

LEHTIKUVA
Vihreä paikallispoliitikko kannattaa autoilun tahallista hankaloittamista Helsingissä
Helsingin keskustan uudet liikennejärjestelyt ovat saaneet monet epäilemään, että autoilua halutaan hankaloittaa aivan tarkoituksella. Ainakin yksi vihreä paikallispolitiikko pitää tätä erittäin kannatettavana tavoitteena. Vielä kun muutkin vihreät kertoisivat mielipiteensä yhtä rehellisesti.
Helsingin keskustan ruuhkat ovat puhuttaneet ihmisiä erityisesti nyt, kun ajoväylät Esplanadin puiston molemmilla puolilla on muutettu yksikaistaisiksi. Autoilta suljettu kaista varataan kävelyä, terasseja ja pyöräilyä varten. Eteläesplanadin nupukiveyksen päälle ajettiin asfaltti pyöräilyn helpottamiseksi.
Monet pitävät nupukiven päälle laitettua asfalttia kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen tuhoamisena. Tehtyjä muutoksia on arvosteltu myös autoilun tahallisena hankaloittamisena.
Vihreä: ”Autolla ajamisen pitää olla hankalaa”
Historian väitöskirjatutkija ja vihreiden paikallispoliitikko Ahto Apajalahti on rehellisesti sitä mieltä, että autoilua pitääkin vaikeuttaa.
– Rehellinen kantani: autolla ajamisen Helsingin keskustaan pitää olla niin hankalaa, että ne, jotka eivät suostu tulemaan metrolla tai junalla, menevät suosiolla heitä varten rakennettuihin automarketteihin kehäteiden ympäristöön, Apajalahti kirjoittaa Twitterissä.
Rehellinen kantani: autolla ajamisen Helsingin keskustaan pitää olla niin hankalaa, että ne, jotka eivät suostu tulemaan metrolla tai junalla, menevät suosiolla heitä varten rakennettuihin automarketteihin kehäteiden ympäristöön.
— Ahto Apajalahti 🇫🇮🇪🇺 (@ahtoapajalahti) May 21, 2023
Apajalahden rehellinen kannanotto on herättänyt Twitterissä vilkasta keskustelua. Viittä ravintolaa Helsingin keskustassa pyörittävä julkkiskokki Henri Alen on huolissaan keskustan tyhjenemisestä.
– Ei tarvitse enää tätä asiaa ajaa, Henri Alen kirjoittaa. Keskustaan ei pääse asukkaat tai työntekijät helposti. Joukkoliikenne kallistuu ja raidetyöt sekoittavat vuorotyöläisten matkat. Kaupunki tyhjennetty mallikkaasti.
Keskusta on monelle koti
Monet muutkin kommentoijat tuovat esille työmatkalaisten ja työssään autoa tarvitsevien ongelmat. Heikelä & Koskelo -podcastia juontava Arto Koskelo haluaa tuoda esille sen, että Helsingin ydinkeskusta on monelle myös koti.
– Puhut mun kodista paikkana, jonne tullaan metrolla tai junalla, Koskelo kirjoittaa. Eikä siinä mitään, käyttäköön kukin Helsingin keskustaa, miten haluaa; yhteinenhän se on.
– Pyydän vain muistamaan, että täällä asutaan myös. Mielellään et tee kodistani hankalaa paikkaa kellekään.
Kummat ovat ikävämpiä: autoilijat vai vihreät?
Kuten somessa usein käy, tämäkin keskustelu ajautuu osittain asiattomaksi. Erään kommentoijan mielestä ”vihreät ovat ylimielisiä m*lkkuja, jotka haluavat sanella muiden elämää”. Apajalahti vastaa provokaatioon samoilla sanoilla.
– Mun mielestä autoilijat on ylimielisiä mulkkuja, jotka haluavat sanella muiden elämää. Saneluahan se on, kun kaupunkitila on varattu ensisijaisesti autoille, Apajalahti kirjoittaa.
Kompromissit eivät kelpaa
Eräs nimimerkki ehdottaa kompromissina, että Helsingin keskustan liikennejärjestelyjen muuttamisen sijasta kannattaisi rakentaa jonnekin muualle alusta asti autottomaksi suunniteltu yhdyskunta ja katsoa, kuinka halutuksi ja toimivaksi se sitten käytännössä osoittautuu.
Ahto Apajalahti tyrmää tämän ehdotuksen täysin. Hänelle on tärkeää, että nimenomaan Helsingin keskusta muutetaan autottomaksi.
– Mä kannatan, että muutetaan Helsingin keskusta autottomaksi ja katsotaan kuinka hyvin se onnistuu. Muu >99,99 % Suomen pinta-alasta voidaan säilyttää autoparatiisina, Apajalahti visioi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ahto Apajalahti keskustan autioittaminen autoton keskusta yksityisautoilun hankaloittaminen Esplanadi Arto Koskelo Henri Alén yksityisautoilu Autoilu vihreät Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihervasemmisto haluaa edistää ruuhkamaksuja, kilometriverotusta ja vielä nykyistäkin kalliimpaa polttoainetta – Tavio: Suomeen saatava automyönteinen hallitus

Autoilijat saivat tarpeekseen hallituksen kurjistavasta politiikasta: ”Polttoaineveroa alennettava välittömästi”

Tieliikenteestä kertyy 8 miljardia euroa verotuloja vuodessa – Suomen tieverkko silti historiallisen huonossa kunnossa, autoilu paikoin jopa hengenvaarallista

Muut EU-maat alentavat veroja auttaakseen kansalaisiaan polttoainekriisissä – Suomen hallitusta ei omien kansalaisten ahdinko kiinnosta

Hallitus verottaa autoilijat hengiltä ja pitää tiestön huonoimmassa kunnossa vuosikymmeniin: ”Punavihreän hallituksen mukaan vain kävely ja pyöräily on sallittua”

Pääkaupungin liikenne kaaoksessa – vihreiden kuntapoliitikko sanoi sen suoraan: ”Vihreät on alusta saakka ollut yksityisautoilun vastainen liike”

Perussuomalaiset haluaa parantaa suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä korjata julkista taloutta – Purra: ”Tavoittelemme paikkaa vain sellaisessa hallituksessa, jossa saamme edistettyä näitä asioita”

Pääkirjoitus: Vihreiden matikka ei enää täsmää

Svenska Yle: Esplanadien kaventaminen tekee laivamatkailusta haasteen
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














