Artikkeli kuva

Lehtikuva

Turun PS kannattaa kansanäänestystä EU-jäsenyydestä – ”On paljon ihmisiä, jotka ovat pettyneitä EU:n kehityskulkuun”

06.11.2016 |20:41

Turun Perussuomalaiset päätti asettua tukemaan kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan uuden kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä EU:ssa. Suomen mahdollisesta EU-erosta käytetään nimitystä ”fixit” – brittien brexitiä mukaillen. Asiasta päätti Turun Perussuomalaiset ry:n hallitus sunnuntain kokouksessaan.

Turun Perussuomalaisten hallituksen mukaan EU on nykyään merkittävästi erilainen kuin vuonna 1994, jolloin suomalaiset äänestivät jäsenyyden puolesta.

– Brexit osoittaa, että on paljon ihmisiä, jotka ovat pettyneitä EU:n kehityskulkuun. On perusteltua järjestää myös Suomessa uusi äänestys, jossa sekä unionista lähtemisen kannatus että siinä pysymisen kannatus mittautetaan. Asiasta pitää äänestää, sanoo Turun Perussuomalaisten hallituksen puheenjohtaja Tuomas Tähti.

Kansalaisaloitteella on nyt noin 31 000 kannatusilmoitusta. Jos yhteensä 50 000 kansanäänestyksen kannattajaa löytyy määräajassa, aloite etenee eduskuntaan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
6.
Suomen uutiset logo

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille

12.08.2025 |12:52
7.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
9.
Suomen uutiset logo

Tyytymättömyys opetushallitukseen kasvaa – jo osa alan ammattilaisistakin näyttää vihreää valoa organisaation lakkauttamiselle

12.08.2025 |19:17

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää