
LEHTIKUVA
Brittiläispankki sulki Nigel Faragen tilin maahanmuuttokriittisten näkemysten vuoksi, ja kohuhan siitä syntyi – pankin toimitusjohtajalle potkut
Arvovaltaisista asiakkaistaan tunnettu, valtio-omisteinen brittiläispankki sulki hiljattain oikeistopoliitikko Nigel Faragen pankkitilin. Perusteluissa viitattiin hänen poliittisiin näkemyksiinsä. Tapauksesta syntyi kansainvälinen kohu. Finanssisensuurista syytetyn pankin emoyhtiön toimitusjohtaja joutui lopulta eroamaan. Tapaus on herättänyt laajempaa keskustelua finanssisensuurista.
Viimeisten viikkojen aikana Ison-Britannian pankkisektorilla on vellonut poliittinen pankkiskandaali. Brittiläispankki oli hiljattain sulkenut oikeistopoliitikko Nigel Faragen pankkitilin ja viitannut perusteluissa tämän poliittisiin näkemyksiin. Tapaus herätti huomiota ulkomaita myöten – jopa Suomessa. Alkuviikosta Anna-Mari Sipilä käytti tapausta esimerkkinä huolestuttavasta, koko yhteiskuntaa läpäisevästä mielipidevainosta.
Keskiviikkona uutisoitiin, että Faragen pankkitilin sulkeneen finanssikonserni NatWest Groupin toimitusjohtaja Alison Rose eroaa tehtävistään. Marraskuusta 2019 asti pankkia johtanut Rose jättää tehtävänsä ”yhteisymmärryksessä”. Yhtiön kaupallisia ja instituutiopuolen palveluja johtava Paul Thwaite nousee väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 12 kuukauden ajaksi. Yhtiön ilmoituksen mukaan luvassa on myös jatkotoimenpiteitä pysyvän seuraajan nimittämiseksi.
Ilmoitus julkaistiin Lontoossa keskellä yötä klo 1.30 paikallista aikaa sen jälkeen, kun NatWestin hallitus oli pitänyt myöhään tiistai-iltana kriisikokouksen. Yhtiön hallitus oli keskustellut Rosen asemasta pääministeri Rishi Sunakin ja valtiovarainministeri Jeremy Huntin kanssa. Molempien mielestä Rosen johtajuus yhtiössä oli kestämättömällä pohjalla.
Vain hieman ennen Rosen eroa yhtiö oli jo ehtinyt ilmoittaa, että toimitusjohtaja olisi käyttänyt huonoa harkintaa kommentoidessaan Faragen pankkitilin sulkemista Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle. Roselle sanktiota pohtinut yhtiön hallitus piti osakkeenomistajien ja asiakkaiden etuna, että toimitusjohtaja jatkaisi yhä tehtävissään.
Vain joitain tunteja myöhemmin poliittinen paine oli kasvanut niin suureksi, että Rosen ja NatWestin tiet erosivat. Pankin osakkeiden arvo laski välittömästi 3,3%. Puhelinhaastattelussaan keskiviikkona Farage peräänkuulutti jatkotoimenpiteitä. Hänen mukaansa NatWestin Coutts-yksikön johtajan Peter Flavellin tulisi myös erota.
Twitterissä Farage paukutti:
”Alison Rose lähti. Muut joutavat mennä perässä. Toivottavasti tämä toimii varoituksena pankkialalle. Tarvitsemme sekä kulttuurin että lainsäädännön osalta muutosta järjestelmään, joka on epäoikeudenmukaisesti sulkenut tuhansia viattomia ihmisiä palveluistaan. Teen parhaani edustaakseni heitä.”
Valtiovarainministeriön taloussihteeri ja parlamentin jäsen Andrew Griffith piti siirtoa oikeana.
”Tätä ei olisi koskaan tapahtunut, jos NatWest ei olisi sulkenut kenenkään pankkitiliä laillisten poliittisten näkemysten vuoksi”, Griffith twiittasi. ”Sitä ei voinut, eikä sellaista voi koskaan hyväksyä. Toivottavasti koko rahoitusala ottaa tästä opiksi.”
Farage ilmaisi huolensa myös siitä, miten Couttsin finanssisensuurin myötä kymmenen muuta pankkia oli kieltäytynyt tarjoamasta hänelle palvelua. ”Et voi selvitä maailmassa ilman pankkitiliä”, hän sanoi. ”Muuten sinusta tulee olematon.”
Saarivaltio on NatWestin suurin osakkeenomistaja. 15 vuotta sitten valtio pelasti tämän edeltäjän, Royal Bank of Scotlannin yli 50 miljardilla eurolla. Vaikka valtio on myynyt osuuksiaan viime vuosina, sillä on yhä 39% äänivaltaisista osakkeista.
NatWestin toimitusjohtajan ero tapahtui viikkoja sen jälkeen, kun Farage kuulutti laajamittaista kritiikkiään finanssikonserniin kuuluvan Coutts-pankin päätöksestä irtisanoa asiakkuus. Coutts on tunnettu rikkaiden pankkina, jolla on asiakkaita kuningasperhettä myöten.
Faragen käsiinsä saamien asiakirjojen mukaan Couttsin henkilökunta oli keskustellut, että oikeistopoliitikon maahanmuuttokriittiset näkemykset eivät olisi linjassa pankin arvojen kanssa.
Ennen tiistain päätöstä Rose oli jo ilmaissut Faragelle pahoittelunsa tavasta, jolla hänen tilinsä sulkemista käsiteltiin. Rosen mukaan Couttsin sisäiset asiakirjat eivät edustaneet pankin näkemyksiä, ja ”ei missään nimessä ole meidän sääntöjemme mukaista irtisanoa asiakkuutta hänen laillisten poliittisten tai henkilökohtaisten näkemystensä perusteella.”
Faragen tuimat kommentit Couttsista saivat aikaan laajempaakin yhteiskunnallista keskustelua siitä, voivatko pankit sulkea pankkitilejä ilman varoitusta tai selitystä. Pääministeri Sunak on vedonnut, että ilmiöön tulisi puuttua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Poliisi kielsi kansalliskonservatiivien kokouksen Brysselissä – tuomioistuin perui kiellon
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Kun faktantarkistus muuttui työkaluksi: Yle muokkaa totuutta itselleen sopivaan muotoon
Yleisradion politisoitunut ”faktantarkistus” ei kaadu siihen, mitä Yle tarkistuksissaan löytää, vaan siihen, mitä se etukäteen päättää olla etsimättä. Sama kaava näkyy useimmissa tapauksissa, kun Yle ryhtyy tarkistamaan faktoja: hakukriteerit on rajattu kapeaksi ja konteksti on sangen valikoiva.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.













