

LEHTIKUVA
Tynkkynen: ”Aiotaanko Vastaamon tietomurron uhreja tukea oikeasti?”
Koko maata ravisuttaneesta Vastaamon tietomurron paljastumisesta on kulunut aikaa noin vuosi. Tietomurto oli Suomen historian vakavin ja hallituksesta tehtiin kriisin keskellä ulostuloja, joissa vakuuteltiin uhrien tukemista. Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy konkreettisista toimista, joita hallitus on tehnyt tai tekemässä uhrien tukemiseksi.
– Tapaus oli vakavuudessaan ja laajuudessaan niin valtava, että se rapautti koko yhteiskunnan tasolla luottamusta potilasturvallisuuteen ja nosti esille siihen liittyviä muutostarpeita. Kaiken tämän keskellä on kuitenkin syytä muistaa, että tietomurron uhreiksi joutuneet kymmenet tuhannet suomalaiset ovat niitä, joilla turvallisuuden tunteen järkkymisen ohella on järkkynyt koko elämä. Heidän tukemistaan ei saa unohtaa, Sebastian Tynkkynen muistuttaa.
Uhreja yli 30 000
Kun tapaus paljastui, pääministeri Sanna Marin sekä sisäministeri Maria Ohisalo totesivat kumpikin julkisuudessa, että uhrien tukemisen mahdollisuuksia selvitetään ministeriöiden ja viranomaisten tahoilla. Uhreja pyrittiin auttamaan myös lakimuutoksella, joka olisi helpottanut tietomurron uhrien henkilötunnusten vaihtoa. Asia kuitenkin sittemmin tyssäsi ja julkinen keskustelu aiheen ympärillä laantui.
– Julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella uhrit olisivat saamassa alle sadan euron vahingonkorvauksen konkurssipesän varoista. Sitä voi pitää lähes irvailuna, eikä ole ihme, että moni uhri kokee jääneensä vaille riittävää tukea. Pitkään tapauksen jälkeenkin tietomurron selvittely ja käsittely ovat sen uhriksi joutuneille jokapäiväistä työtä. Tuen tarve ei siis poistu yhtä nopeasti kuin tietomurrosta kirjoitetavat suuret otsikot poistuvat. Tämä olisi tärkeää tiedostaa myös hallituksen tasolla, Tynkkynen päättää.
Vastaamon tietomurron uhriksi joutui yli 30 000 kansalaista. Heidän arkaluontoisia tietojaan levitettiin netissä ja niitä käytettiin uhrien kiristämiseksi. Keskusrikospoliisi on kertonut tapauksen tutkinnan edistyneen, mutta tutkinta on yhä kesken.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- konkurssipesä vahingonkorvaukset Vastaamo tietomurto uhrit Maria Ohisalo Sanna Marin Sebastian Tynkkynen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Psykoterapiatietoja ei pitäisi kirjata Kanta-palveluun

Vihreiden ministereiden sekavat ja ristiriitaiset puheet herättävät hämmennystä – Antikainen: Miksi vihreitä kiinnostavat kansallisen turvallisuuden sijasta vain turvapaikanhakijat?

Siirtolaisia ruutina käyttävä hybriditoiminta kiihtyy Suomen lähialueilla – Purra: Hallitus ei ole tekemässä mitään estääkseen laajamittaista maahantuloa

Ohisalo luetteli ministeriaitiosta ihmisoikeussopimuksia – Leena Meri napautti takaisin: ”Kansainväliset sopimukset eivät edellytä näitä löysennyksiä, joita te haluatte tehdä”

Hallituksesta väläytetään pakolaiskiintiön kymmenkertaistamista, veronmaksajia uhkaa miljardien lisälasku – ”Kaikki auttamistyö tehdään velkarahalla”

EU haluaa kansalaisten potilastiedot yhteiseen jakoon – vastustajat huolissaan luottamuksellisten tietojen kohtalosta
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.















