Virkkunen: Sote-selvityksen jatkoaika perusteltua

28.02.2013 |14:17

Sote-selvityksen muutaman viikon lisäaika oli tarpeen, koska muuten raportti olisi jäänyt keskeneräiseksi ja monet kuntia askarruttavat kysymykset, kuten rahoitus ja päätöksenteko, liian vähälle käsittelylle, hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) sanoo kokoomuksen Verkkouutisissa.

Virkkusen mukaan sote-selvityksen lisäaika ei vaikuta kuntarakennelain aikatauluun. Kuntauudistus etenee aikataulussaan, vaikka siihen kytkeytyvä sosiaali- ja terveydenhuollon selvitys viivästyy.

–   Sote-selvityksen lisäaika ei vaikuta rakennelain aikatauluihin. Joka tapauksessa uudistuksessa mennään kuntarakenne edellä.

Kunnat ovat moittineet laajasti uudistusten järjestystä: yleisesti ajatellaan, että sote-alueiden rajat pitäisi piirtää ensin ja päättää kuntien rajoista vasta sitten, koska sote-asiat ovat kuntien keskeinen menoerä.

Kuntien on määrä antaa lausuntonsa uudistusta ohjaavaan kuntarakennelakiluonnokseen ensi viikon torstaihin mennessä. Lausuntopalautteen pohjalta tehdään sitten tarvittavia muutoksia.

Kunnat joutuvat antamaan lausuntonsa, vaikka ensi viikolla ei ole vielä selvillä, minkälaista karttaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseksi ollaan hahmottelemassa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon selvityshenkilötyöryhmä pyysi keskiviikkona lisäaikaa työlleen, joka oli määrä julkistaa huomenna perjantaina. Lisäaikaa myönnettiin 19.3 saakka.

Keskusta kysyy: Kuka enää uskoo kokoomuksen uudistuksiin?

Sote-selvityksen myöhästyminen lähes kolmella viikolla paljastaa johtajuuden puutteen hallituksessa, keskustan ex-ministerit Juha Rehula ja Tapani Tölli katsovat. Tölli toimi hallinto- ja kuntaministerinä Mari Kiviniemen (kesk.) hallituksessa. Rehula toimi sosiaali- ja terveysministerinä Matti Vanhasen toisessa ja Kiviniemen hallituksessa.

– Vastuun kantaa viime kädessä pääministeri, jonka tämän päivän uutistenkin jälkeen on turha marssia huomenna hallituksen puoliväliriihestä ulos rohkeana uudistajana, kaksikko lataa keskustan Suomenmaassa.

Kaksikon mielestä hallituksen suurimmat uudistukset, kuntauudistus ja sote-uudistus, ovat ennennäkemättömällä tavalla levällään, vaikka pääministeri, kuntaministeri ja peruspalveluministeri muuta väittävät. Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) on aika katsoa vakavasti peiliin eikä SDP:n tapaan aina hakea syyllisiä edellisestä hallituksesta.
Keskusta ei hyväksy julkisuudessa esillä olleita suunnitelmia ensisijaisesti isäntäkuntamallille rakentuvista 30-40 sote-alueesta koko Suomeen.

– Toteutuessaan esitys kiihdyttäisi sosiaali- ja terveyspalvelujen rapautumista ja tarkoittaisi palvelujen alasajoa maakuntien reuna-alueilla. Esitys rikkoisi hyvin toimivat sairaanhoitopiirit ja toisi tilalle hallintohimmelit, kun sote-alueiden asukasmäärät jäävät riittämättömiksi palvelujen järjestämisen kannalta, Tölli ja Rehula toteavat.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi