

PS ARKISTO
Wihonen: Miten hallitus aikoo tukea suomalaisia yrityksiä koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi?
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy hallituksen toimista suomalaisyritysten tukemiseksi koronavirusepidemian aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi.
Kiinasta lähtenyt koronavirus on aiheuttanut suurta huolta ympäri maailmaa. Kiinassa virusta on pyritty hillitsemään karanteeneilla ja monien miljoonakaupunkien kadut ovat lähes autioituneet varotoimien seurauksena. Virus on levinnyt maailmalla ja tartuntoja tulee päivä päivältä enemmän myös Euroopassa.
Koronaviruksen vaikutus taloudelle on suuri. Yle uutisoi maailman talousjärjestö OECD:n leikanneen koko maailman talousennustetta koronaviruksen vuoksi.
– Selvää on, että erityisesti Kiinassa virusepidemian seurauksena tuotantoa ei pystytä pitämään normaalilla tasolla. Kiinan pysähdys vaikuttaa maailmantalouteen, ja jos koronavirus etenee laajalti maailmalla tulevat sen taloudelliset vaikutukset olemaan massiivisia. Esimerkiksi Kiinan automyynti on käytännössä pysähtynyt, mikä vaikuttaa Saksan autoteollisuuteen ja sitä kautta muun Euroopan taloustilanteeseen, Jussi Wihonen varoittaa.
Suomen talous ei enää kasva
Suomen vientisektori on varsin altis maailmantalouden muutoksille, ja jos koronavirus leviää entisestään tulevat vaikutukset näkymään myös täällä.
– Merkittävä ongelma on tuotannon komponenttien saatavuus Kiinasta ja erityisesti pk-yrityksillä voi olla vaikeaa kilpailla suurten yritysten kanssa komponenttien ja muiden tuontitavaroiden saatavuuden kanssa. Koronaviruksen vaikutukset tulevat näkymään vielä pitkään, Wihonen arvelee.
Finanssiryhmä OP:n asiantuntijat laskivat ennustettaan Suomen talouskasvusta ja uuden ennusteen mukaan Suomen talous ei kasva enää tänä vuonna.
Luvassa lomautuksia ja irtisanomisia
Suomessa koronaviruksen vaikutukset näkyvät jo etenkin matkailu- ja ravitsemusalalla, kun kiinalaisturistien tulo on tyrehtynyt. Esimerkkinä Helsingissä erään kiinalaisen ravintolan omistajan mukaan päivittäisistä tuloista on tammi-helmikuun aikana sulanut noin 80 prosenttia.
– Lapissa matkailun on kuvattu loppuneen kuin seinään. Lisäksi Finnair ilmoitti suunnittelevansa koko Suomen-henkilöstönsä eli reilun 6 000 työntekijänsä lomauttamista koronaviruksen aiheuttamien negatiivisten vaikutusten seurauksena, Wihonen muistuttaa.
Wihonen kysyy, miten hallitus aikoo tukea suomalaisia yrityksiä koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi, ja voisiko hallitus tukea työllisyyttä ja yritysten selviytymistä erillisellä koronapaketilla, ettei koronaviruksen seurauksena synny lomautus- ja irtisanomisaaltoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lomautukset korona irtisanomiset Jussi Wihonen Yritykset Kiina Suomi vientiteollisuus Finnair perussuomalaiset talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Unkari laittoi rajat kiinni turvapaikanhakijoilta – vetoaa koronavirukseen

Tavio: Hallitus vakuuttaa olevansa varautunut koronaviruksen leviämiseen – ”Luottamukseni asiantuntijoihin ja viranomaisiin on korkea, mutta eikö vakavassa uhassa tule ottaa varman päälle?”

Australiassa järeät koronavirustoimet – pääministeri käytti pandemia-termiä jo useita päiviä sitten

Tynkkynen: Hallituksen varauduttava eduskunnan karanteenitilanteessa turvaamaan lainsäädäntöprosessit

Yhdysvalloissa todettiin viikonloppuna useita tartuntoja – presidentti Donald Trumpin mukaan riskialueen lentomatkustajia seulotaan

Perussuomalaiset: Hallitus viivytteli koronaviruksesta tiedottamisen kanssa – ”Eikö ymmärretty tilanteen vakavuutta?”

Ekonomistit: Euroalueen talous kituuttaa tämänkin vuosikymmenen ajan

Kiinan talousluvut hurjassa syöksyssä koronaviruksen vuoksi – Italiassa 16 miljoonaa ihmistä karanteenissa
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.
Uusimmat

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat

Strandman: Sopimuspalokunnat pitävät yhteiskunnan pyörät pyörimässä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











