

Uudenmaan PS-Naiset: Äänestäminen erityisen tärkeää näissä EU-vaaleissa
Uudenmaan Perussuomalaiset Naiset kiittää kaikkia eduskuntavaaleissa perussuomalaisia äänestäneitä. Yhdistyksessä ollaan erittäin tyytyväisiä eduskuntavaaleissa saavutettuun tulokseen niin valtakunnallisesti kuin Uudenmaankin osalta.
Perussuomalaiset saivat Uudeltamaalta kuusi kansanedustajaa, joista Leena Meri, Riikka Purra, Arja Juvonen ja Riikka Slunga-Poutsalo ovat Uudenmaan Perussuomalaisten Naisten jäseniä. Kaksi muuta läpimenijää olivat Ari Koponen ja Mika Niikko.
Perussuomalaiset Suomen puolella
Yhdistys kannustaa kansalaisia aktiivisuuteen ja innokkuuteen myös vajaan kuukauden päästä käytävissä EU-vaaleissa.
– Toivomme, että kansalaiset käyvät ahkerasti äänestysuurnilla. Toivomme myös, että kansalaiset lähestyisivät meidän upeita ja monipuolisia eurovaaliehdokkaitamme ja kävisivät toritapahtumissa haastamassa – ja myös haastattelemassa heitä.
– Tulevissa EU-vaaleissa kansalaisilla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa unionin asioihin ja erityisesti Suomen asemaan Euroopassa. Jos kansalaiset haluavat, että Suomen kansan ääni kuuluu EU:ssa, kansalaisten on näytettävä se äänestämällä Suomen puolta pitäviä perussuomalaisia ehdokkaita, yhdistyksen tiedotteessa todetaan.
Vain äänestämällä voi vaikuttaa
Uudenmaan Perussuomalaiset Naiset ymmärtää, että kuluva kevät on vaalitäytteinen ja haasteellinen niin vaaleissa ehdolla oleville ehdokkaille kuin äänestäjillekin.
– Ilmassa on havaittavissa ”vaaliähkyä” ja kansalaiset täysin ymmärrettävästi kokevat, että vaaleja on jo liikaa. Myös EU-vaaliteemojen epäselvyys voi vaikuttaa siihen, että oman ehdokkaan etsiminen voi tuntua työläältä.
– Lähestykää perussuomalaisia ehdokkaita näissä vaaleissa, sillä he puhuvat suomalaisen kansan suulla ja ovat koko sydämestään Suomen asialla. Vain äänestämällä voi vaikuttaa.
Uudenmaan PS-Naisten kevätkokous pidettiin Tuusulan Jokelassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eurovaaliehdokas Kotro: EU vie leivän suomalaisen pöydästä

Taloustieteen professori, eurovaaliehdokas Virén huolissaan korkeasta kokonaisveroasteesta

Tässä ovat perussuomalaisten eurovaaliehdokkaat
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.















