

LEHTIKUVA
Perussuomalainen Nuoriso: Itäraja pitää sulkea välittömästi
Perussuomalainen Nuoriso on seurannut järkyttyneenä hallituksen kyvyttömyyttä sulkea Suomen itäraja venäläisiltä.
– Elämme maailmassa, jossa Venäjä on kertonut käyvänsä sotaa, ei vain Ukrainaa, vaan koko läntistä maailmaa vastaan. Katsomme, että on täysin vastuutonta sallia yhdenkään venäläisen saapua maahamme Venäjältä. Kannatamme linjaa, jossa riskit minimoidaan ja rajojemme turvallisuus maksimoidaan, Perussuomalainen Nuoriso toteaa tiedotteessaan.
Hallitus antaa ymmärtää, mutta ei toimi
Hallituksen saamattomuudesta johtuen Perussuomalainen Nuoriso käynnisti tänään Helsingin keskustan alueella mainoskampanjan koskien itärajan sulkua. Mainokset näkyvät mainosruuduilla kaupungin alueella.
– Vaikka hallitus nyt antaakin ymmärtää, että se valmistelee nopealla aikataululla muutoksia koskien venäläisten saapumista Suomeen, ei maamme itärajaa olla siltikään sulkemassa. On täysin vastuutonta, että Ukrainassa viattomia ihmisiä kuolee päivästä toiseen ja me täällä Suomessa sallimme kansamurhaajavaltion asukkaiden vierailla lomailemassa ja shoppailemassa. Raja pitää sulkea välittömästi, toteaa järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom.
PS-Nuoriso toteuttaa kampanjaa tarpeelliseksi katsomansa ajan, kunnes hallitus ryhtyy kuuntelemaan kansan selvää enemmistöä asiassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom itäraja turistit Rajat kiinni Ukraina Turvallisuus Venäjä hallitus Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomeen on yritetty päästä itärajan kautta poikkeuksellisen usein väärillä papereilla

Suomi alkaa valmistella ratkaisua venäläisviisumien rajoittamiseksi – Purra huomautti vitkastelusta: ”Hyvä että viimeinkin”

Hallitus empii Venäjän rajan sulkemisessa – “Rajat tulisi sulkea välittömästi venäläiseltä liikenteeltä laajamittaisen maahantulon perusteella”

Immonen: Suomi on EU:n heikoin lenkki – ”Venäläisten viisumien epäämiselle löytyy perusteet”

Antikainen: Venäjällä osittainen liikekannallepano – hallituksen kyvyttömyys sulkea raja on uhka kansalliselle turvallisuudelle

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomalaisten kanta on selvä – itäraja kiinni

Itäraja kiinni, heti! Peltokangas, Junnila ja Meri moittivat hallituksen noloa selittelyä (video)

Kokoomusnuoret vaatii tiukempaa ilmastopolitiikkaa – ei haluaisi perussuomalaisia hallitukseen
Viikon suosituimmat

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Saksan tuleva hallitus haluaa kieltää valehtelun ja viedä kansankiihottajilta oikeuden asettua ehdokkaaksi vaaleissa
Saksan kristillisdemokraattien ja demarien hallituskoalitio aikoo säätää desinformaation levittämisen rangaistavaksi teoksi. Valeuutisten levittämistä tehostavien verkkorobottien käyttö kielletään. Mediaa valvomaan se haluaa oman koneistonsa. Kritiikissä kysytään, aikooko mustapunahallitus perustaa myös totuusministeriön.

Yhdysvallat: Valkoinen talo ehdottaa julkisen yleisradiotoiminnan rahoituksen lopettamista

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.