Äärivasemmiston eriskummallinen ajatusmaailma – tällä kertaa tuhopoltettiin Sodexhon autoja, syynä ilmaisen ruoan tarjoilu

23.04.2018 |14:47

Äärivasemmistolainen ryhmä on ilmoittanut polttaneensa Saksassa neljä ateriapalvelufirman jakeluautoa protestiksi sille, että turvapaikanhakijoille tarjotaan käteisen rahan sijasta ruokakuponkeja.

Sodexon jakeluautoihin kohdistunut tuhopoltto tapahtui Hallessa Keski-Saksassa, kertoo saksalaislehti. Liittovaltion turvallisuuspoliisi tutkii tapausta, koska rikoksen motiivin epäillään olevan poliittinen.

Vasemmistolainen ”Koppakuoriaisia ruuassa” -niminen anarkistiryhmä on ilmoittanut ottavansa vastuun tuhopoltosta. Saksalaisilla anarkistiryhmillä on usein hauskat nimet, mutta käytännön teot ovatkin sitten vähemmän hauskoja.

Ruokakuponki on ihmisoikeusloukkaus

Iskua Sodexon autoja vastaan perustellaan sillä, että Sodexo pyörittää ruokakuponkeihin perustuvaa turvapaikanhakijoiden ruokapalvelua alueella. Autonpolttajien mukaan ruokakuponkien antaminen käteisen rahan sijasta loukkaa turvapaikanhakijoiden itsemääräämisoikeutta.

Päätös ruokakuponkien käyttöönotosta on tietenkin poliitikkojen tekemä, ja Sodexo on mukana vain palveluntarjoajana. Saksi-Anhaltin osavaltio haluaa kannustaa kielteisen päätöksen saaneita, laittomasti maassa olevia turvapaikanhakijoita lähtemään kotiin tarjoamalla heille ruokakuponkeja käteisen rahan sijasta. Tämä ei anarkisteja miellyttänyt.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”

15.02.2026 |18:50
7.
Suomen uutiset logo

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?

16.02.2026 |12:59

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää