

MATTI MATIKAINEN
Uudenmaan piiri painaa täyttä höyryä kohti vaalivoittoa – ”Kaikki ovat tehneet valtavasti töitä tämän homman eteen”
Vaali-illan lähestyessä on perussuomalaisilla käynnissä valtavan hyvä pöhinä Uudellamaalla. Uudenmaan piirin puheenjohtaja Jari Immonen antaa jo valmiiksi suuren kiitoksen kaikille ehdokkaille ja koko vaalitiimille, sillä loistavasta vaalivoitosta ei tässä vaiheessa vaalikamppailua voi olla enää epäilystäkään.
Perussuomalaisten Uudenmaan piirin puheenjohtaja Jari Immonen on erityisen kiitollinen eduskuntavaaliehdokkaille, jotka ovat tehneet loistavan vaalityön lisäksi poikkeuksellisen hyvää yhteistyötä myös keskenään. Mitään skismaa ei ehdokkaiden välillä ole ilmennyt, vaan kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Immonen kehuu myös Uudenmaan piirin saumattomasti yhteen hitsautunutta vaalitiimiä erinomaisen onnistuneesta vaalityöstä.
– Tämä on vapaaehtoisporukka, mutta työelämässä ei rahallakaan saisi tällaista joukkoa kasaan. Tällainen tiimi saa huononkin johtajan näyttämään hyvältä, Immonen veistelee.
– Meillä on täällä ihan valtavan hyvä pössis, ja tuntuu siltä, että Apollo varmaan repeää liitoksistaan, kun Uudenmaan piirin porukka tulee sinne huomenna illalla.
Perussuomalaiset vetoaa nyt nuorisoon
Immonen on saanut poikkeuksellisen paljon tsemppausviestejä ja kannustusta myös kentältä ja äänestäjiltä. Varsinkin nuoriso on nyt perussuomalaisten tukena ja takana. Puolueella tuntuu nyt olevan vetoa nimenomaan nuoriin. Perussuomalaisten kentältä saama kannustus ja kannatus antavat virtaa myös puheenjohtajalle jaksaa painaa loppuun asti 24/7.
– Markkinointia olemme tehneet linjakkaasti Riikka Purra kärkiehdokkaana. Riikassa on nyt valtavasti imua, ja tykkään siitä, miten mahtavaa duunia hän on tehnyt keulahahmonamme. Koko Uudenmaan piirin kenttäväki on puhunut siitä, miten mahtavaa työtä Riikka tekee tällä hetkellä vaalikentillä. Kiitosta täytyy antaa myös muille istuville kansanedustajillemme heidän tekemästään vaalityöstä: Leena Meri, Ari Koponen, Arja Juvonen, Riikka Slunga-Poutsalo, Mika Niikko – kaikki ovat tehneet valtavasti töitä tämän homman eteen, Immonen kiittää.
Iso kiitos koko Suomelle
Uudenmaan piirissä on yli 540 000 äänestäjää. Immosen oma henkilökohtainen ennustus on, että Uudenmaan piiri yltää huomenna 21,4 prosentin kannatukseen, kun se vuonna 2019 oli 15,9 prosenttia. Uudenmaan piirin kunnianhimoisena tavoitteena on nostaa piirin paikkamäärä kuudesta yhdeksään, mutta Immonen korostaa, että piirissä ollaan hyvin tyytyväisiä myös seitsemään tai kahdeksaan paikkaan.
– Ei pelkästään Uusimaa, vaan koko Suomi on nyt tehnyt aivan valtavan duunin. Koko jäsenistö, joka vaalityöhön on osallistunut, on tehnyt mahdolliseksi sen, että voimme olla huomenna suurin puolue. Koko Suomelle pitää antaa tästä iso kiitos, Immonen kiittelee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaalityö eduskuntavaalit 2023 Jari Immonen Ari Koponen vaalivoitto Riikka Purra Perussuomalaisten Uudenmaan piiri Leena Meri Riikka Slunga-Poutsalo Mika Niikko perussuomalaiset Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mikä meininki Satakunnassa, Laura Huhtasaari ja Petri Huru?

Maahanmuuttajatkin äänestävät nyt perussuomalaisia: ”Poliittisen eliitin tulisi tiedostaa maahanmuuton ongelmat eikä sortua populistisiin heittoihin äänestäjien valloittamiseksi”

HS-gallupin mukaan perussuomalaiset on ensi kertaa äänestävien ylivoimainen suosikkipuolue – ”Viestimme on mennyt perille”

Suomalaiset asetettava viimein etusijalle: ”Tässä maassa monet ajattelevat, että he ovat toisen luokan kansalaisia omassa maassaan – näin ei saa olla”

Perussuomalaisten kannatus Pirkanmaalla poikkeuksellisen hyvää – ”Lopputulos tulee olemaan todella kova”

Varsinais-Suomi puolustaa ykköspaikkaansa ja tavoittelee viidettä kansanedustajaa – ”Äänestämättä jättäminen on ääni SDP:lle”

Perussuomalaisille 16 uutta kansanedustajaa – Sara Seppänen nousi Lapin äänikuningattareksi

Wille Rydman: ”Hieno ilta isänmaan tulevaisuudelle”
Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Vigelius ja Honkasalo ottavat yhteen karkotuksista: ”Vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi”
Kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Veronika Honkasalo (vas.) kiistelevät suhtautumisesta ulkomaalaisten rikollisten karkotuksiin. Vigeliuksen mukaan "vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi".

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Yle hehkutti, kun Marinin hallitus etsi säästöjä mutta lisäsi menoja 900 miljoonalla – nyt talouspolitiikan uutisoinnin sävy on vaihtunut toisenlaiseksi
Yleisradion talousuutisissa ja -kommenteissa ääneen pääsevät usein veronalennusten kriitikot ja sopeutusten vastustajat. Samaan aikaan journalistista kritiikkiä vasemmisto-opposition talouslinjauksia kohtaan Ylellä ei juuri ole.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää