Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Wihonen perää toimia vientiteollisuudelle välttämättömien kansainvälisten lentoyhteyksien turvaamiseksi

19.05.2020 |13:36

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on pettynyt Finnairin mahdollisiin suunnitelmiin lopettaa lentoliikenne Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin ja Kokkolaan. Maakuntakentät ovat tärkeitä alueilla toimivilla kansainvälisille vientiyrityksille ja toimijoille.

– Esimerkiksi edustajan kotikaupungissa Joensuussa ja sen lähiympäristössä toimii merkittäviä kansainvälisiä yrityksiä, kuten Abloy, UPM, Stora Enso ja John Deere, ja toimijoita, kuten Itä-Suomen yliopisto, joille kansainväliset yhteydet ovat välttämättömiä toiminnalle. Toimivien yhteyksien avulla pystytään varmistamaan esimerkiksi isojen konferenssien ja tapahtumien järjestäminen. Joensuun ja Helsingin välinen lentoreitti on kaiken lisäksi ollut kannattava ja viime vuosina liikennemäärät ovat olleet vuosittain yli sadantuhannen. Lentoreitti on järjestetty niin, että jatkoyhteydet muualle Eurooppaan ja maailmalle ovat olleet toimivia.

Huoli heräsi maakunnissa

Tilanne on herättänyt huolta maakunnissa ympäri Suomen ja maakunnista on tehty monia kannanottoja lentoliikenteen jatkamisen puolesta. Lentoliikenteen loppuminen vaikeuttaisi huomattavasti maan taloudelle tärkeiden vientiyritysten toimintaedellytyksiä. Koronaepidemian aiheuttamasta talousvaikeuksista selviytymiseen tarvitaan monenlaisia yrityksiä ja vientiyritysten merkitys korostuu entisestään. Kansainvälisiä yhteyksiä tarvitaan jatkossakin ja niiden avulla luodaan tulevaisuutta myös maakuntiin.

Wihonen on jättänyt asiaa kosken kirjallisen kysymyksen hallitukselle, jossa hän kysyy miten hallitus aikoo turvata vientiyrityksille välttämättömiä kansainvälisiä lentoyhteyksiä tulevaisuudessa ja miten hallitus aikoo turvata elinkeinoelämän kilpailukyvyn maakunnissa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”

07.10.2026 |11:29
4.
Suomen uutiset logo

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut

05.10.2026 |10:29
7.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
10.
Suomen uutiset logo

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin

06.10.2026 |16:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi