
Arktiset alueet tärkeitä taloudelle – Venäjä kalistelee uusia aseitaan Suomen pään päällä
Rytinä ja pauke on kova, kun Venäjän armeijan uusimmat T-80BVM taistelupanssarivaunut möyrivät selkosilla ja rikastuttavat pohjoisen köyhää luontoa alikaliiperiammuksillaan. Meneillään on Pohjoisen laivaston ilmoituksen mukaan 2 000 sotilaan ja 400 erikoisajoneuvon taktinen sotaharjoitus aivan Norjan rajan tuntumassa, Suomen pään päällä. Meneillään on samalla taistelu arktisen alueen taloudellisesta herruudesta.
Venäjä on jo jonkin aikaa alleviivannut läsnäoloaan Arktisilla alueilla ja meno tuntuu vain kiihtyvän. Lisäpotkua sotilaalliseen pullisteluun on tullut samaa tahtia, kuin presidentti Vladimir Putinin kannatus on mennyt alamäkeä.
Kuluneella viikolla Norjan ja Suomen rajojen läheisyydessä jatkuneet sotaharjoitukset ovat kiinteä osa Venäjän voimannäyttöä, jolla arktisista alueista rakennetaan uutta taloudellista uskottavuutta vanhalle sotilaalliselle suurvallalle.
Ryntäys Arktikalle käynnissä
Kuljetukset Venäjän arktisiin tukikohtiin ovat armeijan logistiikkalaitoksen mukaan kasvaneet tammi-syyskuussa 200 prosenttia. Putin ympäristöpoliittisen erikoisasiantuntija Sergei Ivanovin ansioksi voidaan lukea se, että lähinnä Novaja Zemljan alueelta on kerätty 3 000 tonnia romua takaisin kierrätykseen. Rauhanomaisesta boomista alueella taas kertoo se, että laivakuljetukset pohjoista reittiä Euroopan ja Kaukoidän välillä ovat kasvaneet alkuvuonna 40 prosenttia.
Venäjän aktiviteetti Suomen rajoilla ei ole pelkästään uhka vaan myös mahdollisuus. Näin on erityisesti arktisen merenkulun tietämyksen osalta. Suomessa on etupäässä suunniteltu, mutta myös jatkuvasti rakennettu aluksia Venäjän arktisten toimijoiden käyttöön. Nyt Venäjän suurin varustamo suunnittelee vakavissaan suurten arktisten risteilyalusten tilaamista. Se onnistuisi mainiosti varustamon ennen omistamalla Helsingin telakalla, jossa itse asiassa jo valmistaudutaan kahden pienemmän arktisen risteilyaluksen rakentamiseen.
Pohjoisessa kaikki kukkii nopeasti
Venäjän viimeisimmän sotaharjoituksen vei läpi 200. moottoroitu tykistöprikaati, joten mukana harjoituksessa häärivät uusimpien tankkien lisäksi raketinheittimet, rynnäkkötykit ja dronet. Kuten joukkojen kokoonpanosta voi päätellä, kyse ei ollut puolustautumisesta, vaan nopeasta etenemisestä. Joukot operoivat Luostarin tukikohdasta, joka sijaitsee vain 10 kilometrin päässä Norjan rajasta. Harjoituksen teemana oli järjestäjän mukaan “joukkojen johtaminen nopeasti vaihtuvan tilannekuvan operaatiossa”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Putinin puolue kompuroi Moskovassa – muu maa jatkuvuuden kannalla paikallisvaaleissa

Putinin puheet vetoavat tunteisiin – provosointi saattoi olla tarkoituksellista huomion hakemista

Halla-aho Porissa: Venäjästä on tullut sisäpoliittinen pelikortti – vain PS on ollut aidosti huolissaan Venäjän kehityksestä

Venäjä pakittaa pohjoisessa – kaasuhankkeita jäihin

Venäjän Kinzhal-ohjus on torjumaton uhka Pohjolassa – arktinen sotilasdoktriini muuttumassa
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













