

PS ARKISTO
Wihonen: Miten elinkeinoelämän toimintaedellytykset turvataan koronaepidemian aikana ja sen jälkeen?
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen elinkeinoelämän toimintaedellytysten mahdollistamisesta koronaepidemian aikana ja sen jälkeen.
Koronaepidemia on jälleen kiihtymässä ja Suomessakin eletään epidemian toista aaltoa. Rajoitukset ja suositukset kansalaisten kokoontumiselle ja elinkeinoelämälle puhuttavat.
– Samalla halutaan turvata elinkeinoelämän toimintaedellytykset, mutta estää epidemian ryöpsähtämistä kontrollista. Loppusyksy ja talvi tulevat varmasti olemaan vaikeaa aikaa niin terveyden kuin elinkeinoelämän osalta, arvelee perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen.
– Katse täytyy kuitenkin pitää tulevaisuudessa ja koronakaan ei ole ikuista. Viime keväänä koronan iskiessä hallinto ja terveysviranomaiset joutuivat toimimaan epätietoisuuden varassa. Epätietoisuus ei ole täysin poistunut, mutta kuluvan vuoden kokemusten myötä on opittu paljon.
Kansalaiset tarvitsevat suuntaa tulevaisuuteen
Kuluneen kesän aikana tauti saatiin Suomessa kuriin ja rajoituksista pystyttiin luopumaan. Kansalaisten elämä ei paljon poikennut edellisistä kesistä. Elinkeinoelämäkin sai pientä tekohengitystä esimerkiksi ravintola-alalla.
– Syksyn lähestyessä tauti kuitenkin alkoi jälleen levitä ja nyt tilanne on jälleen vakava. Yrittäjät ja työntekijät ovat jatkuvan pelon alaisuudessa, kun oman alan tulevaisuudesta ja toimintaedellytyksistä vallitsee epätieto, Wihonen toteaa.
– Pitkän talven jälkeen tulee jälleen kevät ja kesä. Taudin suuntaa on vaikea arvioida, mutta kansalaiset ja elinkeinoelämä tarvitsevat suuntaa tulevaisuudelle. Tarkkaa tulevaisuutta ei pysty kukaan meistä ennustamaan, mutta varautua tulee eri tilanteisiin ja oppia kokemuksista ja virheistä.
Miten elinkeinoelämän toimintaedellytykset turvataan?
Kun koronaepidemian kanssa joudutaan elämään vielä pitkään, Wihonen kysyykin asianomaiselta ministeriltä, mitä suunnitelmia on tehty eri skenaarioille epidemioiden kehittymisen suhteen.
– Miten elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä aiotaan turvata epidemian eri tilanteissa, jotta toiminta on mahdollista koronan aikana ja sen jälkeen, ja käydäänkö elinkeinoelämän kanssa keskustelua koronan kehittymisestä ja varautumisesta tulevalle vuodelle, jotta toimijat osaavat varautua eri skenaarioihin? Wihonen kysyy.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihervasemmistohallitus heikentää teollisuuden kilpailukykyä – työttömyys kasvaa ja tuotanto siirtyy maihin, joissa on vakaampi toimintaympäristö

Immonen: Hallituksen puututtava rakenteelliseen korruptioon – ”Erityisesti vihreät ovat ongelma”

Jani Mäkelä EU-tukipaketista: maksamisessa kymmenien vuosien työ, Suomi ei missään tapauksessa tule hyötymään

Elomaa vaatii hallitukselta sinivalkoisempaa politiikkaa: Suomella ei ole varaa ajaa verottamalla ja vihreilemällä perusteollisuutta alas

Perussuomalaiset: Hallitus siirtää kaiken vastuun tuleville hallituksille – ”Rahaa riittää kyllä jaettavaksi ideologisiin hankkeisiin, mutta vaikuttavat työllisyystoimet puuttuvat”

Perussuomalaiset: Ruokaravintoloiden rajoitukset perusteettomia ja kohtuuttomia – ministeri ei suostu erittelemään ruokaravintoloita yökerhoista

Perussuomalaiset: PS-esitys läpi – kuljetusala ja erilaiset ravintolatyypit huomioidaan vihdoinkin uusissa ravintolarajoituksissa

Wihonen: Koronatartuntojen määrä jatkanut kasvuaan – miten kausityöntekijöiden parissa esiintyvät tartuntatapaukset estetään?

Wihonen: Unohdettiinko vanhemmat yrittäjät kokonaan?
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Vantaan vetovoima koetuksella: Asukkaat vaihtuvat, asuntojen arvo sulaa
Kotimaan muuttotappio, voimakkaasti muuttunut väestörakenne ja laskevat asuntojen hinnat herättävät kysymyksen siitä, millaiseksi kaupungiksi Vantaa on kehittymässä – ja kenelle se on tulevaisuudessa houkutteleva.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













