Häkämies oli poistunut telakkaneuvottelujen kriittisimmässä vaiheessa Elinkeinoelämän keskusliittoon ja jättänyt sotkun Vapaavuoren hoidettavaksi.
Lehden haastatteleman kokoomustaustaisen virkamiehen mukaan Katainen ja Urpilainen olivat jääneet aikaisempien lausuntojensa ja TEM:n linjausten vangeiksi. He eivät voi enää vaihtaa mielipidettään.
Turkulaisen haastatteleman telakkaneuvotteluihin osallistuneen päättäjän mielestä TEM:n johto ei halunnut tutkia STX:n ehdottamia uusia rahoitusmalleja. Hänen mukaansa ”TEM munasi koko rahoituksen”.
Putkonen: asiat selvitettävä perin pohjin
Perussuomalaisten puoluetoimiston tiedotuksesta vastaavan Matti Putkosen mukaan lehden paljastus osoittaa sen, että perussuomalaisten välikysymyksessä esittämät ristelilijätilauksen laillisuuteen liittyvät väitteet ovat olleet tosia:
– Vapaavuoren, hallitusrintaman sekä entisen elinkeinoministerin Mauri Pekkarisen toistuvasti esittämät väitteet risteijätilauksen rahoituksen laittomuudesta on nyt osoitettu vääriksi. Paljastukset osoittavat, että ministeriön ja valtion riskirahoituslaitoksen Teollisuussijoitus oy:n toimet eivät kestä päivänvaloa. Nämä asiat on selvitettävä perin pohjin, tarvittaessa ulkopuolisten viranomaisten avulla.
Turkulaisen haastattelemat lähteet toivovat perusteellista selvitystä, sillä kyse on heidän mukaansa koko telakkateollisuuden tulevaisuudesta. Samaa peräänkuuluttaa Putkonen:
– Nyt ollaan siinä pisteessä, että selvitystyö on tehtävä. Vaikka lopputulemana olisi ministeri Vapaavuoren ero hallituksesta ja muutamien virkamiesten joutuminen rikosoikeudelliseen vastuuseen, niin asia on puitava perusteellisesti ja läpinäkyvästi. Näin vältytään jatkossa vastuuttoman virkamiesvallan aiheuttamilta suurilta vahingoilta, kuten tässä ristelijätilauksessa nyt kävi.
Turkulainen-lehden juttu on julkaistu myös muissa Suomen Lehtiyhtymän lehdissä, kuten Länsiväylässä ja Helsingin Uutisissa.