

Teollinen ohjausjärjestelmä. Kuvituskuvaa. / pxfuel
Tutkija varoittaa: puolet Ruotsin työpaikoista katoaa 20 vuodessa
RUOTSI | Kansantaloustieteilijä Stefan Fölster julkaisi vuonna 2014 paljon keskustelua herättäneen raportin, jonka mukaan puolet Ruotsin työpaikoista katoaa 20 vuodessa automaation takia. Uusi teollinen vallankumous etenee aivan raportin kuvaamaa vauhtia, vahvistaa asiaa selvittänyt Expressen.
Kuulalaakereita valmistava SKF avasi uuden tehtaan Göteborgissa vuonna 2017. Työvoiman tarve väheni ja 130 työntekijästä jäi jäljelle 32. Vanhojen työntekijöiden uudet työkaverit ovat robotteja ja automatisoituja tuotantoprosesseja.
– Ennen kaikki tehtiin käsin. Nyt toimitaan järjestelmällisesti tietokoneilla ja työntekijän tehtävä on lähinnä seurata prosessien sujumista. Ruuvimeisselille ja vasaralle ei enää ole juurikaan käyttöä, sanoo tuotantopäällikkö Ibrahim Dusi laajassa Expressenin artikkelissa.
Neljäs teollinen vallankumous on meneillään ja se tarkoittaa joustavaa, tehokasta ja lähes virheetöntä tuotantoa. Mutta se tarkoittaa myös vallankumousta työmarkkinoilla, väkeä tarvitaan paljon entistä vähemmän.
Ekonomisti Stefan Fölster esittelee seurantatutkimuksensa tuloksia Expressenille ja vahvistaa sen, minkä toimittajat ovat nähneet tapahtuvan käytännössä.
– Vuoden 2014 ennuste pitää edelleen kutinsa. Puolet Ruotsin työtehtävistä voidaan automatisoida 20 vuodessa. Toivonkipinöitä tosin on siinä mielessä, että kaikkea mahdollista ei ole pakko automatisoida. Ja osa työtehtävistäkin saattaa muotoutua sellaisiksi, joilla vielä on kysyntää, Fölster arvelee.
Toiveikas ay-liike
SKF:n tuotantojohtaja Kent Viitanen totesi keväällä Dagens Nyheterin artikkelissa, että yritys puolittaa työvoimansa määrän nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Muuten ”yrityksellä ei ole markkinoita, eikä siten lainkaan tarvetta työvoimalle”.
Paikallinen ay-johtaja Göteborgissa, IF Metallin Zarko Djurovic näkee kehityksen positiivisessa valossa. Painavia esineitä ei tarvitse nostaa ja työtapaturmat ovat vähentyneet.
– Aluksi olimme peloissamme, kun sata ihmistä piti vähentää, mutta sitten väkeä sijoitettiin tuotantokapeikkoihin muualle konsernissa. Kukaan ei ole saanut potkuja, vaan ihmisiä on koulutettu muihin tehtäviin. Kaikki ovat nyt luullakseni hyvillä mielin, Djurovic pohtii Expressenissä.
Poliittisten päätösten aika on nyt
Työpaikkojen katoaminen ilman kompensaatiota tarkoittaa valtion ja kuntien verotulojen romahdusta ja siten yhteiskunnallista kriisiä. Aika edellyttää jonkin sortin työreformia ja poliittisia päätöksiä.
– Johtopäätökseni kaikesta tästä on se, että maat, jotka tavalla tai toisella kompensoivat automaatioefektiä uudistamalla työelämän sääntöjä ovat vahvoilla, tutkija Fölster painottaa.
– Jos uudistuksia ei tehdä, kuten Italiassa on tapahtunut, automaatio vie työpaikat, eikä korvaavia synny tilalle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksassa sähköautot voivat viedä yli 400 000 työpaikkaa pölkylle
Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














