

PA ARKISTO
Wihonen: Onko huoli venäläisten oikeuksista suomalaisten ja ukrainalaisten turvallisuutta tärkeämpää?
Baltian maat ja Puola sulkevat rajansa, mutta Suomi vain pohtii ja pähkäilee itärajan kanssa, ihmettelee perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen.
Venäläisten rajaylitykset ovat herättäneet vilkasta keskustelua varsinkin sen jälkeen, kun Vladimir Putin julisti osittaisen liikekannallepanon. Ukrainan sotaan välinpitämättömästi suhtautuneet venäläiset joutuivat kerralla heräämään todellisuuteen, että kyseessä ei olekaan maan ”erikoisoperaatio”. Liikekannallepano näkyi heti joukkopakona ja mielenosoituksina.
Liikenne Suomen rajalla vilkastui heti liikekannallepanoilmoituksen seurauksena. Venäläiset saapuvat maahan turistiviisumein ja muilla syillä – joukossa myös yksittäisiä turvapaikanhakijoita.
Suurin huoli venäläisten oikeuksista
Baltian maat ja Puola ovat kiristäneet omia rajakäytäntöjään ja venäläisiltä on estetty maahanpääsy varsin tehokkaasti. Suomi on jäämässä ainoaksi EU-rajamaaksi, josta venäläisillä on mahdollisuus kulkea. Kansalaiset ovat ihmetelleet kovasti, etteikö tilannetta pystytä hillitsemään ja eduskunnassa asiasta käytiin kyselytunnilla kiivasta keskustelua.
– Hallituksen mukaan tilannetta tutkitaan, mutta kova kiire ei asian kanssa tunnu olevan, toteaa kansanedustaja Jussi Wihonen.
– Nyt on vedottu, että venäläisiä palveluksen välttäjiä voitaisiin käsitellä turvapaikanhakijoina. Toisinajattelijoille ja Venäjän hallintoa vastustaville turvapaikkastatuksen voi ymmärtää, mutta onko venäläinen välttelijä, joka tulee turistiviisumin kanssa todella hädän tarpeessa?
”Miltä ukrainalaisista mahtaa tuntua?”
Wihonen kysyy, miten joukosta pystytään varmuudella erottamaan todelliset hallinnon vastustajat, kun rajanylitysten määrä alkaa olla tuhansissa. Puhumattakaan mahdollisista Venäjän valtion agenteista tai sabotööreistä, joista esimerkiksi Varusmiesliitto on ärähtänyt.
Wihonen pohtii myös, mitä maassa olevat ukrainalaiset ajattelevat tilanteesta.
– Jos turvapaikkastatus myönnetään venäläisille, niin aiotaanko heitä majoittaa samoihin tiloihin ukrainalaispakolaisten kanssa. Miltä mahtaa ukrainalaisista tuntua, kun Suomi vaikuttaa olevan enemmän huolissaan venäläisten oikeuksista?
– Suomalaisille tilanne vaikuttaa perin kummalliselta. Koronavuosina on nähty muun muassa Uudenmaan sulku varsin pikaisella päätöksellä ja suomalaisten elinkeinon harjoittajien ja eri yhteisöjen toimintaa on rajattu varsin voimakkaasti, mutta omaa rajaa ei pystytä valvomaan ilman kuukausien selvittelyä, Wihonen ihmettelee.
Sinisilmäistä politiikkaa
Wihosen mielestä on sinisilmäistä, ettei venäläisten rajanylityksissä nähdä minkäänlaisia uhkakuvia, vaikka Putin on todennut ääneen vihollisikseen paitsi Ukrainan myös sitä tukevat länsimaat.
Wihonen jätti kirjallisen kysymyksen venäläisten rajanylityksistä. Hän tiedustelee, miten hallitus aikoo nopealla aikataululla yhdessä virkamiehistön kanssa rajoittaa venäläisten rajanylityksiä ja miten jokaisen venäläisen rajanylittäjät aiotaan tutkia, kun rajanylitysten määrät nousevat tuhansiin.
– Onko mahdollista, että rajanylittäjien joukossa on yksilöitä, jotka aiheuttavat vaaraa paitsi suomalaisille niin myös maassamme oleville ukrainalaisille, ja menevätkö hallituksen mielestä rajanylittäjien oikeudet aina suomalaisten oikeuksien ja turvallisuuden edelle?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vihollinen turistiviisumit liikekannallepano rajanylitykset ukrainalaiset hyökkäyssota Baltian maat sinisilmäisyys Jussi Wihonen Vladimir Putin Turvapaikanhakijat Suomi Turvallisuus Venäjä hallitus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Venäjällä osittainen liikekannallepano – hallituksen kyvyttömyys sulkea raja on uhka kansalliselle turvallisuudelle

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomalaisten kanta on selvä – itäraja kiinni

Itäraja kiinni, heti! Peltokangas, Junnila ja Meri moittivat hallituksen noloa selittelyä (video)

Purra: Venäläisten huvimatkat Suomeen estettävä kokonaan – mahdollista, jos tahtoa on

Marinin hallitus ei saanut aikaiseksi – tuhannet rynnistivät torppaamaan Venäjä-viisumeita kansalaisaloitteella

Purra ja Halla-aho: Enemmistö venäläisistä tukee edelleen hävityssotaa – kokoomuksesta väläytetään jopa turvapaikkaa venäläisille

Turistiviisumiasia saatiin kuntoon poliittisen paineen ansiosta – ”Perussuomalaiset olivat koko ajan oikeassa”

Halla-aho: Suomi on vitkutellut venäläisten viisumiasiassa – ”Hallituksen jatkuva aloitekyvyn puute huolestuttaa”

Purra moittii hallituksen hidastelua venäläisten turistiviisumien estämisessä: ”Kun ongelmat kohdataan, niitä ei haluta tunnistaa, sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus ovat syvällä”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää