Artikkeli kuva

Setalaiset osoittamassa mieltään Säätytalolla Helsingissä 15. toukokuuta 2023. / Lehtikuva

Aittakumpu ja Antikainen: Nuoret tarvitsevat asiantuntevaa apua ja tukea, eivät pride-ideologiaa

24.09.2026 |18:49

Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen pitävät myönteisenä uutisena sitä, että Helsinki Pride -yhteisön hallitus kaavailee yhdistyksen sosiaali- ja nuorisotyön lakkauttamista vuoden 2027 alusta. Helsinki Pride on perustellut aikeitaan muun muassa rahoitukseen liittyvillä epävarmuuksilla ja STEA-rahoituksen leikkauksilla.

On hienoa kuulla, että Helsinki Priden sosiaali- ja nuorisotyö on päättymässä. Yhdenkään lapsen tai nuoren ei pidä joutua kärsimään ideologisesta ohjauksesta. Kiitos ministeri Wille Rydmanille ja hallitukselle siitä, että järjestöjen rahoitusta on päätetty kohdentaa tarkemmin sinne, missä se aidosti tukee sosiaali- ja terveystyötä, Pekka Aittakumpu sanoo.

Sanna Antikainen korostaa, että nuorten on saatava mielenterveysongelmiin asiantuntevaa ammattilaisten apua ja tukea.

– Veronmaksajien rahaa tulee käyttää vastuullisesti ja kohdentaa sitä esimerkiksi mielenterveyspalveluiden vahvistamiseen. Rahaa ei pidä suunnata Helsinki Priden ja Setan kaltaisille ideologisille järjestöille, Antikainen sanoo.

Nuorten sukupuoli-identiteetti on vasta kehittymässä

Aittakumpu ja Antikainen korostavat, että nuorten sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä tulee tarkastella osana nuoren kokonaisvaltaista hyvinvointia, ei ideologisesti ennaltamäärätyn selitysmallin kautta.

– Esimerkiksi nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on tuonut usein esiin, että sukupuoli-identiteetti on nuoruudessa vielä kehittymässä ja että suurella osalla sukupuoltaan epäilevistä nuorista tuo vaihe menee ohi, kansanedustajat toteavat.

He muistuttavat, että tuoreessa Tampereen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sukupuoliahdistusta kokevilla nuorilla oli muuta nuorisoa useammin vakavia mielenterveyden häiriöitä. Ylen mukaan mielenterveyden häiriöiden hoidon tarve jopa lisääntyi seurannan aikana.

– Nuoret tarvitsevat ennen kaikkea turvallista ja asiantuntevaa apua mielenterveyden ongelmiinsa. Jos nuori kärsii ahdistuksesta tai muista mielenterveyden ongelmista, meidän pitää selvittää niiden taustat ja tarjota asianmukaista hoitoa eikä ohjata nuorta ideologisten järjestöjen piiriin, Aittakumpu ja Antikainen sanovat.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”

30.06.2026 |17:35

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
7.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi