Valiolle mahalasku maitosodassa – miljoonakorvaukset kilpailijoille

18.06.2019 |16:44

Kilpailu näyttää olevan suomalaiselle elintarviketeollisuudelle ja -kaupalle kauhistus. Viimeisin todiste tästä tuli tänään, kun Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Valion miljoonakorvauksiin maidon polkumyynnistä. Valion tarkoituksena oli ajaa kilpailijat ulos maitokaupastamyymällä omaa tuotettaan tarpeeksi kauan tappiolla.

Kotimaiset mediat käyttävät harvoin niin värikästä kieltä kuin nyt kuvatessaan Valion toimia monopolin hankkimiseksi maitokaupassa. Iltalehden mukaan Valio yritti ”nitistää” kilpailijansa ja ”savustaa” ne ulos markkinoilta. Talouselämä kirjoittaa käräjäoikeutta siteeraten ”saalistamisesta” ja lähes kaikki mediat kirkuivat kuin yhdessä kuorossa ”maitosodasta”.

Valion ylin johto oli oikeuden päätöksen mukaan päättänyt laskea maidon hinnan tasolle, jolla se oli arvioinut pystyvänsä sulkemaan kilpailijansa perusmaitojen markkinoilta edellyttäen, että hinnat pidettiin alhaisina riittävän kauan. Valion tarkoituksena oli siten aiheuttaa tappioita ja vahinkoja kilpailijoille.

Lähes 9 miljoonan korvaukset

Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan Valio joutuu pulittamaan Osuuskunta Maitomaalle ja Osuuskunta Maitokolmiolle yhteensä 8 miljoonan korvaukset. Valion maksettavaksi tulevat myös satojen tuhansien eurojen oikeudenkäyntikulut. Jutun käsittely jatkunee vielä hovioikeudessa. Valiolta ei ole kommentoitu tuomiota ja mahdollisia jatkotoimenpiteitä.

Valio myönsi käräjäoikeudessa, että se oli myynyt maitoa alle tuotantokustannusten eli turskaa oli tehty tahallaan. Oikeuden mukaan kyseessä oli siten saalistustarkoituksesta eli markkinoiden valtaamisesta. Ahneus oli ilmeisesti tarttunut myös kantajiin, sillä Valiolle tuomitut korvaussummat olivat miljoonatolkulla vaadittua pienemmät.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi