Moni muistaa sanan, jonka vuoksi Hillary Clinton hävisi Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016. Hän käytti Donald Trumpin kannattajista sanaa ”deplorables” – surkimukset. Paha virhe.

Armon vuonna 2020 on Lohjalla käynnissä kummallinen näytelmä, jossa on hieman samaa maustetta kuin Yhdysvalloissa tuolloin. Opettajana toimiva vihreä kuntapoliitikko katsoi viisaaksi kirjoittaa somessa: ”Minä en voi opettajana sanoa oppilailleni, että valtaosa persujen kannattajista on heikosti koulutettuja ja kohtuullisen yksinkertaisia, vaikka toteamuksessa onkin suuri osa totuutta mukana.”

Tästäkös riemu repesi, ja episodia on nyt vatvottu paikallisissa lehdissä ja verkkopalstoilla päivätolkulla.

Huutomerkkejä on käytetty, anteeksi on pyydetty, ja savu pikkuhiljaa hälvenee.

Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo pohtii Länsi-Uusimaa-lehdessä ajatuksia sanojen takana. Hän näkee vihreän politiikan ytimen kiteytyvän möläytyksessä:

”Kun politiikan tekemistä ohjaa ajatus, että tavalliset duunarit ja yrittäjät, saati työttömät, ovat kohtuullisen yksinkertaisia, saa oikeastaan aika hyvän käsityksen useista valtakunnan hallituksen vireillä olevista vihreän agendan hankkeista.

Heikosti koulutetut ja yksinkertaiset tulee ottaa yhteiskunnan huostaan perheistä mahdollisimman pieninä; siirretään nämä turvaan kodeista päiväkoteihin.

Koulutustasoa on nostettava, että nuoret oppisivat äänestämään ja käyttäytymään oikein vanhemmistaan huolimatta; jatketaan oppivelvollisuutta ja maksetaan 2. asteen opiskeluun tarvittavat materiaalit ja välineet ettei vain jää siitä kiinni.

Syyllistetään maanviljelijät Pohjanmaalta saakka Itämeren saastuttamisesta, öljylämmitteisten omakotitalojen asujat ja autoilijat koko maailman pilaamisesta.

Suunnitellaan vastikkeetonta perustuloa, sehän tutkitusti lisää onnellisuutta, kun ei tarvitse tehdä mitään varsinkaan, kun me heikosti koulutetut, mutta vielä töissä olevat, maksamme sen. Pelastetaan koko maailma, avataan sosiaaliturvamme kaikille. Eikä unohdeta sukupuoletonta sosiaaliturvatunnusta! Tämä uudistus pitää saada maaliin, hinnasta viis.

Mutta onneksi on yksi asia, mihin me kohtuullisen yksinkertaiset ihmiset olemme käypiä. Maksajaksi tälle kaikelle.”

SUOMEN UUTISET