

MATTI MATIKAINEN
Turtiainen: Hallitusohjelma kyykyttää pienituloisia, autoilijoita ja syrjäseutujen suomalaisia
Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen kritisoi hallitusohjelmaa voimakkaasti keskiviikon täysistunnossa pitämässään puheessa. Turtiainen pitää hallitusohjelman suurimpina häviäjinä työssäkäyviä, pienituloisia suomalaisia
– Nyt hallitusohjelman häviäjiä ovat tavalliset pienituloiset suomalaiset. Erityisesti ohjelmasta kärsivät ne suomalaiset, jotka käyvät vielä töissä ja maksavat itse asumisensa. Ja varsinkin ne, jotka käyttävät autoa työmatkoihinsa ja lämmittävät Caruna-huijauksen jälkeen velkaista taloaan puuklapeilla. Hallitusohjelmasta saa sellaisen kuvan, että ilmastotekona edellä mainitut ilmeisesti joutaisivat kuolemaan pois, Ano Turtiainen paheksuu.
Ulkomaalaiset suurperheelliset voittajia
Hallitusohjelman suurimmiksi voittajiksi Turtiainen kuvaili työssä käymättömät ulkomaalaiset suurperheet. Lisäksi hän huomauttaa, että kehitysapuun maksettavat eurot menevät todellisuudessa korruptioon.
– Hallitusohjelman suurimpia voittajia ovat työssä käymättömät ulkomaalaiset suurperheelliset, joiden vastikkeettomat tulonsiirrot nousevat. Heidän elämäänsä helpotetaan monin tavoin ja raha siihen kaivetaan suomalaisen duunarin taskusta. Ohjelmasta paljastuu siis maailman kieroutunein työväenaate.
– Samoin satoja miljoonia pumpataan lisää kehitysavun nimellä kulkevaan korruptioon. Mitä enemmän Afrikkaan lapioidaan suomalaisten rahaa, sen surkeammin siellä menee. Avustusjärjestöt ja niiden johtajat vain rikastuvat.
Syrjäseutujen ikäihmisten nöyryytys jatkuu
Turtiainen huomautti myös, että öljyllä lämpenevien talojen asukkaat ovat usein syrjäseuduilla asuvia ikäihmisiä, joiden talojen arvo on pienentynyt.
– Heitä ollaan nöyryytetty jo muun muassa paskalailla ja heidän kiinteistöveroaan ollaan korotettu jo monta kertaa.
– Hallituksen suurin intohimo tuntuu olevan haitallisen maahanmuuton kasvattamisessa keinolla millä hyvänsä ja julkisen sektorin ei-suorittavan portaan edesvastuuton paisuttaminen, Turtiainen ihmettelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Caruna-kaupat syrjäseudut suurperheet Ano Turtiainen tulonsiirrot haittamaahanmuutto maahanmuuttajat Afrikka Hallitusohjelma perussuomalaiset Asuminen kehitysapu vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Tuottavan valtion omaisuuden laittaminen lihoiksi ja kovempi verottaminen hallitusohjelman kaikkien epämääräisten toimien rahoittamiseksi on erittäin vastuutonta politiikkaa

Peltokangas: Ovatko kehitysapurahat menneet korruptoituneiden virkamiesten hyvinvointiin ja heimopäälliköiden Jeeppeihin?

Junnila: Turvapaikkapäätökset menettävät merkityksensä – suurempi houkutus kuin Sipilän tarjoama talo

Kansanedustaja Simula huolissaan kuntien ja maataloustuottajien kantokyvystä

Turtiainen ihmettelee hallituksen intoa maailmanparantamiseen ja julkisen sektorin paisuttamiseen: ”Häviäjiä ovat tavalliset, pienituloiset suomalaiset”
Viikon suosituimmat

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Ruotsin vaaleista tulossa sittenkin jännitysnäytelmä – oikeistohallituksella vimmattu loppukiri
Ruotsissa käydään valtiopäivävaalit sunnuntaina. Asetelmat ovat kutkuttavat. Monet pitivät sosiaalidemokraattien vaalivoittoa vielä kesällä itsestäänselvyytenä, mutta oikeistoblokki on tehnyt veret seisauttavan loppukirin.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Maailman paras peruskoulu mureni – Rasinkangas: ”Kunpa meitä olisi kuunneltu aiemmin”
Eduskunnan eilisellä kyselytunnilla edustajat keskustelivat muun muassa koulujen tilanteesta, jota äskettäin ilmestyneet PISA-tutkimuksen tulokset kuvaavat. Perussuomalaisten kansanedustaja Merja Rasinkangas totesi puheenvuorossaan, että perussuomalaisena kokee usein saman tunteen maailman menoa katsoessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Laittomasti maahan tulleet herättävät turvattomuutta Colchesterin asukkaissa: ”Hengailevat kaupungilla ja tuijottavat ihmisiä”
Britannian vanhin kaupunki Colchester täyttyy joka päivä nuorista turvapaikanhakijamiehistä, joita kuljetetaan kaupunkiin veronmaksajien rahoittamille päiväretkille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













