

Immonen: Finnairin lentojen lopettaminen Kajaaniin on virhe – yhtiöltä odotetaan yhteiskuntavastuuta
Perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Olli Immonen pitää Finnairin tänään tiedottamaa päätöstä lopettaa lennot Kajaaniin suurena virheenä. Finnair ilmoitti lopettavansa maaliskuun 2021 jälkeen lennot Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemin ja Kokkolan maakuntakentille.
Finnair ilmoitti aikaisemmin joutuvansa karsimaan liikennettään koronapandemian aiheuttaman kysynnän laskun vuoksi. Nyt yhtiön tiedottajan mukaan reitit ovat olleet pitkään kannattamattomia.
– Finnairin päätös on suuri virhe. Lentoyhteyksien merkitys maakuntien talouksille on elintärkeä. Finnair ei saa korona-ajan varjolla lopettaa kyseisiä lentoja. Lentoyhteyksiä tarvitsevat Kainuussa matkailuala, biotalous, monimetalliteollisuus ja muu elinkeinoelämä, Olli Immonen sanoo.
– Finnair saa korona-aikana merkittävää tukea valtiolta, joten on oikein odottaa yhtiöltä yhteiskuntavastuuta.
Yritykset riippuvaisia lentoliikenteestä
Immosen mukaan Kainuun suunnalla tietyille isoille työnantajille, kuten Škodalle, Transtechille, Kainuun prikaatille ja Terrafamelle lentoliikenne on aivan välttämätöntä. Arvioiden mukaan 30 prosenttia Kainuun yrityksistä on täysin riippuvaisia lentoliikenteestä.
– Erityisesti Kainuu on hyvin hankalassa tilanteessa, kun junaliikennekään ei nykyisin turvaa Kainuun saavutettavuutta riittävällä tavalla.
– Liikenne- ja viestintäministeriön on puututtava asiaan ja varmistettava lentoliikenteen jatkuvuus. Tämä on keskeistä alueen työllisyyden ja elinkeinoelämän kannalta. Finnairin on myös julkisena valtionyhtiönä kannettava laajempaa yhteiskuntavastuuta, Immonen sanoo.
LEHTIKUVA
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kajaani elinkeinoelämä matkailu Kokkola Yritykset Kemi valtion tuki Jyväskylä Lentoliikenne Joensuu Finnair työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Leena Meri maakuntalennoista: Keskustaa viedään hallituksessa kuin pässiä narussa, kattavaan lentokenttäverkkoon on löydyttävä rahaa

Hakkarainen: ”Kerosiini- ja lentoverot hävitkööt taivaan tuuliin”

Ranne: Ilman nopeita toimia yrityksiä uhkaa massatuho vuoden sisällä

Antikainen: Joensuun lentoliikenne turvattava

Juuso vaatii Kemi-Tornion lentoyhteyksien säilyttämistä

Koponen kritisoi Finnairia: Valtionyhtiö shoppailee työehtosopimuksilla koronakriisissä

Wihonen perää toimia vientiteollisuudelle välttämättömien kansainvälisten lentoyhteyksien turvaamiseksi

Perussuomalaiset kansanedustajat: Lapin matkailu ja rekikoirien henki on pelastettava

Antikainen ei lämpene ehdotukselle joukkoliikenneyhteyksien lakkauttamisesta: ”Onko hallituksen agendalla koko Itä-Suomen alasajo?”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














