

LEHTIKUVA
Antikainen: Kissa ei ole lelu – ”Ihmisten välinpitämättömyys on järkyttävää”
Suomen eläinsuojelu SEY nosti vuoden 2020 Eläinten viikon teemaksi hylätyt kissat. Kissoja arvioidaan olevan Suomessa 600 000 – 1 000 000, mutta todellisesta määrästä ei ole tarkkaa tietoa.
Löytöeläintaloihin päätyy kissoja vuosittain noin 10 000 ja on arvioitu, että niitä hylätään vuosittain jopa 20 000. Valtaosaa ei kaipaa kukaan, sillä vain 26 prosenttia löytökissoista palaa koteihinsa. Koirista kotiin sen sijaan palaa jopa 91 prosenttia.
– Ihmisten välinpitämättömyys kissoja kohtaan on järkyttävää. Kissoille tarvitaan ehdottomasti tunnistusmerkintäpakko, sillä se helpottaa sekä omistajan löytämistä, että vaatii ihmisiä ottamaan enemmän vastuuta lemmikeistään. Kissa ei ole lelu tai kertakäyttöesine, jonka voi heittää pois, kun siihen kyllästyy. Mitään eläintä ei pidä ottaa hetken mielijohteesta, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa.
Kissa on yleisin löytöeläin
Kissa on taitava saalistaja ja villiintynyt kissa onkin määritelty haitalliseksi vieraslajiksi vieraslajistrategian mukaan. Paikalliset villikissapopulaatiot ovat erityisen tuhoisia linnustolle ja herkimmissä ekosysteemeissä lajeja on jopa kuollut sukupuuttoon kissojen saavuttua niiden elinalueille.
– On arvioitu, että vapaana liikkuvat kissat tappavat Suomessa jopa miljoona saaliseläintä kuukaudessa. Kissojen heitteillejättö ei vahingoita pelkästään kissoja itseään, vaan on myös tuhoisaa ympäröivälle luonnolle. Villiintyneitä kissoja loukutetaan vapaaehtoisvoimin eikä yhdistyksillä ole resursseja huolehtia niistä loputtomiin. Kissa on Suomen yleisin löytöeläin eikä suurinta osaa koskaan haeta kotiin. Olen jättänyt kirjallisen kysymyksen hylättyjen kissojen kohtelusta, sillä nykytilanne on kestämätön, Antikainen kertoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tunnistusmerkintäpakko villikissapopulaatiot SEY löytöeläimet kissat Sanna Antikainen perussuomalaiset Eläinsuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Kissojen rekisteröinnistä tehtävä pakollista uuden eläinten hyvinvointilain yhteydessä

Kansanedustajat Immonen ja Lehto: Rituaaliteurastetulle lihalle maahantuontikielto

Demariehdokas jäi jälleen kiinni valehtelusta, tällä kertaa onneksi ennen vaaleja – Näkkäläjärven toiminta kauhistuttaa

Ritva Elomaa: Suomen on varmistettava myös vientieläinten asianmukainen kohtelu

Leena Meri: Eläimeen sekaantuminen kiellettävä lailla – lakialoite kansanedustajien allekirjoitettavaksi

Elomaa: Uusi eläinten hyvinvointilaki ei saa jäädä puolitiehen

Elomaa: Korkeimman oikeuden ennakkopäätös vaarantaa eläinten hyvinvoinnin

Mäenpää vaatii toimenpiteitä hukkakauran torjumiseksi – yksi hukkakaurayksilö voi saastuttaa nopeasti kokonaisen peltolohkon
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













