

Liikenneministeri Pete Buttigieg saarnaa ilmastosta, mutta lentelee mielellään yksityiskoneella. / LEHTIKUVA
Budjettisotaa Amerikan malliin: Liikenneministerin vuosipalkaksi esitettiin yhtä dollaria
Yhdysvaltain kongressissa nähtiin budjetin käsittelyn yhteydessä poikkeuksellinen määrä viranhaltijoiden palkkoja koskevia muutosesityksiä. Liikenneministerin ja puolustusministerin palkkoja ehdotettiin laskettavaksi yhteen dollariin vuodessa.
Yhdysvaltain kongressissa on käyty läpi ensi vuoden budjettiesityksiä. Niiden käsittelyn yhteydessä kongressin edustajainhuoneessa on nähty poikkeuksellisen paljon viranhaltijoiden palkkoihin liittyviä muutosesityksiä.
Edustajainhuoneen eli kongressin alahuoneen edustajilla on mahdollisuus tehdä varainkäyttöön liittyviin lakeihin muutosesityksiä, jotka koskevat tietyn liittovaltion työntekijän erottamista tai hänen palkkansa alentamista.
”Ministeri höpisee rasistisista maanteistä”
Republikaanien edustaja Marjorie Taylor Greene ehdotti liikenneministeri Pete Buttigiegin (dem) vuosipalkan alentamista yhteen dollariin. Perusteluna palkanalennukselle Greene vetosi siihen, että Buttigieg on virassaan toiminut amerikkalaisten veronmaksajien edun vastaisesti.
Edustajainhuoneessa puhuessaan Greene moitti Buttigiegia muun muassa siitä, että tämä on liikaa painottanut yhdenvertaisuusasioita tiemäärärahoja jaettaessa. Buttigieg on muun muassa käynnistänyt miljardin dollarin projektin, jonka tarkoituksena on ”yhdistää rodullisesti eriytyneitä asuinalueita”.
Osa määrärahoista on käytetty hankkeisiin, jotka ovat Greenen mielestä täysin tarpeettomia, kuten yli 100 miljoonan dollarin käyttäminen Detroitissa sijaitsevan moottoritien purkamiseen ja uudelleen rakentamiseen, koska sitä pidettiin ”rodullisesti erottavana”.
Buttigieg on myös kutsunut maanteitä ”rasistisiksi”. Hän on sanonut, että ”joissakin meidän valtateistämme on sisäänrakennettua rasismia”.
Saarnaa ilmastosta – lentää tilaussuihkukoneilla
Greene moitti Buttigiegia myös siitä, että tämä ajaa virassaan tiukkaa ilmastopolitiikkaa, mutta lentää itse tilaussuihkukoneilla. Liikenneministeri on käyttänyt tilauslentokonetta ainakin 18 kertaa astuttuaan virkaan alkuvuodesta 2021. Asiasta on käynnistetty sisäinen tutkinta liikenneministeriössä, kertoo Business Insider.
Yksi Pete Buttigiegin tilauslennoista liittyi siihen, että hän lensi Kanadaan vastaanottamaan kanadalaisen homojärjestön hänelle myöntämän palkinnon. Palkinto annettiin tunnustuksena LGBTQ-oikeuksien edistämisestä. Buttigieg on ensimmäinen avoimesti homoseksuaali mies, joka on noussut Yhdysvalloissa ministeriksi. Greenen mukaan tällaisten palkintojen noutaminen veronmaksajien kustannuksella ei liity liikenneministerin toimenkuvaan.
Puolustusministerillekin dollari vuodessa
Kongressin edustajainhuone hyväksyi Greenen muutosesityksen otettavaksi mukaan lakiesitykseen. Kyseinen lakiesitys tulee kuitenkin melko varmasti kaatumaan kongressin ylähuoneen eli senaatin käsittelyssä, joten liikenneministeri saa pitää palkkansa.
Marjorie Taylor Greene sai viime kuussa läpi vastaavan laisen muutoksen puolustusmäärärahoja koskevaan lakiesitykseen. Hän esitti, että puolustusministeri Lloyd Austinin vuosipalkka on laskettava yhteen dollariin. Myöskään tällä lakiesityksellä ei ole mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi demokraattienemmistöisessä senaatissa.
Myös Bidenin lehdistösihteerin palkka oli pölkyllä
Edustaja Claudia Tenney (rep) vaati presidentti Joe Bidenin lehdistösihteerinä toimivan Karine Jean-Pierren vuosipalkan alentamista yhteen dollariin, koska tämä on ”toistuvasti valehdellut amerikkalaisille”.
Tenney piti valheellisina Jean-Pierren lausuntoja siitä, että ”laiton maahanmuutto on vähentynyt Bidenin presidenttikaudella” ja ”kukaan ei noin vain kävele maahan etelärajan yli”. Hänen mukaansa Karine Jean-Pierre on myös valheellisesti väittänyt, että kriittistä rotuteoriaa (CRT) ei opeteta kouluissa. Lisäksi Tenney syytti Bidenin lehdistösihteeriä vaalidenialismista ja antisemitismistä.
Edustaja Mike Collins (rep) puolestaan vaati varapresidentti Kamala Harrisin (dem) toimistokulujen leikkaamista budjetista. Hän perusteli vaatimusta sillä, että Kamala Harris on epäonnistunut rajaturvallisuudesta huolehtimisessa. Karine Jean-Pierren palkkaan ja varapresidentin toimistohenkilökuntaan kohdistuneet leikkausvaatimukset eivät menneet läpi edes edustajainhuoneessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mike Collins Claudia Tenney Lloyd Austin vaalidenialisti Karine Jean-Pierre edustajainhuone Marjorie Taylor Greene kongressi Pete Buttigieg Joe Biden Senaatti Kamala Harris Antisemitismi Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Trumpin muurin paluu – kaaos jatkuu USA:n etelärajalla

”Vaalidenialistin” nousu puhemieheksi on osoitus Trumpin voimasta

Lisää Twitter-paljastuksia: FBI maksoi Twitterille miljoonia, vaalivaikutti rajusti, sai yhtiön sensuroimaan Bideniin liittyvän paljastusjutun aivan vaalien alla ”venäläisenä disinformaationa”

Presidentti Biden välttelee toimittajien kysymyksiä – samalla kun Bidenin suvun oudoista liiketoimista tipahtelee uusia tietoja

Biden demonisoi Trumpin kannattajia ”ääriaineksiksi” ja ”vihanlietsojiksi” – vaati samaan hengenvetoon kansallista yhtenäisyyttä

Siirtolaisia lennätettiin ökyrikkaiden huvilasaarelle – vieraanvaraisuutta kesti 44 tuntia

Saksa ratsasi kymmeniä Iranin tukemia Islam-keskuksia juutalaisvihan levittämisen ja Hizbollah-yhteyksien vuoksi
Viikon suosituimmat

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa
Saksan vaihtoehtopuolueen AfD:n Sachsen-Anhaltin vaalien kärkiehdokkaan Ulrich Siegmundin mukaan ehdottoman enemmistön saaneen puolueen on kyettävä näyttämään jo sadan ensimmäisen hallituspäivänsä aikana konkreettisella tavalla, mihin suuntaan se on matkalla. Vastaansa AfD on saanut kirkot, ammattiyhdistysliikkeen, Antifan ja suuren joukon kampanjoita. Puolueen menestys heijastuu vahvalla tavalla koko Saksan politiikkaan.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Venäläistaustainen mies ajoi väkijoukkoon Ranskassa – kaksi kuoli, useita kriittisessä tilassa
Venäjällä syntynyt 26-vuotias mies ajoi keskiviikkoiltana väkijoukkoon Caenin kaupungissa Ranskan luoteisosassa. Tapahtumapaikalla kuoli kaksi ihmistä ja 10 loukkaantui, heistä 7 sai kriittisiä vammoja. Polisi otti kuljettajan kiinni 20 kilometrin päässä Ouistrehamissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää








