

PS ARKISTO
Wihonen: Rokotetietoa kansalle selvästi ja ymmärrettävästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koronarokotteesta.
Koronarokotteesta odotetaan helpotusta koronapandemiaan. Tällä viikolla rokotuksia aloitettiin Isossa-Britanniassa, ja nyt muualla Euroopassa ja Suomessa odotetaan rokotusten alkavan lähiaikoina. Suomessa koronarokotteen jakaminen alkanee vuoden vaihteen jälkeen.
Koronarokote on herättänyt paljon keskustelua ja monilla on hyvin kriittinen suhtautuminen koronarokotteeseen. Erityisesti sikainfluenssarokotteesta sairastuneiden esimerkit ovat tehneet monista hyvin varovaisia ja epäleväisiä rokotteille. Lisäksi eri medioissa leviävät väitteet rokotteesta nakertavat tiettyjen ihmisten uskoa rokotteen toimivuudesta.
Tiedottamisen oltava läpinäkyvää
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen muistuttaa, että koronarokotteella saadaan kuitenkin suojattua riskiryhmiä ja siten pikkuhiljaa yhteiskuntaa palautumaan takaisin normaaliin.
– On erityisen tärkeää, että koronarokotteesta tiedottaminen toimii mahdollisimman läpinäkyvästi, jotta kansalaiset saavat tarvitsemaansa tietoa aikatauluista, rokotteen vaikutuksista ja mikä tärkeintä, sen hyödyistä. Kansalaisille tarjottava tieto tulee olla helposti saatavaa ja ymmärrettävää. Tiedottamisessa tulee myös ottaa huomioon eri tiedottamisen alustat, eikä tietoa tule tarjota vain yhtä kanavaa pitkin.
Miten puututaan ongelmatilanteisiin?
Kirjallisessa kysymyksessään Wihonen kysyy, miten hallitus aikoo varmistaa, että koronarokotteen aikatauluista ja yksityiskohdista tiedotetaan selvästi ja ymmärrettävästi kansalaisille sekä miten ja missä alustoilla hallitus aikoo tiedottaa rokotteesta.
– Miten hallitus aikoo huolehtia, että tiedottaminen koronarokotteen suhteen on mahdollisimman läpinäkyvää ja saavuttaa myös vanhemmat ikäluokat, miten hallitus aikoo puuttua mahdollisiin ongelmatilanteisiin, esimerkiksi koronarokotteen saatavuuden suhteen? Wihonen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Kotimainen rokotetuotanto käynnistettävä nopeasti uudelleen – koronaviruksen tappamiseen resurssit

Australialaisesta Qantasista tulossa ensimmäinen lentoyhtiö, joka edellyttää koronarokotusta kansainvälisillä lennoilla

Savio: Hallituksen on varmistettava koronavirusrokotusten edellyttämän logistiikan tehokkuus

Wihonen: Kuka valvoo karanteenia ja millä resursseilla?

Perussuomalaiset: Hallitus viivytteli koronaviruksesta tiedottamisen kanssa – ”Eikö ymmärretty tilanteen vakavuutta?”

Immonen: Koronasyksy sekoitti hallituksen pakan – ”Viime päivien aikana nähty sekoilu ei saa jatkua”

Antikainen: Onko Suomen rokotelinja EU:ssa rokotesolidaarisuus vai kansallinen etu?

Ronkainen: Hallituksen rokotusstrategia pettää

Wihonen: Uudellamaalla koronatodistus ilmaiseksi, Pohjois-Savossa hinta toistasataa euroa – missä yhdenvertaisuus?
Viikon suosituimmat

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.

Opiskelijamaahanmuutto kiristyy – Purra: ”Suomi astuu taas askeleen kauemmaksi järjettömyydestä”
Hallitus käynnistää ensi vuonna lainvalmistelun, jolla opiskelijamaahanmuuton ehtoja ja perheenjäsenten maahantuloa kiristetään selvästi. Tieto tulevasta uudistuksesta on jo kulkeutunut maailmalle, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.

Riikka Purra: Joulu on kuusia, tonttuja ja torttuja, lahjoja, lauluja, tuoksuja ja tunnelmaa
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa jouluperinteiden vaalimisen merkityksestä. Asia ei ole itsestäänselvyys tänä päivänä. – Onneksi on perussuomalaiset. Viestimme on, että meidän pitää olla ylpeitä tästä maasta ja sen kulttuurista, arvoista ja ominaisuuksista – meidän pitää puolustaa niitä, Purra sanoo.

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta
Maailmankuulu rahoitusprofessori Alex Edmans kyseenalaistaa Wall Street Journalissa woke-henkisen DEI-liikkeen ydinuskomukset, joiden mukaan monimuotoisuus varsinkin etnisyyden, sukupuolen ja iän suhteen parantaisi automaattisesti yritysten tuloksellisuutta. Vertaisarvioiduista tutkimuksista ei löydy tukea näille DEI-opeille. Edmans kuitenkin peräänkuuluttaa ajattelun monimuotoisuuden tärkeyttä. Hänen mukaansa yritykset voivat hyötyä, jos ne kiinnittävät ulkoisten tekijöiden sijaan huomiota erilaisiin taustoihin mm. koulutuksessa, kokemuksissa ja kognitiivisissa piirteissä. Tällöinkin monimuotoisuuden hyödyt ovat tapauskohtaisia, eikä monimuotoisuutta tulisi pitää yksinkertaisena patenttiratkaisuna.

Suomalaisuuden Liiton jäsenmäärä kasvussa – ”Näyttää siltä, että yritykset, valtio ja yliopistot haluavat työntää syrjään suomen kielen ja kansallisuuden piirteet”
Ajamme jatkossakin suomalaisuuden ja erityisesti suomen kielen asiaa, mutta puoluepolitiikan ulkopuolella, määrittelee Suomalaisuuden Liiton tuore puheenjohtaja Tiera Laitinen, joka on vastikään aloittanut pestinsä aiemmin liittoa johtaneen Ilmari Rostilan tilalla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää









