

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomalaisten kanta on selvä – itäraja kiinni
Venäjä julisti eilen liikekannallepanon, jolla se pyrkii paikkaamaan menetyksiään Ukrainan sodassa ja jatkamaan sitä. Tänään Rajavartiolaitos ilmoitti Suomeen saapuvan liikenteen vilkastuneen.
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila huomautti, että vaikka hallitus on väittänyt tehneensä venäläisten viisumin saannin hankalaksi, pelkästään syyskuussa on venäläisille myönnetty yli kahdeksantuhatta viisumia.
– Väite ei siis pidä paikkaansa. Viikossa venäläisiä on saapunut maahan kymmeniä tuhansia, iso osa turistiviisumilla, Junnila huomautti.
Edes turisteja ei saada pysäytetyksi
Junnila pitää hallituksen raja- ja viisumipolitiikkaa poukkoilevana ja erilaisia selityksiä hakevana sille, miksi edes turisteja ei saada pysäytettyä itärajalla.
– Kun Al-Holin ISIS-äideillä oli kiire Suomeen, niin kyllä etsittiin kaikki porsaanreiät konsulilaista heidän tuomisekseen. Venäläisten kohdalla on kierrelty ja kaarreltu lakiin vedoten, ettei edes turisteja voi pysäyttää. Suomi on viimeinen maaraja, josta venäläiset vyöryvät EU-alueelle.
– Tässä ei ole kysymys yltäkylläisistä lomamatkoista vaan turvallisuusuhasta. Lopettaako hallitus venäläisten turistiviisumien myöntämisen välittömästi? Junnila kysyi.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) vastasi, että hänen mielestään turvallisuusviranomaisten on syytä tehdä uudelleenarviointia turvallisuusuhasta. Marin lisäsi, että ulko- ja sisäministeriö selvittävät nyt, miten kansallisella lainsäädännöllä voitaisiin estää maahantuloa, mikäli turvallisuusuhkiin pitäisi reagoida.
Kyseessä ei ole vain moraalinen ongelma
Hallituksesta on todettu maahan tulevien venäläisten muodostavan vain moraalisen ongelman. Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Suomen linja on ollut, etteivät he muodosta turvallisuusuhkaa.
– Ettekö todella näe turvallisuusuhkaa? Varusmiesliittokin ihmettelee, kuinka Suomi ei saa rajoja kiinni, vaikka Baltian maat ja Puola ovat siinä onnistuneet ilman Euroopan unionin moitteita. Kyselyjen mukaan ylivoimaisen suuri osa suomalaisista on itärajan sulkemisen kannalla, mutta valtiojohto ei ole sitä vielä ymmärtänyt, Junnila moitti.
Uudella rajalailla voi sulkea itärajan
Junnila huomautti, että Suomella on nyt käytössään perussuomalaisten vaatima uusi rajalaki, jonka nojalla itäraja voidaan sulkea laajamittaisen maahantulon edessä.
– On syytä olettaa, että paine kasvaa entisestään Suomen Venäjän vastaisella rajalla niin kauan kuin hallitus pitää auki Vladimir Putinin portin Eurooppaan.
– Onko hallitus valmis sulkemaan itärajan, kyllä vai ei? Junnila kysyi vielä sisäministeri Krista Mikkoselta (vihr.).
Tähän ei saatu selkeää vastausta. Ministeri Mikkonen vain totesi, että turvallisuusviranomaiset seuraavat tarkasti tilannetta. Hallitus on Mikkosen mukaan hakenut EU-tasoista ratkaisua asiassa, mutta koska sellaista ei ole näköpiirissä, nyt etsitään nojaa kansallisesta lainsäädännöstä.
Vaihtoehtoinen käytännön nopea ratkaisu
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho huomautti, että pitkälti samat ministerit ja samat virkamiehet, jotka tulkitsivat lakia luovasti tuodakseen kalifaattiin lähteneet henkilöt Al-Holin leiriltä, tulkitsevat nyt lakeja venäläisten suhteen.
– Jos Suomella ei ole uskallusta lopettaa viisumien myöntämistä ja evätä maahanpääsyä nykyisiltä viisuminhaltijoilta, asiahan voitaisiin ratkaista myös käytännön toimilla esimerkiksi sulkemalla koko Pietarin konsulaatti ja Kaakkois-Suomen raja-asema. Niiden auki pitäminen ei liene kenenkään ihmisoikeus, Halla-aho totesi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rajalaki venäläisturistit liikekannallepano Ukrainan sota Isis-äidit turistiviisumi itäraja turvallisuusuhat Rajavartiolaitos kyselytunti Vladimir Putin Rajat kiinni Sanna Marin Vilhelm Junnila Pekka Haavisto Krista Kiuru Venäjä Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Venäjällä osittainen liikekannallepano – hallituksen kyvyttömyys sulkea raja on uhka kansalliselle turvallisuudelle

Suomeen on yritetty päästä itärajan kautta poikkeuksellisen usein väärillä papereilla

Suomi alkaa valmistella ratkaisua venäläisviisumien rajoittamiseksi – Purra huomautti vitkastelusta: ”Hyvä että viimeinkin”

Perussuomalainen Nuoriso: Itäraja pitää sulkea välittömästi

Itäraja kiinni, heti! Peltokangas, Junnila ja Meri moittivat hallituksen noloa selittelyä (video)

Wihonen: Onko huoli venäläisten oikeuksista suomalaisten ja ukrainalaisten turvallisuutta tärkeämpää?

Purra ja Halla-aho: Enemmistö venäläisistä tukee edelleen hävityssotaa – kokoomuksesta väläytetään jopa turvapaikkaa venäläisille

Halla-aho: Suomi on vitkutellut venäläisten viisumiasiassa – ”Hallituksen jatkuva aloitekyvyn puute huolestuttaa”

Purra moittii hallituksen hidastelua venäläisten turistiviisumien estämisessä: ”Kun ongelmat kohdataan, niitä ei haluta tunnistaa, sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus ovat syvällä”
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













